Kirjoittaja Aihe: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII  (Luettu 8401 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 9772
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #120 : 21.07.22 - klo:08:05 »
   Zen - Jousella ampumisen taito

Antti Holma: Kaikki itsestä(ni)



Luukas 17:18
Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?»

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 31617
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #121 : 09.08.22 - klo:19:14 »
Nyt menee kuunneltuna Martti Suosalon tähänastinen elämä.

Kovasti tätä on kehuttu yhdeksi parhaimmista elämänkerroista. No, tiedä häntä.
Mutta koko tuttu teatteriväki tässä läpi käydään. Hurjinta oli teatterikoulussa Jouko Turkan aikaan, jota Jussi Parviainen samaan tyyliin jatkoi vähän aikaa.

Erinäisiä muistoja nousee itsellekin, väkisinkin, pintaan tätä kuunnellessa.

Suosalo täytti 19.7. 60-vuotta.

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 31617
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #122 : 11.08.22 - klo:12:37 »
En juuri koskaan aiemmin, kirjoja lukiessani lukenut kuin yhtä kerrallaan. Nyt on toisin. Kohta on rajoitettava kuuntelu-innostusta, se on liian helppoa.

Kertomieni Pohjantähden ja Martti Suosalon tähänastisen elämän lisäksi kuuntelen nyt Jari Tervon kirjaa Loiri. Syy on ilmeinen. Meillä on myös se kirjana, ja katselen sitäkin, etenkin kuvia.

Matti Loirin nuorin lapsi, Jan Sebastian kuoli 20-vuotiaan Kuhmoisissa, hyvin lähellä veljeni kesäpaikkaa. Oriveden tietä 3 km Kuhmoisita on juuri niillä paikkeilla.

Matti Loirin isä oli syntynyt Lappeen Tirilässä, siis nykyisessä Lappeenrannassa.
Tirilä on muistissani usein kuultu paikan nimi. Olikohan se sama paikka joon isompi poika minut Ratatieltä houkutti mukaansa ja jätti sinne ladon seinustalle, reki-kasan päälle.
---
Lisäksi minulla on ladattuna Vanha Testamentti ja Uusi Testamentti kahdessa osassa. Näitä kuuntelen illalla ja joskus yöllä.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 9772
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #123 : 09.09.22 - klo:07:35 »

   Luen Saarikosken Nuoruuden päiväkirjat päivä per päivä / päivästä päivään / päivä päivältä pois joka päivä / aamuin päivin illoin / pilanpäiten pääksytysten / päivisin / pään täyteen.

Luukas 17:18
Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?»

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 31617
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #124 : 14.09.22 - klo:19:21 »
Tänään tulleen Kotilieden numero on syksyn kirjojen ja kirjailijoiden esittelyssä hyvä opas.

Itse bongasin Ulla-Lena Lundbergin Liekinkantajat joka löytyikin oitis Netstoryn tarjonassa.



Ulla-Lena Lundberg
LIEKINKANTAJAT



Ilman valoa ja lämpöä ei Suomen talvesta selviä. Niinpä lämmitetään kaakeliuuneja, pöydälle nostetaan öljylamppu ja pimeään lähdetään myrskylyhtyä kantaen. Samaan tapaan idealistin rinnassa palava liekki sytyttää innostuksen, jonka roihu leviää laajalle suurten kansanliikkeiden aikana 1800-luvun lopulla.


Ulla-Lena Lundbergin romaanin keskiössä on Finnsinkansanopisto, jonka perustaminen on jo itsessään suuri voitto. Opistosta tulee innostavien keskustelujen näyttämö. Venäläistämiskaudella kiistaa käydään aktivismin ja lainkuuliaisuuden suhteesta. Kansanopisto on epäpoliittinen, se on tarkoitettu sivistyksen tyyssijaksi, mutta...


Lundberg ei olisi Lundberg, ellei hän lähestyisi tapahtumia päähenkilöidensä kautta. Hän kuvaa kolmen pariskunnan elämää kolmen sukupolven ajan – Vaasan palosta elokuussa 1852 Krimin sodan kautta 1920-luvun lopulle – lukutaidottomuudesta tyttökoulujen ja yliopistojen kautta pakkomielteiseen koulupelkoon. Yksittäisen ihmisen elämä, epäilykset, arjen loputon raadanta ja etenkin kaikkinielevä, kuluttava rakkaus työntävät Suomen kohtalon toisinaan pitkäksikin ajaksi taka-alalle.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 31617
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #125 : 20.09.22 - klo:10:30 »
Ulla-Lena Lundbergin Liekinkantajat on lopuillaan. Suomen Kuvalehti esitteli kirjasyksyn uutuuksia, mm. Asko Sahlbergin Marraskuun mies-teoksen niin mielenkiintoisesti, että hain , ja sain sen heti lukulistalle. Itse-asiassa kuuntelin jo prologin.

Aineena on raha, ahneus ja valta.

https://www.storytel.com/fi/fi/books/marraskuun-mies-1593412
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11269
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #126 : 21.09.22 - klo:16:25 »
Orivesi on ikuistettu oriveteläisen Tarmo Koiviston sarjakuvaklassikkoon Mämmilä. Lapseni oppivat tuntemaan siellä asuneen anoppini kodin Mämmilän mummilana. Väinö Linna taas oli Hämeenkyröstä, jossa Pentti on sukunimenä tunnettu - muutenkin kuin oman sukuni. Ajattelen Pentinkulman sille suunnalle.

Minulla oli myösn koko Mämmilä-sarja. Ohops äiti soittaa, palataan astialle.... Niille on vastattava
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11269
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #127 : 21.09.22 - klo:17:15 »
Minulla oli myösn koko Mämmilä-sarja. Ohops äiti soittaa, palataan astialle.... Niille on vastattava

Ei hätää sielläpäin, mihinkäs jäätiin... Kyllä Pena on nyt oikeassa, Orivesi oli Mämmilä.  Pentinkulmalla on myös Tampereen eteläpuolella esikuvansa, ja koska en varmuudella muista mikä se on, veikkaan että se oli tuo penan ehdottama ainakin suunnilleen.

joihinkin kirjoihin kokee pääsevänsä sisälle siten, että tuntee päähenkilöt, heidän tyylinsä ja tapansa elää ja tietysti miljöön niin todellisena, että sitä lukee mielellään aina uudestaan ja uudestaan --- koska pääsee kuin lomalle omasta itsestään ja omata elämästään.  Minulla oli jokseenkin 1989 toisella puolella tyynyä Tolkienin Taru sormusten herreata, toisella Linnan Täällä Pohjantähden alla, ja luin illalla ennen nukahtamista jompaakumpaa.  Tolkienin kohdalla ongelmana oli että osasin jo pitkät kappaleet sitä ulkoa, kun luin sen ensimmäistä kertaa, aloitin alusta uudelleen päästyäni loppuun. Yhdennentoista lukukerran jälkeen -- tämä on totta --- se alkui vaikuttaa loppuun jyystetyltä purukumilta.

Tietysti voisi kysyä miksi ihmeessä en vaihtanut kirjaa.  Kyllä minä vaihdoinkin, mutta viimeiseksi illalla livistin jompaan kumpaan maailmaan ennen kuin nukuin.

.............

Mietin kyllä, moniko kirja jää lukematta jos otan kirjat tällä tavalla märehtien, sillä yhä saatan muistaa jonkin luodun maailman ja henkilöt siinä, ja haluan yhtäkkiä mennä heitä tapaamaan.  Nyt toipilasaikana, kun vielä sain sairaalatuliaisena kotiin kelpo bronkiitin, en ajatellutklaan kirjastossa käyntiä, en oikein pysynyt tolpillani  (sairaalasta annettiin kotiutettaessa rollaattori mukaan kun en oikein vielä pysynyt pystyssä,  :003:  mutta kun se oli ihan tilapäistä, toivon, että olisin jaksanut sanoa että ei hei tartte...  :003:  )    kävin omaa hyllyäni läpi ja kun jaksoin aika vähän vielä kirjoittaa --- jolloin minulla aina on uusia kavereita ... niin nautin vanhoihin kirjoihini sukeltelusta suunnattomasti.


Luetteko te muut aina uusia kirjoja?  Ja luetteko ne, vai jääkö jokunen joskus meinaamisen asteelle --- että tuonkin sain kirjastosta mutta kun olis tässä muutakin tehtävää ja joskus tarttee eläviä ihmisiäkin tavata ja suku on siinä, ja joskus pitäis ulos mennä ja ... ja... Kirjastosta ne huutelee että sitä jonotetaan täällä, ei voida enää uusia...  Että siis jää meinaamisen asteelle se lukeminen? 

Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 31617
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #128 : 21.09.22 - klo:18:31 »
Minun tapaani etsiä luettavaa ( kuunneltavaa ) on helpottanut palveluni Netstory.
Tietokonemaisesti sieltä voin hakea kirjalijan nimellä, ja valintaa on.

Ja kun liitän lukemani kirjat lukupäiväkirjaan, systeemi tietää mikä kiinnostaa, ja tarjontaa tulee sen mukaan.
Myös voin arvostella ja tähdittää lukemani.

Apua on näin syksyisin lehdistä jotka esittelevät uutuuskirjoja. Sieltä, SK sta huomasin tämän Asko Sahlbergin jota nyt luen.
En häntä ollut lukenutkaan, nimen kyllä muistin. On monilla palkinnoilla palkittu Ruotsiaa asuva heinolalaislähtöinen.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Asko_Sahlberg

Kun pidän kirjalijasta, luen häneltä lähes kaiken.

Tämä Sahlbergin Marraskuun mies on aiheelta kiinnostava, hiukan veijarimainen ja lievän sarkastinen tyyliltään. Tulee Arto Paasilinna mieleen, mutta tekstin taso on parempaa, runsasta ja värikästä sanontaa tulvillaan. Helppoa lukea.

Saattaa olla taas jonkin palkinnon arvoinenkin.

Nykyään luen, siis kuuntelen,  lähes yksinomaa kotimaista. Nuorena luin enäläiset klassikot, monet englantilaisetkin. Paljon pohjoismaisia dekkareita. Henning Mankelita kaikki Myös korkeampaa kuten Hamsunia, Björnsonia, Selma Lagerlöfiä.

Saksalaisista tunnen vain muutamia, kuten Thomas Mannin ja Herman Hessen.
Sama amerikkalaisten kanssa, Mark Twain, William Faulkner, John Steinbäck ja John Irving.

Rakkaimmat tyttökirjat kertaan säännöllisin väliajoin. Kun luen Anni Swahn´n  ihania kirjoja palaan lapsuuteni parhaisiin aikoihin.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11269
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #129 : 21.09.22 - klo:18:50 »
Niin, aivan varmasti.

En tarkoittanut tutkailla foorimilaisten kirjallista sivistystä vaan tapaa lukea, lainata kirjoja, ostaa niitä vaikka Antikka.netistä tai muualta, tai kuinka nyt tätä teemaa voidaan lähestyä. Minua ihan totta kiinnostaisi kuulla, mikä kirja viimeksi jäi kesken tai suunnitelman asteelle ja miksi, mutta saatan olla aivan ainoa jolle näin tapahtuu ja lähestulkoon joka kierroksella. Monista syistä joista henkinen laiskuus saattaa olla suurempi syy kuin ettei aika nyt vain riittänyt kun otin nuo kuusi kirjaa ja laina-aika on aina se onneton kuukausi ja kaikki haluavat aina lukea samaa kirjaa tai muuta.

 
Kun itse muutan niihin asumaan.  Tullin ajatelleeksi että voisihan ne vaikka vain lukea.

Samaten kiinnosti,  miten luette/kuuntelette, mitä kirja merkitsee, mutta annetaan olla, ehkä se ei ollutkaan hyvä ajatus tai erityisen kiinnostava kysymys.


Olen vain joskus ollut utelias.
« Viimeksi muokattu: 21.09.22 - klo:18:57 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 31617
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #130 : 21.09.22 - klo:18:58 »
Minullakin soi puhelin kesken kun kirjoitin. Virolahden- serkku soitti, enkä käynyt kirjoitusvirheitä korjaamaan. Pari sinne taas jäi.

No, samalla näette, että nykyään lähes yksinomaan kuuntelen kirjat.
Ennen käytin lainaamista, niin kirjastosta kuin naapurilta ja tyttäreltä, jotka kyllä saammekin paljon kirjoja. En ole montaa mirjaa ostanut, kirjasarjoja olen tilannut useita. Historiaa, uskontoa tms.

Matti lukee kirjaa aina kun ei syö, pyöräile, katso tv:tä tai nuku.

Juuri äskettäin jätin kesken Jari Tervoin kirjan Loiri. Roisisti ja rumasti kirjoitettu.
Samoista syistä olen luopunut eräistä tv- ja Netflix-sarjoista. Täyttä sontaa ja soopa kun ovat. Tulee pahat unet niistä !
Muuten kestän hyvin elämän-kuvat sellaisina kuin ne eletään, realistisesti. Mutta jos itseisarvo on perverssi tai muuten inhottava, luovutan.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11269
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #131 : 21.09.22 - klo:19:08 »
On kirjoja
joita ei voi jättää kädestään

Jotka lukee kiinnostuneena ja hyvällä mielellä loppuun

jotka kiteytyivät käteen kirjastossa koska vaikuttivat mielenkiintoisilta
                      ja niiden kohtalo on ennakoimaton....





               
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 31617
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #132 : 23.09.22 - klo:08:10 »
Etenen Marraskuun miestä  lievän inhon, mutta inhimillisen uteliaisuuden tuntein.
Sahlbergin aiemmista kirjoista en tiedä muuta kuin että useita palkintoja ne ovat saaneet. Kirjailija vaikuttaa ihastuvan perversioista. Samoin sanoilla maalailusta, liikaakin.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 9772
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #133 : 25.09.22 - klo:05:23 »

   Luen Saarikosken Nuoruuden päiväkirjat päivä per päivä / päivästä päivään / päivä päivältä pois joka päivä / aamuin päivin illoin / pilanpäiten pääksytysten / päivisin / pään täyteen.


   "... 28.2.1957
Kalevalan päivä:
     Elämme suurten muutosten aikaa, ja on jännittävää nähdä, pystyykö ihmiskunta selvittämään vaikeat ongelmansa. Kansalliset valtiot ovat hajoamassa, puuhataan Euroopan yhdysvaltoja, Pohjoismaat suunittelevat kaupallista unionia ... ja kaiken yllä kolmannen maailmansodan varjo, kysymys lienee siitä, voidaanko katastrofi vielä estää. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että suursota merkitsisi maailmanloppua. Ainakin se suistaisi maailman barbarismiin. Suurvallat ajattelevat etujaan - kuten ennekin, mutta nykyaikaiset aseet ... Kriisi on todella pelottava. Joka tapauksessa on tehtävä työtä: rakentaja rakentakoon, kirjailija kirjoittakoon, nainen synnyttäköön. Emme saa ajatella loppua. Onhan se yhtäkaikki joskus tuleva! ..." (s. 476)

Sormivärssytekniikkani antoi tekstin vuodelta 1955, jolloin S. oli 18 v.:

"... Kafka on suuri kertoja; lukiessani Oikeusjuttua tunsin, paitsi tavallisia näkö- ja kuuloaistimuksia, myös haju- ja makuaistimukset suorastaan ärsyttävän elävästi. Kafkasta nauttii sekä ruumis että sielu! Varsinkin Jooseph K:n kuolema on loistava. Muistettava on, että jokainen joka yrittää omaksua Kafkan tavan käsitellä sanaa ja elämää on tuomittu epäonnistumaan.
     Suljettuani Oikeusjutun istuin tunnin ajan hiljaa tuolillani. Sortuiko kokonainen maailma Joseph K:n kuollessa? Ei, sehän siinä epätoivoista onkin: tällä kuolemalla ei ollut kenellekään eikä millekään yhtään mitään merkitystä. ..." (s. 259)

Luukas 17:18
Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?»

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1318
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #134 : 27.09.22 - klo:19:30 »
Kari Uusikylän kirjoitukset on facessa aina antoisaa luettavaa ja sallittua jaettavaa tännekkin.
Tänään hänen kirjoituksensa käsitteli armahtavaa, inhimillistä kirkkoa. Kari Uusikylää kuuntelisi vaikka herättäjäjuhlillakin..

1. Armahtava, inhimillinen kirkko
Hän istuu pöydän toisella puolella, katse alas luotuna. Sanat eivät löydä muotoaan. Äkkiä ravistus käy miehen kehon läpi, hän pyytää anteeksi. Kysyn miksi pyydät anteeksi, mutta mies ei osaa vastata. Eikä hänen tarvitsekaan, sillä koko hänen olemuksena pyytää anteeksi, häpeä ja pelot ovat liimautuneet mieheen, tunkeutuneet ihon alle, mistä ne ajoittain pursuavat hallitsemattomasti näkyville.
 Mies kantaa mukanaan lapsuuttaan. Hänen on mahdotonta päästä käsiksi mörköihin, jotka on istutettu mieleen varhaislapsuudessa. Herkkä, hieno mies tuntee häpeää itsestään, syyllisyyttä teoista, jotka on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Hän ikävöi lapsiaan.
Istumme pitkään puhumattomina. Mies sanoo lopulta, että viihtyy Helsingin keskustassa, koska siellä voi hävitä massaan. Kukaan ei katso kummeksuen.
 ”Onneksi on kirkko, ” mies huokaa yllättäen. Hän kertoo käyvänsä jumalanpalveluksissa viikoittain, koska ”siellä tasoittuu, valinnat tulevat helpoiksi, saa armon, saa käydä ehtoollisella, jaksaa vähän aikaa.”
 Mies kertoo katkeilevin lausein kirkon ruoka-avusta, köyhien kahvilasta, jossa saa eurolla syödäkseen, muistelee miten diakonissa sanoi  ruuanjakopaikassa, että tule ”tuonne yläkertaan” ja antoi siellä 30 euroa.  Miten kiitollinen mies onkaan tuosta avusta, vuosien jälkeenkin.
**
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.