Kirjoittaja Aihe: Teodikea tutkittavana  (Luettu 78119 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #60 : 02.04.15 - klo:21:52 »
Olen joskus miettinyt, onko maamme säntillistä neuvolalaitosta hyödynnetty psykologian tutkimuksessa. Luulisi käyttökelpoista tietoa kertyneen varhaislapsuuden tilanteista. Ovatko esimerkiksi koliikkivauvoiksi arvioidut rakentaneet heikomman perusturvallisuuden mahanpurujensa piinatessa vai vahvemman isän tai äidin jatkuvasti sylissä hyssyttäessä?

Täytyisi googlettaa sillä olettaisin. Esimerkiksi psykologian graduille ensimmäiset elinvaiheet tarjoavat oivallisen aineiston. Itse tein psykoterapiakoulutuksrn päättötyön (kun se oli yliopistollinen se oli jotain semigradun tapaista) ensummäisestä elinvuodesta, aiheet arvottiin ja vedin opettajan hatusta tuon. Muistin koko jutun yhtäkkiä.

Penan kysymys on juuri niitä mitä mietin. Ihmiset ovat kestokyvyltään syntymästään saakka erilaisia, mutta minulla on hiljainen intuitio, että kontakti olisi tärkeämpi. En kyllä löisi vetoa sillä vauvahan ei erota alkuun kuin hyvän olon ja pahan olon jolla on jotakin tekemistä enenevässä määrin, sitä mukaa kuin valveilla olon määrä lisääntyy ja havaintoja kertyy, jonkin sellaisen kanssa joka on ei-minää. Sitä, kuinka varhaista on tietoisuus erosta taitaa hieman muuttua koko ajan.

Ajattelen mitähän mahtoi omassakin maailmassani liikkua kun itkin, kramppailin ja hakkasin päätäni sängynpinnoihin ja lattiaan heti kun aloin kannatella sitä, en koko ajan mutta jaksottain, eikä minua saatu mitenkään lopettamaan itkua. Käsittämättömiä ovat oudot välähdykset;  kellertävät kaakelit ja vieraita ääniä. Ja kipu.

Mutta olen itse nähnyt kivun hellittävän äidin sylissä. Hän ei enää ollut vauva, taapero. Meillä oli 70-luvun seurakuntanuorten tapaaminen, lastenhoito järjestetty. Kaikkea ei voi aina järjestää kokonaan. Eräs pienistä pojista onnistui kaatumaan lasioven läpi. Juoksimme paikalle,  keitä siinä naulakolla juuri sillä hetkellä jutteli. Hän oli saanut ranteeseen syvän haavan, valtimo poikki. Isä oli hakemassa autoa, äiti piteli poikaa ja painoi rannetta. Niin pitkään kuin lapsen ja äidin katse kohtasi, ja Jaana pysytteli aivan tyynenä, lapsi ei itkenyt, mutta kun paikalle tietysti tuli lisää väkeä ja Jaana käänsi päänsä poispäin ja selitti kieltämättä hyvin tuskissaan että valtimoa myöten, eli täytyy lähteä Keskussairaalan päivystykseen, poika itki. Ja jälleen kun Jaana katsoi hymyillen, hän rauhoittui.

Kipuhan on hajottava kokemus. Silloin tulee Toinen ja pitää sylissään. Joskus löytyy asento jossa koliikki helpottaa, mutta vauva ei löydä sitä itse. Kipua ei voi estää eikä kaikkea pahaa oloa. Ehkä juuri tuskaisuus johon Toinen selvästi tuo huojennusta auttaakin eriytymiskehitystä, vaikka itku jatkuisikin. Alkuun arvelisi että vauvalla olisi valmius sekoittaa kipu juuri siihen että tuo paha toinen aiheuttaa sitä. Silloin on hyvä, että myös hyvä toinen on paikalla ja pitelee käsivarsillaan, sillä konkreettinen tunne omista rajoista jotakin vasten kokoaa.

Mutta minä ajattelin kiirastorstain kunniaksi kertoa jotain viisaampaa kuin kykenisin ajattelemaan.
"Myöhemmin olen oppinut ja opin joka hetki, että vasta elämän täydessä tämänpuoleisuudessa oppii uskomaan. Vasta kun on kokonaan luopunut yrityksestä tehdä itsestään jotakin --  on se sitten pyhimys, parannuksen tehnyt syntinen tai kirkonmies, vanhurskas tai syntinen, sairas tai terve --- tätä minä kutsun tämänpuoleisuudeksi, että saa elää keskellä tehtävien, kysymysten, menestysten ja tappioiden, jysymysten ja neuvottomuuden rikkautta -- vasta silloin joutuu heittäytymään kokonaan Jumalan käsivarsille, silloin ei enää ota vakavasti omiaan, vaan Jumalan kärsimykset maailmassa, silloin valvoo Kristuksen kanssa Getsemanessa. Minä ajattelen, tämä on uskoa, se on metanoia:  ja niin tullaan ihmiseksi ja kristityksi. Kuinka voisi tulla menestyksistä ylimieliseksi ja tappioista masentua, kun kärsii tässä maallisessa elämässä Jumalan kärsimyksessä mukana?"

Docens tervehtii ja lähettää erään runonsa: 

Kristityt ja pakanat

Ihmiset menevät Jumalan luo hädässään
pyytävät onnea ja leipää,
pääsyä sairaudesta, syyllisyydestä  ja kuolemasta.
Niin he tekevät kaikki, kristityt ja pakanat.

Ihmiset menevät Jumalan luo hänen hädässään
Löytävät hänet köyhänä ja häväistynä, ilman majaa ja
leipää.
Kristityt ovat Jumalan luona hänen hädässään.

Jumala käy kaikkien ihmisten luo heidän hädässään
tyydyttää ruumiin ja sielun leivällään
kuolee kristittyjen ja pakanoitten puolesta
 ristinkuoleman
ja antaa anteeksi heille molemmille.

Hiljaista kiirastorstain yötä! 
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #61 : 03.04.15 - klo:12:12 »
Hassua, olen pohtinut samantapaista. Erillinen ja turvaton on viluinen.
 
Pahoissa tilanteissa paleltaa, ja se voi tappaa. Kuuntelin radiosta (Ylen Puhe) vanhaa ohjelmaa Estonian tuhosta. Pelastuslauttoihin päässeistä hengissä selvisivät ne, jotka lämmittivät toisiaan makaamalla yhtenä kasana. He olivat konkreettisesti toistensa lähimmäisiä.

Myös vähemmän konkreettisissa kriiseissä ihmiskasa (no pun intended) on hyvä viluntorjuja. Parhaimmillaan seurakunta on sellainen, pahimmillaan se lisää yksinäisyyden vilunväristyksiä. Kokemusta on molemmista malleista. Joskus kyse on hyvin pienistä eleistä.

Leenalle toivotan lämpimiä kahvihetkiä. "En pelkää vaarojen matkaa, Hän silloinkin kantaa ja vie." Myös räntäsateessa.

Ei ole ollenkaan poissuljettua ettei olisi näin. Mistä me tiedämme mitään niistä ensimmäisistä hetkistä ulkona sopivan lämpimästä vedestä? Totta on että lapsi otetaan vastaan ja kuivataan jotta ei palelisi koko sitä aikaa jonka joutuu odottamaan kosteuden kuivumista, etenkin kun lapsivesi ei ole ihan kraanavettä vaan vähän tahmaista ja sotkuista. Se on muuta, että se ruskea rasva käynnistää oman  lämmöntuotannon oitis, ja sillä tavoin vastasyntyneitä selviytyi sodassa kun sairaalat saivat täysosumia. Miltä tuntuu ilma veden jälkeen?

Senhän tietää jokainen miltä vesi tuntuu. Ellei tiedä menevänsä kuumaan kylpyyn, vesi on kylmää. Koetan jatkuvasti selittää ettei se ole kylmää, se on märkää!
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #62 : 03.04.15 - klo:12:37 »
Olen ollut kahdessa synnytyksessä eli kolmen lapsen syntymässä mukana. Silloin kun kakkonen syntyi, oli kätilöopistolla salmonellaa eikä isiä päästetty ylilääkärin päätöksellä mukaan synnytykseen, kun olivat tuonneet salmonellan sinne. No höpöjä tuo puhui ja syylliseksi todettiin Kanarialla käynyt keittiöhenkilö.
 Nykyään useimmissa kehittyneissä maisssa alaston pesty vastasyntynyt laitetaan alastoman äitinsä rinnalle. (tuossa oli viimeisen kuukauden aikana artikkeli kuinka keskonen oli 8 minuutin kuluttua ryhtynyt hengittämmään siinä, vaikka oli jo tuomittu kuolleena syntyneeksi).
 

Sehän harmi että et päässyt,  mutta olisin toiminut samoin. Niin pitkään kuin tartunnan lähde on tunnistamatta, en vaarantaisi kenenkään henkeä ja terveyttä, ja sairaalassa on väkeä joka ei sitä kestäisi. Matkan jälkeen tulisi vaatia vähintään  keittiössä työskenteleviltä aina uudet näytteet mutta vaaditaanko, käsittääkseni lainsäädäntö ei sitä edellytä ja siis ei. Mutta lakitentistäni on kolme vuosikymmentä ja yli.

Kahdeksan minuuttia kuulostaa kyllä paljolta, ja hieman enemmän toivoisi taas taustatietoa, joskaan ei ihan mahdottomalta niin mietiskelen kuka tiedoitti ja nissä määrin redaktio muutti tapahtumaa.  Lapsen elimistö happanee äkkiä, ellei  mistään saada sinne tuuletusta. 

Toimittajahan  sai Penan linkissä vastasyntyneen ryömimään äidin vatsaa pitkin. Sanotaan että eletään tietoyhteiskunnassa mutta kyllä joskus tekisi mieli kysyä, missä määrin mielikuvitusyhteiskunnassa sentään.


Tarve pitää Ykköstä kaiken aikaa sylissä, ja se että tarttui minuunkin eli jokin käsitys että tämän täytyy saada kuulla hengitysäänet nyt koko ajan sai minut kauhistumaan ajatusta että lähtisin katsomaan telkkaria. Sitten hän kyllä sai yösähköt ensimmäiseksi elinvuodeksi, eli nukkui patjalla joka seurasi hengitysliikkeitä ja tönäisi jos ne loppuivat, elleivät käynnistyneet niin hälytti. Oltiin sitä siitä huolimatta vähän paniikissa kunnes vuosi oli täytetty ja sudden infant death eli kätkytkuolemariski ohitettu.
« Viimeksi muokattu: 03.04.15 - klo:12:40 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22374
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #63 : 03.04.15 - klo:16:30 »
Sanat ovat mielenkiintoisia. Esimerkiksi 'toinen' saa eri sävyn, kun se mielletään tarkoittamaan muuta ja erilaista, kuin silloin, kun se tarkoittaa parivaljakon toista puolta. Raamatussa kuvataan Jumala joskus niin läheiseksi, että Hänen ja omiensa - seurakunnan - suhdetta verrataan avioliittoon, puolisoihin. Voisiko teodikean ongelman kokemista ahdistavimmillaan verrata petokseen, hylkäämiseen?

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #64 : 04.04.15 - klo:10:24 »
Sanat ovat mielenkiintoisia. Esimerkiksi 'toinen' saa eri sävyn, kun se mielletään tarkoittamaan muuta ja erilaista, kuin silloin, kun se tarkoittaa parivaljakon toista puolta. Raamatussa kuvataan Jumala joskus niin läheiseksi, että Hänen ja omiensa - seurakunnan - suhdetta verrataan avioliittoon, puolisoihin. Voisiko teodikean ongelman kokemista ahdistavimmillaan verrata petokseen, hylkäämiseen?

Se juuri oli eräs ajatukseni. Hän johon luotin, petti minut. Mutta minkä tähden jokainen ei koe näin?

Vai kokeeko?
Juuri tästä syystä teodikean ongelman kohdannut mahdollisesti olisi tästä lähtökohdasta autettavissa kokonaan, muutoinkin kuin keksomällä jotain vähemmän välkkyä tai torjumalla koko kysymys, hämmentymällä tai ärtymällä.

Niinno. Itseäni kiinnostaa tämä samalka tavoin yhteen kietoutuneena kuin psykoanalyyttinen ajattelu. Tuo auttaa, ilman muuta. Se auttoi minua ja auttaa toisia. Kun kerran koko tämän suuren sairaalan erikoistuvien lääkäreiden lauma juoksee analyysissa. Ok, ehkä se oli trendi. Mutta kun meillä ei ollut aikaa olla trenditietoisia psykiatrian karvalakkipuolella, niin suhde omaan hoitoon muotoutui sangen asialliseksi.
Mutta se on myös vimmatun mielenkiintoista. Haluaisin ne kaikki miksi minä- ihmiset kuunneltaviksi!

Ajattelen nyt suojautumiskeinojen kautta:  Yleensä tapahtuu regressio. Siis ihminen perääntyy edellisiin suojiin. Minä olen paha, jotta Jumala säilyisi hyvänä. Tai Jumalahan nyt myrkyn lykkäsi.

Tai miksei, hän alkaa kuin havahtua ja kysellä kuka ja mikä tämä hänen Itsestäänselvyytensä oikeastaan on. Mihin tässä on sitouduttu ja mihin ei.

Mikä silloin oli lähtökohta? Oliko se todella naiivi oletus, että ihmistä ei saa silittää vastakarvaan?
Siis kyseessä olisi lapsenomainen usko, joka on muuta kuin lapsenusko?  Siionin virsi tulee mieleeni:  jos lienen joskus uskonut, se kaikki on nyt mennyt.  Toinen säkeistö alkaa:  ei lapsellinen uskoni tuo koetusta kestä. SV 272.

Vai vajottiinko sille ainoastaan siksi, että juuri regressio on toisinaan ihmiselle välttämätön välivaihe.

Vai paljastuuko taantuma vievän tyypillisesti kohtaan,  jossa Jumalan ei voi kuvitellakaan kiinnostuvan ihmisestä. Tämän kehitysvaiheen suhteellisen suuri kypsyneisyys jää tavallisesti kuulijan  ärtymyksen  jalkoihin.  Se tulkitaan -- ehkä koulutuksen puutteessta, ehkä kyllästymisestä johtuen, ehkä vastatransferenssiongelman takia,  ----   suoraan jonkin edellisen vaiheen variantiksi. Jokin siinä kuitenkin on vähän oudosti. Ja niin jää huomaamatta, että tässähän on vaarana kokonaan muu. Tämä kyselijä on liukumassa irralleen, sillä hän on kuin olisi naimisissa täysin piittaamattoman henkilön kanssa ja jo niin tottunut tilanteeseen, että voisi erotakin, ellei jokin pitäisi muodollisesti yhdessä. Lapset ehkä.  Siinä on tavallisin syy. Mutta kaikki yhteisyys on kuollut.

Tämä Jumala siis ei ole ihmisestä kiinnostunut, ja johdatusjutut olivat ihmisten evankelikalisia keinoja joilla saatiin epävarma nuori huijattua mukaan seurakunnan nuorisotoimintaan. No, ilmankos. Hyvä tietää ---  joskin merkillinen syvä yksinäisyys  ja  surullisuus jää kumppaniksi.

Ehkä Jumala itse ottaa ja ravistelee perusteellisesti. Lopulta on kauhuissaan ja jakaa täydellisesti seurapuhujan sanat, ja Herra on vielä kerran armahtanut lastansa oikukasta. Ollaan toden edessä, ja armossa on enemmän kuin tarpeeksi.

Mutta tuo lämpimän pesän löytänyt kristitty josta viimeksi lainasin Fowleria saattaa joutua jatkamaan matkaa.  Jossakin muodossa toisten hengelliset kodit ovat yhtä hyviä, vaikka minut tuotiin tähän. On lepopaikka suloinen, mutta se ei ole Herättäjäyhdistys.

Ihminen tuo oman elämänkertomuksensa, miksei vaikka koko oman kansansa vaiheet tarkasteltaviksi Jumalan eteen. Saatetaan kokea kääntymys tai kääntymys pois. Välivaiheiden tuskaisuutta huojentaa kääntymys ilman muuta, jos koetaan kääntymys uskoon päin. Arvelen ihmisiä helpottavan että nämä vaiheet ovat väistämättömiä, ja niille on kautta historian löydetty ilmauksia, nyt niistä ollaan usein vieraannuttu. Tarvittaisiin kieli joka puhuisi 2000-luvun ihmiselle, ei jotta hän kääntyisi ajattelemasn kuten minä, vasn jotta hän ymmärtäisi ettei häntä ole kohdannut mikään tavaton paha, hylkäys, tai että häntä vedätettiin lähtökohtaisesti. Siis, hän kohtasi lumoavan hurmurin ensitreffeillä alttarilla.

No, ja mitä sitten jos "lepopaikka suloinen"ei olekaan h-y? 

Kyllähän se on, jos ihminen sen tunnisti omakseen kuin vastasyntynyt oman äitinsä maidon. Muttei se ole mitenkään itse pyhyys, paras, tai edes ainoa tapa kohdata Jumala.

Jollekin se on osa suvun kulttuuria. Siitä huolimatta sen ei tarvitse vastata yksi yhteen omia syvimpiä ajatuksia Jumalasta.

Taivas auttakoon, mutta Herättäjäyhdistykseen voi jäädä kanssakulkijaksi. Täytyy voida jäädä vaikka usko kehittyisi edelleen siitä vaiheesta, jossa se merkitsi kerrassaan kaikkea. Pyhistä pyhintä, puhtaista puhtainta. Idealisoitua maailmaa, joka oli jo lähellä epätodellisia unelmia. Voiko kirjoitus olla "herätyäjähenkinen" vaikka se ei hehkuta körttiläisyyttä?  Pahoin pelkään, että ei. Pyytäisin että erotetaan hehkutus ja henki.

Ihminen kasvaa ulos kaikesta ihmisten rakentamasta. Täytyy kasvaa. Jumala ei katso tuolla puolen sitä, miten pitkälle kasvoimme, hän ottaa jokaisen pois ajallaan ja tietää, mitä tekee. Hän ottaa vastasn vain syntisen, kuolevaisen ihmisen, ja näkee kuinka kerran tuli ja sovitti koko maailman itsensä kanssa.

Vaikka hieman hypin näiden vaiheiden ylitse, niin hypin nyt vähäsen. Tympäisee kyllä se kreikka jo. Kun seminaari päättyi ja kaikki se puntarointi ja miettiminen päättyi oli alkuun huojentavaa lukea jotain joka nyt vain on näin eikä millään toisella tavalla.  Ei enää, toinen puolikin, se epävarma ja rakenteleva ja etsivä ja kyselevä kaipaa suuresti tilaa.

Viimeistä vaihetta johon ihninen voi kasvaa kuvaa Fowlerilla "yleisinhimillinen usko" , Hyrckillä "Parantaja - Jumala" ja minulla identificatio Christi.

Lapsen kehittyessä hän ensi vaiheessa muodostaa introjektin joka on vähän työläs selitettävä. Se menee jokseenkin niin, että kun äiti sanoo, että sinullahan on ihan hyvä takki, minä sitten kuljen ilman. Siis aikuisena. Seuraavana vaiheena on imitaatio, jäljittely. Sen jälkeen lapsi sulattaa äidin piirteet ja pitää sen, mikä hyvää on. Tai äiti tässä merkityksessä on hoitava ympäristö, josta tärkein samastumiskohde on tietenkin se johon suuntautuvat voimakkaat tunteet.

Docens sai minut koukkuun herättämällä myötätunnon jota tuskin kestin. Itkin niin että aloin käyttää nenäliinoina kylpypyyhkeitä. Lopulta käärin hänet pakettiin, paiskasin kustantajalle ja kuvittelin pääseväni hänestä eroon. Tapahtui juuri päinvastaista, nyt piti lisäksi miettiä kuinka korjata kelvoton kirja.

Olen alkanut suhtautua joustavasti siihen että lähestyvät Mariaa ja pyhimyksiään  rk- kirkossa. Heissä on jokin häivähdys  joka on Kristusta, enkä oikein tiedä, voiko Jeesukseen samastua ihan helposti. Docensillakin oli ihanteensa:  Luther.

Jotakin Kristuksesta ehkä meihin pääsee tarttumasn, mitä sitten muutoin olimmekaan, jos " hyvin paljon, ja tarkoitan nyt, mahdollisimman huolellisesti kuunnellen vietämme aikaa hänen seurassaan, lukien hänestä...  ". Docens toteaa vankilassa että hän on tullut sellaiseen tulokseen että se on hyvin tärkeätä.

Sittenhän on hyvä juuri se, että Siionin Virret on niin tavattoman kristosentrinen kirja. 

Nuo viimeiset ovat niitä, jotka uskovat lujasti yhden ihmisen mahdollisuuksiin, jos seurakunta murenee heidön ympäriltään he eivät suinkaan pysähdy. He ovat täysin  omistautuneita mikä ei merkitse fanatismia. Omistautuminen näkyy kaikessa mihin he täydessä tämänpuoleisuudessa ryhtyvät, ei yhden asian  liikkeeseen heittäytymisenä.  Ja heidän uskonsa on jokin hyvin pysyvä olotila: "Jos elämme, me elämme herralle ja jos kuolemme, me kuolemme herralle.

Minä en suinkaan aio lopettaa jos ei mitään kuulu, vaan  puserran että kävisin tentissä.

Eilinen oli erikoinen. Katselin Leipzigin Matteus-passion, luin sanat. Käännös oli hyvä. On hyvä kerran saada nähdä Jeesus Kristus, kaiken sen jälkeen, mitä hän koki.




Voi kun ne lähettäisivät minulle kaikki miksi-minä-ihmisensä!
« Viimeksi muokattu: 04.04.15 - klo:10:30 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34167
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #65 : 05.04.15 - klo:14:19 »
En ole vielä kokonaan lukenut tätä Mari Saikkosen pro gradu-työtä. Tallennan sen tähän tarkasteltavaksi tässäkin teodikea-asiassa, sillä Jeesuksen Pyhä Teresa, Avilan Teresa potii mm Saatanaa, ja pahan valtaa ihmisessä.

Löydettyäni omimman sielullisen olentoni, kristityn  ja mystiikkaan taipuvaisen rukoilijan, haluan osallistua oppineiden keskusteluun oppimattomana naisena.

Ekumenian nimissä ei tarvitse välittää kirjaimellisesti satoja vuosia sitten vallineista katolisista näkemyksistä.

Paljon ohjaavaa olen mystikoilta saanut. Olen kokenut myös vaikutusta. Tämä on minun matkantekoa körttiläisenä.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/40080/jumalant.pdf?sequence=1
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #66 : 06.04.15 - klo:08:18 »


Ekumenian nimissä ei tarvitse välittää kirjaimellisesti satoja vuosia sitten vallineista katolisista näkemyksistä.

Paljon ohjaavaa olen mystikoilta saanut. Olen kokenut myös vaikutusta. Tämä on minun matkantekoa körttiläisenä.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/40080/jumalant.pdf?sequence=1

1500-luvun mystikot ja sitä varhaisemmat ovat loogisesti meidän luterilaista kirkkoa. Ei siihen tarvitse mitään ekumeenista sälää.  :icon_wink:
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #67 : 06.04.15 - klo:08:36 »
Ei ole miestä eikä naista, orjaa eikä vapaata oppinutta eikä oppimatonta ja niin poispäin. Ei ninuakaan ole opetettu, opiskelin itse. Jokainen lahja on annettu,  ei yksilölle vaan yhteisön hyväksi, seurakunnalle. Myös lukuhalu.

Tai no. Taisin etsiä itse  opettajia ellen ymmärtänyt, ja avoimessa yliopistossa voi opiskella kuka haluaa yleisen teologian perusteita ellei lopulta löydä opettajia, ja sittemmin aineopintoja ja etsiä muista kuin lähimmästä kursseja , joita voi ainakin yrittää  :icon_sad: seurata.

Tuo on sikäli kiitollisuudella vastaanotettu, että eräs niistä joilta kyselin kaikenlaista oli itse kiinnostunut mystikoista ja lainasi kirjojaan, hän myös neuvoi osallistumasn retriittiin, kirjojen joukossa ei ollut Avilan Teresasta yhtään. Stinnisseniä, Mortonia  ja Nouwenia ja Ristin Johannesta, siis huom. kaikki miehiä, esimerkiksi, ja useat tältä ajalta.

Mutta se on kovin pitkä.
Pitkiähän nämä kertomukset ovat tällä siivulla, silti ajattelin että takuulla tuosta voisit tuoda jotakin joka merkitsi Sinulle eniten.

Jotenkin väsyn siihen että minua nimitetään "oppineeksi" koska todelliset oppineet ovat vielä melko lailla kaukana, ja keräilen niitä mitä ovat pudotelleet matkansa varrelle. Niin käy tämän tästä, olen vähän joka paikassa jotenkin liikaviisas toisten miekestä, ja voin kai sanoa että se tuntuu vieraalta.

Tietenkin oli järkevää tehdä jotain hyödyllistä ja itselle ominaista kun kerran ei ollut aina työkykyinen. Eikä toimintakykyinen. Jos olisi taiteellisia lahjoja olisin varmaan käyttänyt aikani kehittämällä niitä, mutta jotenkin jäin kiinni asioiden ja ajatusten jäljittämiseen. Jos olisin ollut terve, minulla olisi perhe ja olisi mennyt kaiketi aika sen kaitsennassa. Jos olisin terve niin kai olisin työssä ja niin edelleen ja osaisin paljon vähästä, mutta toiset rakennetaan kuljeskelijoiksi ja kivien kääntelijöiksi jo äidin kohdussa.

Olisiko tarkoitettu,  että luen ja opiskelen?  Ja kehitän vähin erin taitoa sanoa suomeksi asioita, jotka alkuun ilmaistiin kapulakielisemmin?  :kahvi:

Jokaisella on tehtävänsä ja lahjansa. En tiedä sopiiko niitä vertailla  :kahvi:

Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22374
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #68 : 06.04.15 - klo:08:40 »
Ovatko kaikessa onnistuneet ihmiset hauraampia kuin ne, jotka ovat tottuneet siihen, että 'shit happens'? Eilisillä illallisilla eräs pöytäkumppani kertoi järkytyksestään, kun oli kuullut komean, sekä urheilussa että liike-elämässä huikeasti menestyneen ihmisen itsemurhasta. En tiedä, miten paljon hän liioitteli tai karsi kertomusta, mutta tulin ajatelleeksi, että pienikin takaisku voi olla sellaiselle sietämätön, jolle se on ensimmäinen ja ainoa. Kohtalon kampituksiin tottunut oppinee yleensä myös kompuroimaan jaloilleen.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34167
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #69 : 06.04.15 - klo:08:51 »
Leena, kunnioita lääkärin koulutustasi. Olet sillä minuakin kaksi kertaa lujasti auttanut.
Lisäksi kiinnostukseni teologian niihin alueisiin jotka koen vain ' oppineille' annetun, ja tuntemuksesi musiikin teknillisistä jutuista, saa kirjoittamaan; Oppineille.
Teitä on täällä monia muitakin. Me naiset olemme kai saaneet tehtäväksemme  k i r j o i t t a a.

Luen tuota Saikkosen teksiä ihmetellen. Mystikkonaiset olivat minulle enemmän kuin hebreaa, ennen kuin juhani neuvoi kristillisä mystikoita lukemaan. Siinä aukeni minulle
Jumala-yhteys aivan erilaisena, ei-kirjallisena, mutta Raamattu silti Sanan puheena. Ei kylläkään kaikilta osin.
Samoin kummasteluni eräistä kokemuksista joihin olen viitannut, mutta en niitä aivan näin käsittänyt.
Kiinnostus ortodokseihin, Hollantiin, uniin ja muutamiin näkyihin saivat nimen. Mystiikka.
Sitä ovat annetut runot, ei kaikki, myös niiden pois ottaminen ja kirjoittamisen avautuminen toisiin suuntiin. Ovat annettuja tehtäviä.
Ihmeellisin on arvioimisen ja erottamisen ja tuntemisen lahja. Sanon sen näin.
Rukouskin on saanut uudet kuviot . Meidän Mestarimme johtaa elämääni.

Hän tuntee meidät kaikki, nimeltä ja sielultamme.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34167
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #70 : 06.04.15 - klo:08:53 »
Ovatko kaikessa onnistuneet ihmiset hauraampia kuin ne, jotka ovat tottuneet siihen, että 'shit happens'? Eilisillä illallisilla eräs pöytäkumppani kertoi järkytyksestään, kun oli kuullut komean, sekä urheilussa että liike-elämässä huikeasti menestyneen ihmisen itsemurhasta. En tiedä, miten paljon hän liioitteli tai karsi kertomusta, mutta tulin ajatelleeksi, että pienikin takaisku voi olla sellaiselle sietämätön, jolle se on ensimmäinen ja ainoa. Kohtalon kampituksiin tottunut oppinee yleensä myös kompuroimaan jaloilleen.

vrt. saksalaiskoneen pilotti.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #71 : 06.04.15 - klo:09:50 »
Ovatko kaikessa onnistuneet ihmiset hauraampia kuin ne, jotka ovat tottuneet siihen, että 'shit happens'? Eilisillä illallisilla eräs pöytäkumppani kertoi järkytyksestään, kun oli kuullut komean, sekä urheilussa että liike-elämässä huikeasti menestyneen ihmisen itsemurhasta. En tiedä, miten paljon hän liioitteli tai karsi kertomusta, mutta tulin ajatelleeksi, että pienikin takaisku voi olla sellaiselle sietämätön, jolle se on ensimmäinen ja ainoa. Kohtalon kampituksiin tottunut oppinee yleensä myös kompuroimaan jaloilleen.

Ehkä siinä juuri tekee mieli karistaa yltään kaikenlainen vieraskoreudeksi koettu, eli kiitos Riitta-mummi. Kyllä saamaansa oppia pitää voida kiitollisuudella kunnioittaa, mutta vain koska sen avulla voi ehkä auttaa toisia.

Muuten herää kova halu olla pelkästään Leena. Mitä enemmän oppii, sitä vähemmän tietää tietävänsä. Eli ainoa merkitys saattaa toteutua suhteessa toisiin ihmisiin, muutoin valtaisi mielen tolkuton epätoivo, turhautuminen ja kateus niitä kohtaan jotka kiipeävät korkeammalla. Ja kärsimättömyys kun ei kerry meriittiä. Niin arvelen.

Itse suuri ilo jokaisesta uudesta polun päästä on sittenkin suurinta. Olin yhdellä Jopin (Lönnqvist) luennolla johtajuudesta ja itsejohtamisesta ja hän siinä mainitsi yhtäkkiä että nykyään on parempaa jos tietää vähästä paljon eli monialaisuus on out, ja katsoi suoraan minua, minä meinasin viitata ja kysyä mihin hän sitten panee ne ihmiset jotka ovat monialaisia. On kuitenkin vain yksi elämä. Se on niin hauras ja äkkiä menetetetty, ettei sitä kannata haaskata sen miettimiseen mikä on kulloinkin muotia.

Silloin tulee fiilis että älkää sanoko miksikään muuksi. Adjektiivit ovat ikäviä.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34167
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #72 : 06.04.15 - klo:10:26 »
Monialaisuus on itsensä etsimistä. Sitten kun saa sen löytää alkaa suuntautuminen siihen
mihin ontarkoitettu. Se on vapauttavaa ja voimannuttavaa.

Tämä tie on pitkä ja mutkallinen. Moni ei jaksa kuin aloittaa. Siihen tyytyminen tietää sielun köyhyyttä.

Etsikää itseänne Jumalan edessä vihollisen hyökkäyksistä välittämättä. Kristus on Auttaja ja
Valo tiettämme. Hänen voimansa on suurempi kuin pahuuden voimat.

Ortodoksien opetus Jeesuksen rukouksesta toimi kohdallani. Sanoivat, että kun siihen tottuu ei ole sen jälkeen enää entisensä.

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34167
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #73 : 06.04.15 - klo:14:11 »
1500-luvun mystikot ja sitä varhaisemmat ovat loogisesti meidän luterilaista kirkkoa. Ei siihen tarvitse mitään ekumeenista sälää.  :icon_wink:

Katolisilla näkemyksillä tarkoitin 1500-luvun naisen asemaa miehen edessä ja nunnan asemaa rippi-isän edessä.
Pahinta oli inkvisition määräilyt kuka sai kirjoittaa ja mitä. Teresan ensimmäinen kirja oli julkaisematta kauan.

Kuuliaisuuskysymys on minulle vain kuuliaisuutta Jumalaa ja maallista lakia kohtaan.

Luther mainittiin tutkielman alussa. Olen lukenut vasta n. 50 sivua. Lähes jokaisessa kappaleessa on ollut omakohtaista kokemusta muistuttavia asioita esillä.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Teodikea tutkittavana
« Vastaus #74 : 06.04.15 - klo:22:53 »
Monialaisuus on itsensä etsimistä. Sitten kun saa sen löytää alkaa suuntautuminen siihen
mihin ontarkoitettu.

Ehkä siinä mielessä kuin tarkoitan itse, niin nuorena kyllä. Ei sitten kuusissakymmenissä  :kahvi:
Osui vain kohdalle että aloitin soluista ja viruisista siitä kiinnostuin ihmiseen ja sitten ihmismieleen ja edelleen ajatteluun ja teologiaan.
Usko saa kasvaa Jumalan hallussa.

Mutta putoan aiheesta näin itsestäni jaarittelemalla.

Poikkean lyhyesti siinä, mitä löysin Docensin runoista, eli niitähän ei kirjoitettu julkaistavaksi, hän vain purki sydäntään, ja varmaan ne korvasivat musiikkia edes hieman. Ne ovat useimmin puhetta Jumalasta ja Jumalalle, ja Jumala pysyy siinä Parantajan hahmossa niissä. Se on sikäli merkityksellistä, että sitä mukaa kun kärsimys syvenee, näkyy Parantajassa jokin uusi piirre.

Olen kohta 12 vuotta mietiskellyt onko ihmisen luvallista luottaa, ettei häntä viskele kohtalo, vaan Jumalan hyvä johdatus.
Useasti kallistun tuon viskelyn kannalle, koska tulin siitä vakuutetuksi ihmeen pysyvästi, ja todetaan nyt että vakuuttelijana oli körttipappi. Maailmassa tapahtuu paljon sellaista mitä Jumala tuskin sietää, saati tahtoo, epäilen. Siitä huolimatta olen nyt siis pitkähkön aikaa haeskellut, missä näyttäytyy Jumalan kaikkivaltias hyvyys myös yksittäisen henkilön elämässä?

Ajattelen Docensin löytöä "jolla tullaan ihmiseksi ja tullaan kristityksi" . Ja on, kuin olisin kuin hyvin lähellä nähdä. Tai kuin pian tulisin tietämään uutta.

Noilla sanoilla on minulle ja myös niille tuumailuilleni jotka ovat hieman kai kauempaa katselevia, ja mene ja tiedä vaikka jo enemmänkin niin, tavattoman arvokas merkitys.

Metanoia siis näkee "Jumalan kärsimykset maailmassa" ja tällä kohdin tapahtuu jotakin, joka muuttaa näkemykset ja kokemistavan, niin teodikea todella ratkeaa, arvelen uskaltavani jo sanoa, sitä ei enää ole!

Siinä on jokin "pimeän syvyyden aarre" ihmiseltä, joka odotti kaiken aikaa vain missä ja kuinka hänet teloitetaan, joka lisäksi kantoi huolta ja syyllisyyttäkin siitä että oli kiinnittänyt itseensä 18 vuotta nuoremma tytön, joka kuin liian monta kertaa oli liian lähellä sittenkin pelastua.

"Kristityt ovat Jumalan luona hänen hädässään".

Siihen päättyy etsintä ja kyseleminen. Se että kaikkinainen kokeminen ei pääty, ei ole mitään tavatonta.





Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.