Siipirikko
Isäni käytti joskus itsestään nimeä Siipirikko.Ymmärsin hänen näin selittävän rujoksi käynyttä ulkomuotoaan.
Isä oli nuorena kaunis ja komea mies, kuin filmitähti. Sodan käyneen miehen vauhdikas ja rankka elämä vaati veronsa, isä halvaantui 47-vuotiaana. Hänen kuntoutettiin kyllä työkykyiseksi, mutta pian sattui aamusumuisella työmatkalla junan kanssa tapaturma josta häne ei jaksanut tai halunnut enää uudestaan Invalidisäätiölle kuntoutukseen. Isä kuoli 60-vuotiaana .
Hän oli ja on minulle yhä rakas, olkoompa muutoin ollut millainen olikaan. Rakkauttaan hän osoitti monin pienin tavoin ja tavaroin.
Isällä olivat myös sodan vammat sielussaan ja ruumiissaan. Hän haavoittui ilmapommituksessa kotipitäjänsä Valkjärven asemalla. Kädessään hän kantoi vaaleaa koivunlehden kokoista ja näköistä arpea, jota lapsena muistan kosketelleeni. Sotapoliisin työstään
, jossa varmasti näki monenlaista surua ja hätää, en muista puhelleemme.
Karjala ja koti Valkjärven Salokyläsä Mutajoen laaksossa oli palteineen ja ahteineen se sijaan usein esillä. Käynneistään pähkinä- ja sienimetsällä hän kertoili .
Karjalan kaipuu on minussakin olemassa, kai veren perimänä.
Meissä lapsissakin on ollut ' siipivikaa' . Oikein korkealle emme ole kyenneet lentämään.Veljelleni osui kova osa jota hänen oli vaikea
jaksaa kantaa, vaikeasti vammainen ainut lapsi. Muutakin oli, ja niin hänkin kuoli 56-vuotiaana, oman käden kautta.
On minullakin elämässä ollut monia törmäyksiä. Yksi suurempi rikkoi minussa paljon. En saa uudistettua luottamusta kun se meni. Tässä asiassa on vieläkin ' ontumista'. Sairauksia en lue onnettomuuksiksi kohdallani. Päinvastoin jopa.
Meillä jokaisella on siipemme, jotka toisilla kestävät, toisilla katkaistaan. Miten kullakin. Tarkoituksella, luulen.
Siipirikkonakin voi elää. Siitä todistaa Hella Wuoljoki kirjassaan Niskavuoren Heta.
Akusti rakasti siipirikkoa, vaikka lapset olivat Hetan kanssa.
Kun siiven tynkää särkee, Jumala tietää sen ja auttaa kun sen aika on.
Aihe: Siipirikkous (Luettu 9261 kertaa)