Pilke silmäkulmassa kirjoitan tämän, sen ei ole tarkoitus olla historian oppikirja….
Alun perin Minnesotassa ja n. 1800- ja 1900- sekä vielä 2000-luvullakin Etelä-Dakotassa (Minnesotan naapuri), Nebraskassa ja jonkin verran Pohjois-Dakotassa asui LAKOTA intiaaneja. Heillä oli seitsemän eri heimoa, joilla on melko hauskat nimet, lunttasin ne niiden suomenkieliset nimet netistä:
”Poltetut jalat” , ”Hajaantuneet”, ” Leiriympyrän päässä asuvat”, ” Istuttavat veden ääreen”, ”Mustat jalat”, ”Ilman jousia” ja ”Kaksi kattilaa”.
Lakota miehellä saattoi olla useampi vaimo. Kuulemma, jos mies kyllästyi vaimoihinsa, hän saattoi lahjoittaa heidät jollekin toiselle. Mutta, vaimollakin oli oikeus lähteä avioliitostaan, mikäli tämä vaimo niin halusi.
Kerrotaan, että nämä intiaanit liikkuivat paikasta toiseen ja siitä syystä sairastivat vähemmän kulkutauteja.
Meillä taas rajoitetaan liikkumista, kun on tämä korona, pitäisiköhän ottaa oppia lakotoilta
Lakotoilla oli toisten intiaaniryhmien kanssa sotimiseen johtaneita erimielisyyksiä esim. creiden, assiniboinien ja ojibwojen kanssa.
Niin, oli myös aika, jolloin Yhdysvaltain armeija soti lakota intiaaneja vastaan – yhtenä syynä saattoi olla lakota väen mailta tehdyt kultalöydökset. Tosin aina ei voi voittaa, vaikka olisi Yhdysvaltain armeija. Tämä muistaakseni 1870-luvulla.
Mutta se voiton riemu lakotoille oli vain väliaikaista, kyllä heidät sitten pakotettiin palaamaan reservaatteihinsa.
Lakotoilla oli oma uskontonsa: ”Suuri Henki”. Se ymmärrettiin kaiken kattavaksi voimaksi, jonka toimijoina nähtiin aurinko ja kuu yms. ja tietenkin ne ihmissilmälle näkymättömät henkiolennot. Lakotat osallistuivat kristinuskon yleistyttyä myös kristittyjen tapahtumiin, mutta he lisäsivät niihin vaikkapa omia tanssejaan. Tämä 1900-luvun alun vuosikymmeninä.
