Tässäpä ohjeita suomuorakkaan värjäyskäyttöön. Tai oikeammin suomuorakkaiden, sillä kuten jutusta ilmenee, niitä onkin kaksi eri lajia ja toinen ei värjää. Niin kotoisalta kuulostaa lause "nyt on seitikkikattila porisemassa"
. Mitä kokkaukseen tulee niin onhan muutama seitikkilaji syötäväkin, ja lapsena tykkäsinkin kerätä erityisesti punavyöseitikkejä. Se kyllä johtui siitä punaisesta vyöstä eikä ko. sienen kulinaarisista ominaisuuksista. Myöhemmin sitten tutustuin monivyöseitikkiin.
Joskus olin yhteissieniretkellä, meitä oli viisi tai kuusi opiskelijaa joita yhdisti innostus sieniä kohtaan, ja parhaan sadon meistä sai se, joka keräsi sieniä värjäystarkoituksiin. Mitä vanhempi ja mädäntyneempi sieni, sitä paremmin se siinä hommassa toimii. Limanuljaskasta ainakin nuoremmat yksilöt söisin, siellä ne menee muiden sekasienten joukossa.
Herkkutateista sama havainto, ne muutama mitä olen sen kummemmin etsimättä löytänyt, ovat olleet hämmästyttävän puhtaita. Ehkä se on tämän myöhäisen sienisyksyn ansiota. Äsken juuri pistelin yhden pikku tatin, joka maassa näytti ihan pullalta. Pannulle voita ja hyvää oliiviöljyä, hieman valkosipulia, sieniviipaleet, ja kun on melkein kypsää (ei mene kuin hetki) niin suolaa, mustapipuria ja persiljaa. Sienten jälkeen pannulle ciabattaviipaleita makuja imemään. Nautin hyvän vehnäoluen kera, sellaisen jota Alko suositteli juuri sieniruokien kaveriksi, ja oikeassa olivat.