Kirjoittaja Aihe: Mitä tehdään vanhojen Siionin virsien käännöksellä?  (Luettu 406 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2364
On olemassa pari kolme ihmistä, jotka haluavat Siionin virret takaisin, ne jotka arvostivat niitä koko ajan. Niin nousee kysymys mitä tehdään niillä, ja mitä voidaan tehdä niillä.
Käsittelen ensin, HYn suhdetta asiaan.
HY ei ole alusta asti osoittanut mielenkiintoa. Vuonna 2014 kun käännös tuli, silloisen Hengellisen Kuukausilehti peruutti haastattelun. Minua pyydettiin osallistumaan uudistetun laitoksen valmisteluun, ja sitten vaiettiin. Ei tullut selitystä, mutta oli syy. Olin tahtomattani astunut HYn sisäiseen kusiaispesään. Olen voinut keskustella muutaman körttipapin kanssa asiasta, ja jonkun verran selkeyttä on tullut.
Oikeastaan, Sivullisen näkemys on aika lähellä HYn, vaikka muut eivät ole käyttäneet voimakkaita sanoja. Sodan jälkeen on tullut kasvava suuntaus pyrkiä pois Malmivaaran vanhojen Siionin virsien sanomasta tietyllä tavalla. On koettu, että niissä on vanhaa saksalaista pietismiä, joka on tullut lähinnä Malmivaaran näkemyksistä, mutta eivät kuulu herännäisyyteen, ei ainakaan herännäisyyteen niin kuin sitä nyt halutaan määritellä.
Siksi ei tueta akateemista tutkimusta vanhoista virsistä, ohjataan opiskelijoita pois aiheesta, ei julkaista vanhoja virsiä, joissakin tapauksissa jopa tuhotaan vanhoja virsikirjoja, poistetaan ne kirjastoista, jopa akateemisistä tutkimuskirjoistoista, ja sanalla "vaietaan kuoliaaksi" niin kuin on tapana sanoa Körttifoorumilla.
Minä olin tahrattu vanhojen virsien kääntämisestä, niin siksi ei minua voitu haastatella lehteen eikä ottaa vastaan tajontaani kääntää uudistettuja. Kun ymmärretään suuntausta ja tarkoitusta, niin tämä on selvä ja ymmärrettävä. Se on asia, jota voisi selittää muualla, mutta Suomessa ei sillä tavalla tehdä.
Niin HYn linja Malmivaaran Siionin virsien kohdalla on edelleen kuoliaaksi vaikeneminen.
Kun nostin hälyn ja vaadin käännökseni pois Körttifoorumilta, Seppos ei millään olisi sitä tehnyt, mutta HY pakotti siihen, koska olin uhkaillut mennä oikeuteen ja tiesivät, että minulla on lailliset kääntäjän oikeudet siihen. HY toimii kohteeliaasti ja johdonmukaisesti tarkoituksensa mukaan. Ovat täysin järkevästi ja kohteliaasti toimineet, joskin liian pidättyväisesti kun on kysymys ulkomaalaiselta. Jos olisivat selittäneet asiaa alusta asti, en olisi julkaissut käännöstäni enkä olisi aiheuttanut minkäänlaista hämminkiä.
HY ei halua, että vanhoja Siionin virsiä käännetään tai julkaistaan. Se, että ne ovat olleet Körttifoorumilla on ollut kiusallista, mutteivät ole halunneet suorastaan kieltää sitä. HY on nyt tyytyväinen, että ne on poistettu.
Jos HY olisi eri mieltä ja haluasis josta syystä julkaista vanhojen virsien käännöksen, niin sillä ei ole siihen resurssejakaan, niin koko asia on aivan tyhjän kanssa.
Jos joku muukalainen on sinun tykönäs teidän maallanne asuva, ei teidän pidä sitä ryöstämän. 3Moos. 19:33.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2364
Vs: Mitä tehdään vanhojen Siionin virsien käännöksellä?
« Vastaus #1 : 02.01.22 - klo:07:51 »
Nyt käsittelen Körttifoorumin suhde käännökseen. Käännökset olivat varsin tervetulleet alussa. Sitten tuli lievä painosta HYn taholta, ja päätettiin "vaieta kuoliaaksi" tavalla, joka ei hälyttäisi minua, etten nostaisi meteliä siitä. Niin rauha jatkoi kuusi vuotta. Mutta Seppos oli vaikeassa tilanteessa, koska hän halusi pitää ne esille, mistä syystä en tiedä, ehkä historiallisesta, mutta oli kasvava siipi Körttifoorumilla, joka halusi ne pois, koska tajusivat, etteivät edustaneet nykyherännäisyyttä tai sitä, jota itse halusivat ajaa herännäisyydessä, nimittäen kristillistä rokkia, joka vetäisi nuoria. Silloin ylläpito sai paljon kritiikkiä ja foorumin "tilasta" keskusteltiin ja vaadittiin Sepposta ja Penaa pois tehtävistään, ja minä, joka olin ollut ja olin vieläkin hiljaa, olin "perseen nuolija."
Tehtiin se virhe, että minut otettiin mukaan. Jos nimeni olisi jätetty pois keskustelusta, niin asiat olisi mennyt toisella tavalla. Mutta puolustin työtäni, kun huomasin, ettei kukaan muu tehnyt sitä, ja tietysti sain päin naamaan, kun sellaista on Suomessa kielletty. Ei tietenkään ylläpito voinut julkisesti moittia Sivullinen, kun hän oikeastaan edusti HYn näkemystä.
Seppos taisteli vastavirrassa, kunnes viimeinen julkinen lähde, josta on voinut lukea vanhoja Siionin virsiä meni nuriin. Tietenkään Seppos ei voinut selittää minulle tätä politiikkaa, koska Suomessa sellaisia asioita ei milloinkaan selitetä.
Kun olin kääntämässä v 2014, Seppos lupasi, että suomenkielinen alkuperäinen Malmivaaran teksi tulisi näkyviin. Ei tapahtunut. Sekään ei ole missään internetissäkään näkyvissä. Muistutin viime vuonna asiasta muttei tullut vastausta. Rupesin itse kopiomaan vanhoja Foorumiin. Ne ei laitettu näkyviin, niin rupesin panemaan niitä ranskankielisten sekaan. Oli selvä painostus, niin Seppos ei ole voinut edistää tällä foorumilla suomenkielisiä vanhoja virsiä, koska tarkoitus on saada ne häviämään näkyvyydestä. Hän on tehnnyt minkä voi.
Nyt kun englanninkieliset on poistettu HYn painoksesta, tuskin Seppos uskaltaisi ne laittaa takaisin vaikka minä pyytäisin tai maksaisin. Mies on kovia kokenut, niin kuin minäkin. Ero on se, että hän on uskollinen HYlle. Minä olen vapaa.
Jos joku muukalainen on sinun tykönäs teidän maallanne asuva, ei teidän pidä sitä ryöstämän. 3Moos. 19:33.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2364
Vs: Mitä tehdään vanhojen Siionin virsien käännöksellä?
« Vastaus #2 : 02.01.22 - klo:08:18 »
Mitä sitten voi tehdä vanhojen Siionin virsillä?
HY ei ole kiinnostanut, suorastaan yrittää päästä niiden muistosta, ja kun on nykykielinen laitos, niin ei olisi minkäänlaista motiivia käyttää niitä. HYllä ei ole resursseja ohjelmaansa muutenkaan, puhumatta siitä, että rupeaisivat julkaisemaan historiallista sarjaa.
Körttifoorumi ei pysty edistämään vanhoja virsiä, ei historian nimissä eikä hartaudenkaan. Vaikka tahto olisi, se olisi HYn tarkoituksen ja suuntauksen vastaista.
Suurin osa foorumin osallistujista toivoo, etteivät ikinä olisi kuulleetkaan vanhoista virsistä. Sekin on ymmärrettävä. Niin kuin eräs sanoi, kaikki ovat sitä samaa mieltä, paitsi sinä narssisti.
Ei minulla ole syytä pakottaa HYtä, foorumia, tai ketään hyväksymään käännöstäni tai lukemaan sitä. Ei ole sellaista haluakaan. Halusin saada ne pois ihmisten jalkojen alta enkä muuta. Niin minun puolestani nyt on selvä. Olen ne kääntänyt omaksi ilokseni.
Mitä voisi tehdä?
Voisi tehdä oma pieni yhdistys, joka julkaisee vanhoja virsiä. Jos on olemassa kaksi tai kolme sellaista, kaikin mokomin, olen valmis lahjoittamaan ne sellaiselle yhdistykselle. HY on tehnyt virheen keräämällä omaisuutta ja se on kallis yhdistys, joka on konkurssin partaalla. En usko, että siinä on enää mitään hengellistä. Se on rahalaitos, joka on köyhtynyt. Yhdistys, joka edistäisi kotiseuroja, niin kuin Malmivaaran virsinkirjan alkulehdillä julistetaan, ei maksa juuri mitään. Ei tarvita suuria summia, että tekisi pieniä painoksia sen mukaan kuin tarvitsisi. Se olisi alusta asti paremmalla taloudellisella pohjalla kuin HY eikä tarvitsisi kehittää muuta ohjelmaa kuin kotiseuroja. Silloin Sivullinen ei tarvitsisi valittaa papille ja piispalle, että HY edistää jotakin sopimatonta kirkon tiloissakaan. Jos sellainen hanke on tulossa, joka julkaisee vanhoja virsiä suomeksi, niin ottakaa minun yhteyttä ja lahjoitan käännöksetkin sellaiselle yhdistykselle. Silloin yhdistys olisi paremmalla pohjalla kuin HY myös siinä suhteessa, että Siionin virret olisivat halluussa sekä suomeksi ja englanniksi. Voisivat jopa ajatella muitakin kieliä ja laajempaa toimintaa. Tietenkään ei syntyisi suuria rokktapahtumia, niin kuin jotkut toivovat, mutta kai maailmassa on tilaa sellaisillekin, jotka haluavat.
HY ei ainakaan pysty julkaisemaan virsikirjaansa englanniksi. Erja ei varmaan käännä loppua, vaikka hyvä alku onkin. Eikä HYllä ole sellaista rahaa maksaa kääntäjälle. Seitsemän vuotta on kulunut tarjouksestani. Tarjous on käynyt umpeen.
Jos joku muukalainen on sinun tykönäs teidän maallanne asuva, ei teidän pidä sitä ryöstämän. 3Moos. 19:33.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2364
Vs: Mitä tehdään vanhojen Siionin virsien käännöksellä?
« Vastaus #3 : 02.01.22 - klo:08:32 »
Huomasin, että on kovin virheellistä suomenkielistä tekstiä ylhäällä, täynnä kirjoitus- ja kielivirheitä. En ollut oikolukenut sitä, ja tuli mitä sormista tuli. Mutta olen jo tuhlannut niin paljon aikaa Körttifoorumilla turhaan, etten tuhlaa aikaa oikolukemiseen.
Jos on olemassa ihmisiä, jotka haluavat vanhoja virsiä, saavat ne minulta sillä ehdolla, että ne käsittelevät niitä kunnioittavasti.
Jos joku muukalainen on sinun tykönäs teidän maallanne asuva, ei teidän pidä sitä ryöstämän. 3Moos. 19:33.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2364
Vs: Mitä tehdään vanhojen Siionin virsien käännöksellä?
« Vastaus #4 : 02.01.22 - klo:08:39 »
Leenakin kirjoittelee nyt ja on lukenut tätä palstaa sanomatta mitään. Kun käänsin virret v 2014, hän kirjoitti minulle, että se on tosi typerä temppu, jos HY ei käytä näitä käännöksiä hyväkseen. Niin olen puolustamalla niitä saanut hänetkin vihamieheksi.
Olen tosi pahoillani, että ne käänsin.
Tapahtui mitä tahansi, on skandaali, että ulkomaalainen ystävällisenä elenä kääntää 10.000 riimitettyä riviä vanhoja Siionin virret ja ainoa tulos on se, että on saanut vaikka kuinka paljon uusia vihamiehiä, eikä tietääkseen yhtään ystävää.
« Viimeksi muokattu: 02.01.22 - klo:08:48 kirjoittanut Thomas McElwain »
Jos joku muukalainen on sinun tykönäs teidän maallanne asuva, ei teidän pidä sitä ryöstämän. 3Moos. 19:33.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2364
Vs: Mitä tehdään vanhojen Siionin virsien käännöksellä?
« Vastaus #5 : 02.01.22 - klo:09:06 »
Leena ja Riitta-mummilla ovat sitä mieltä, että jos suljetaan silmät, häpeäpilkku lähtee pois Körttifoorumilta. Ei lähde. Kun ollaan kaikki kuollut, vanhojen Siionin virsien  käännös tule olemaan olemassa ja myös tieto siitä, miten on kohdeltu kääntäjää. Kukaan ei tulevaisuudessa pidä sitä muuta kuin häpeäpilkkuna koko herännäisyydelle.
Jos joku muukalainen on sinun tykönäs teidän maallanne asuva, ei teidän pidä sitä ryöstämän. 3Moos. 19:33.