Keskustelu > Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä

Miten käytän aikaani

(1/4) > >>

vn:
Aika on mielenkiintoinen suure. Se kuluu, koko ajan samalla nopeudella, kaikkialla.
Ajan mittaamiseen on useita mittayksiköitä, lyhyitä silmänräpäyksiä...iäisyydeltä tuntuvia jaksoja.
Jokainen ihminen kokee ajan omalla tavallaan, aikaa käytetään/kulutetaan monilla tavoilla.
Jokainen kokee ajan kulumisen eri tavoin, esimerkiksi: aika pysähtyy, aika kuluu hitaasti, aika kuluu nopeasti,
aika juoksee, aika valuu hukkaan, aika käytetään tehokkaasti.

Miten sitten käytän kuluvan ajan, että käyttäisin sen oikein? Kannattaako tällaista yleensä miettiä?
Raamatussa kyllä kehoitetaan käyttämään päivämme oikein että saisimme viisaan sydämen.
Mitä tämä sitten tarkoittaa "käytännössä"? On paha mennä sanomaan mikä vastaus on oikein, mikä väärin.
Lait, säännöt, ohjeet, perinnäissäännöt, perinteet, tavat, tottumukset, periaatteet ym. on toki olemassa.
Silti jokainen ihminen kokee oman ajankäyttönsä omalla yksilöllisellä tavalla, ihan samoin kuin jokainen
olemme omia persoonia, yksilöitä, eikä toista minun kaltaistani ole olemassa.

Voin vain pohtia omaa ajankäyttöäni, tiedostan että siihen on tarvetta, koen että on varsin terveellistä ja
viisasta silloin tällöin mihin aikaani käytän, mistä tulen, missä olen mihin olen menossa...
miksi, mitä, missä, milloin, miten.
Koen että on hyvä välillä pohtia elämäni tarkoitusta, sisältöä, päämäärää.  Olenko tehnyt oikeita valintoja?
Koenko olevani omalla paikallani? Onko lepo ja rauha sydämmessäni? Muistanko pyhittää lepopäivän?
Onko itselläni hyvä olla? Onko läheisilläni, lähimmäisilläni, sukulaisillani, ystävilläni hyvä olla lähelläni?
Osaanko kertoa, jakaa, olla rinnalla? Osaanko kuunnella, katsoa, nähdä, iloita, siunata, rukoilla?
Tunnenko itseni?

Riitta-mummi:

Annamme paljon aikaamme nyt jo neljännen polven hoitamisessa. Matti on luonnonlahjakkuus hellyydessä, sylkyttelyssä, urheilullisissa leikeissä ja ulkoiluttamisessa.
Niin oli jo omien tyttärien kanssa, niin tyttärien lapsien ja nyt tyttärentyttärentyttärien.
Minä olen se emo, ruoanlaittaja, pyykinpesijä, nukuttaja, sadunkertoja- ja lukija. Myös Raamatunkertomuksia olen kaikille lukenut ja opettanut iltarukouksen.
Tutut tuutulaulut ja körököröt ja sakusammakot olen heille hymissyt.  Äsken tuli eläväksi vanha virsi jonka alku menenee näin: Vuori korkia, tiekin vaivalloinen...
 Katselin yläkerran ikkunasta kun isovaari ja Lotta matkasivat liukasta, lumien keskeen tallattua polkua ylös kalliolle. Siinä tulee melko jyrkkää polun nousua n. 70 m. parinsadan metrin matkalla. Kävelysauvat oli kummallakin tuen antamassa. Lotalla liian pitkät vielä vaikka minun sauvani oli laskettu matalimmalle mitä sai. Onnellisina he vaappuivat, kompastelivat ja vaari tuki selustasta pientä pyllähtelijää. Lotalla oli tyhjä reppu selässä. Sen hän tahtoi välttämättä matkaan. Yleensä hänellä on aina tuomisia. Milloin kivi, milloin käpy, kesällä kukkia ja oksia. Nyt oli taiteltu(vaarin avulla) kuusen ja katajanoksia. Pieni mieli on hyvä kun panen tuomiset esiin. Nytkin ikkunalautaa koristaa vessapaperirullasta tehty teos.

Kokosin levitellyt lelut ja kirjat lattioilta, panin tiskikoneen hyrisemään ja istahdin tähän tuulettamaan. Martta nukku. Se oli, kuten aina, oveluutta ja hellyttelyä vaativa operaatio,  ennen kuin onnistuu nukuttaminen.

Tyttöjen isovanhemmat ovat vielä niin nuoria että tytöt pääsevät ripille ennenkuin heppa-mummi ja J-pappa jäävät eläkkeelle. Viikonloppuisin
Lotta täy heppa-mummin heppojen selässä istumassa ja me laitamme sitten koko sakille lounaan.

Nykyään perheet ovat hajallaan monin tavoin. Enää ei suku asu samoilla seuduilla. Siksi useat lapset tapaavat harvoin esipolviaan.
Nyt on alettu uutisissa kertoa sijaismummoista ja koulupapoista, tukivaareista.
Se sopisi meillekin, jos ei tämä oma jälkikasvu olisi tässä äärellä apua tarvitsemassa.
Omaa aikaa jää kyllä ihan riittävästi. Aika ei kuitenkaan käy meillä pitkäksi. Jos ei pikku-akoista ole muutamaan päivään kuultu, niin sitten jo me kyselemme, että mikäs on....

vn:
Tänään aamupäivällä päättyi kohdallani yksi kolmen vuorokauden mittainen ajanjakso.
Sinänsä varsin lyhyt pätkä, mutta poikkeava "normaalipäiviini" verrattuna.
Toisaalta voisi sanoa että "meni kuin tuhka tuuleen"..."en saanut mitään aikaiseksi"...mutta oli "laatuaikaa".
8 kk:n ikäisen Martan ja vanhempiensa käynti mummun ja papan luona oli kyllä sellainen piristysruiske.
Martta antoi papalle ekan hymyn heti jo autosta äitinsä vierestä kun poikani ajoi pihaan.
Tänä aamuna lähtiessä Martalta heltisi jälleen hymy....ja lukemattomia kertoja näiden hymyjen välissäkin.
Mahtui toki itkuakin monet kerran, kaikenlaista touhua, liikkumisen aloittelua, täysillä elämistä joka hetki.
Tuo ihmiselämän alkutaival on melkoisen puhuttelevaa. Täydellinen turvautuminen ja luottamus siihen että
lähellä olevat aikuiset huolehtivat hänestä, rakastavat, suojaavat, ohjaavat.
Myöhemmin ihminen ei tuosta varhaislapsuudesta muista mitään, mutta ilmeisesti jo silloin luodaan pohjaa
tulevaisuudelle, tunneakkuja täytetään, annetaan eväitä.
Itse tein kaikkeni ollakseni tämän ajan täysillä läsnä Martalle, ehkä Arton ja Katin mielestä ehkä liikaakin...
Martta ei vierastanut yhtään, tuntui iloitsevan papasta yhtä lailla kuin pappa Martasta.
Lepertelyn lisäksi olin pitkiä jaksoja hiljaa, huokailin Jumalan puoleen kyynel silmäkulmassa.
Kunpa Jumala pitäisi Martan täysihoidossaan kaikissa tilanteissa, olkoon ulkoiset olosuhteet mitä tahansa.
Ehkä Jumala antaisi minullekin vielä terveyttä ja elinvuosia, kasvamista, oppimista,
viisautta käyttää aikani oikein.

PekkaV:

--- Lainaus käyttäjältä: vn - 13.04.13 - klo:18:38 ---Tänään aamupäivällä päättyi kohdallani yksi kolmen vuorokauden mittainen ajanjakso.
Sinänsä varsin lyhyt pätkä, mutta poikkeava "normaalipäiviini" verrattuna.
Toisaalta voisi sanoa että "meni kuin tuhka tuuleen"..."en saanut mitään aikaiseksi"...mutta oli "laatuaikaa".
8 kk:n ikäisen Martan ja vanhempiensa käynti mummun ja papan luona oli kyllä sellainen piristysruiske.
Martta antoi papalle ekan hymyn heti jo autosta äitinsä vierestä kun poikani ajoi pihaan.
Tänä aamuna lähtiessä Martalta heltisi jälleen hymy....ja lukemattomia kertoja näiden hymyjen välissäkin.
Mahtui toki itkuakin monet kerran, kaikenlaista touhua, liikkumisen aloittelua, täysillä elämistä joka hetki.
Tuo ihmiselämän alkutaival on melkoisen puhuttelevaa. Täydellinen turvautuminen ja luottamus siihen että
lähellä olevat aikuiset huolehtivat hänestä, rakastavat, suojaavat, ohjaavat.
Myöhemmin ihminen ei tuosta varhaislapsuudesta muista mitään, mutta ilmeisesti jo silloin luodaan pohjaa
tulevaisuudelle, tunneakkuja täytetään, annetaan eväitä.
Itse tein kaikkeni ollakseni tämän ajan täysillä läsnä Martalle, ehkä Arton ja Katin mielestä ehkä liikaakin...
Martta ei vierastanut yhtään, tuntui iloitsevan papasta yhtä lailla kuin pappa Martasta.
Lepertelyn lisäksi olin pitkiä jaksoja hiljaa, huokailin Jumalan puoleen kyynel silmäkulmassa.
Kunpa Jumala pitäisi Martan täysihoidossaan kaikissa tilanteissa, olkoon ulkoiset olosuhteet mitä tahansa.
Ehkä Jumala antaisi minullekin vielä terveyttä ja elinvuosia, kasvamista, oppimista,
viisautta käyttää aikani oikein.

--- Lainaus päättyy ---

Riitta-mummi:
Kirjoittaminen on ollut harrasteluni jo kauan, mutta ei aina. Tämä Körttifoorumi, sen ihmiset ja keskustelut innostivat kirjoittelemaan.

Nyt olen Älypää-pelin ohella löytänyt sieltä blogi-mahdollisuuden.

Laita tähän linkin:

https://alypaa.com/ihmiset/Riitta-mummi/blogi/

Kirjoitukset löytyvät toinen-toisensa jälkeen, alkaen viimeisestä, nimeltä Ymmärryksestä ja Ajattelun olemus

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta