Kirjoittaja Aihe: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI  (Luettu 6029 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 29653
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #120 : 17.06.21 - klo:15:05 »
Tuossa vierelläni juuri hetki sitten päätti Antti Pääkkönen luennan Anneli Kannon historiaan fiktiivisesti totuuspojalla kirjoitetusta romaanista Lahtarit.

Olin sen jo lukenut kohta ilmestyttyään 2017, mutta halusin uudistaa historiallisen kokemuksen kuuntelemalla, kun nyt minulla on siihen mahdollisuus.

Anneli Kanto alkaa kuulua kotimaisten kaunokirjailijoiden kärkeen, ainakin minulle.
Niin olivat antoisia se Rottien Pyhimys kuin Veriruusutkin.

Jos Antti Tuuri on pohjalaisten oma suosikki, ja Laita Hirvikangas karjalaisten, lienee Anneli Kanto samaa hämäläisille.

Tosin tässä useat päähenkilöt ovat ilmajokisia, joiden murretta on mukava kuulla Antti Pääkkösen hyvin esittämänä.

Tällainen on hyvä kirja vaikeasta ajasta, vaikeista asenteista ja ihmisistä, kun se taiten, huumoria unohtamatta, sydämellä tehdään.

https://yle.fi/uutiset/3-9431420
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11003
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #121 : 20.06.21 - klo:15:48 »
Leo, Dick, Anne ja serkkunsa Paul (oik. Paula) sekä koira Tim muodostivat Viisikon.

Kyllä, Leo oli esikoinen, Dick seuraava ja Anne perheen kuopus.  Sarjan ensimmäisessä kirjassa oli hieman lisäväriä, kun nämä kolme kohtasivat ensi kertaa serkkunsa, jonka siis piti olla tyttö ja Paula, mutta ilmoittautui pojaksi, suuttui jos erehdyttiin ja aiheutti hieman väristyksiä norminmukaisen kasvatuksen saaneissa serkuissaan. 

Tämä kuviohan kerrattiin jossain myöhemmässä seikkailussa, jossa "viisikko"  joutuu lomallaan ottamaan seuraansa ventovieraan kaksosparin, tytön ja pojan. Tyttö ilmoittautuu Pauli-Paulan kaltaiseksi haluun-olla-poika  -- tytöksi, kaksoset käyttävät samaa etunimeäkin,  mutten minä sitä muista --- joka tapauksessa tyyliin, kaksi Paulia.  Ja ovat identtiset  (tyttö ja poika!  sanottiinko koulussa vai mistä tiesi ettei se käy mitenkään päinsä)     joten heitä ei edes voi toisistaan erottaa.

......................

Viisikot taisivat edustaa lasten dekkareita, kysyntä oli kova ja uuden Viisikon löytäminen kirjaston hyllystä harvinaista. Jossain kohtaa häiritsi kyllä, etteivät he järin kasvaneet, sama lomarakenne sopi about viiteentoista kirjaan, ja siis välillä lapset palasivat sisäoppilaitoksiinsa ja jälleen tuli kesäloma eivätkä taaskaan päässeet vanhempiensa luokse.

--------------

Ehkä, siis ehkä  oma arvonsa on sillä seikkailulla jonka juoni, olkoon että toistui, on unohtunut.

......................

Blyton kirjoitti rinnakkaissarjaa,  Seikkailujen saari, Seikkailujen laiva jne Seikkailujen mikä milloinkin jossa niinikään serkukset ratkoivat rikoksia lomillaan -- tällä kertaa kaksi tyttöä ja kaksi poikaa ja papukaija. 

En oikeastaan ole ymmärtänyt mikä niissä kiehtoo mutta muistan mikä niissä kiehtoi.  Jännitys ja inkiväärijuoma.  Ehkä ne edustavat about lukemaan oppineen Agatha Christien kirjoja joista en ole lukenut ensimmäistäkään.  Leffat katsoin, Poirot oli hyvä hahmo.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11003
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #122 : 20.06.21 - klo:16:12 »
Luin suurin odotuksin Ferranten koko Sisilia-sarjan --- ja ne Ferrantet tämän ulkopuolelta jotka kirjastrosta sain.

Kyllä, tarina on kiehtova mutta luulen odottaneeni liikaa,  Ferrantesta oli puhuttu niin paljon ja käännösmäärillä ja painosluvuilla saatiin suoreastaan pyörryksiin.  Lisäksi olin katsellut Areenasta Loistava ystäväni --- sarjan sekä dokumentin sen tekemisestä. 

Tarina vei mukanaan ja ehkä sen pitää tarinalle riittää. 

Useita kertoja luen kirjan, jos tahdon sen maailmaan ja ilmapiiriin takaisin, jos kirjan kuvaama elämä, maailma ja henkilöt ovat vähintään pitäneet minulle seuraa niin, että olen unohtanut kaiken muun.  Toivon että Loistava ystäväni saa jatkoa,  kuvaisivat vaikka koko sarjan, ensimmäinen osa oli hyvin tehty ja päähenkilöt erityisen osuvia.  Tätä sarjaa tuskin luen, sillä muistan juonen.  Jokin ei ainakaan toistaiseksi houkuttele.

..........................

Tolkienia en ensin välittänyt vilkaista, siitä puhuttiin minulle liikaa ja  siihen aikaan välttelin kaikkea  mitä "piti"  minkä kaikki ja mikä nyt kuului.  1989 kirja-alennusmyynnistä sain nidotun Sormusten herran jotenkin järkyttävän halvalla ja pakkohan se oli ottaa.  Nelisen kuukautta kului kun  ei ollut mitään lukemista taas ja aloitin sen.


Hyvä ihme mikä jysäys.  Päästyäni loppuun aloitin uudelleen alusta.  Luin ja luin kunnes aloin muistaa tekstiä ulkoa ja se häiritsi jo liikaa, oli pidettävä taukoa monta vuotta. 
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11003
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #123 : 20.06.21 - klo:16:50 »
Mietin mikä Alki Zein kirjoista teki niin kiehtovia.  Hankin ne itselleni, olen lukenut uudelleen aikuisena ne kaksi jotka löysin suomeksi (en tosin ole etsinyt, jos on lisää luen kyllä).

Sekä Villikissassa, että toisessa "Tämä on sotaa, Petros"  tarinassa on syvyyttä, jota lukija ei edes käsitä koska Kreikan historia ei ainakaan itselleni ollut niin tuttu.  Villikissan lopusta löytyy saate, joka selittää paljon.  Kuka oli Venizelos, josta Myrto ja Melia kiistelivät?  Miksi isoisä vastusti kuningasta?  Jostakin syystä tietojen myöhästyminen ei häirinnyt. Pienikin lukija ymmärtää tyttöjen kuulleen aikuisten kinastelevan Kreikan politiikasta, diktatuurin varjoa ei tarvitse selittää.

Mutta molempiin on mahdutettu muuta, esimerkiksi värien tulkintaa saduissa joita Niko kertoo, ja niiden symboliarvoa sotilasjuntan ja muiden 1930-luvun diktatuurien tunnuksissa.  Petros tutustuu kuljettaessaan vastarintaliikkeen viestejä nuoreen kuvataiteilijaan, ja saa mietittäväkseen  sellaisia kysymyksiä väreistä joita voisi hyvin pitää tekstiin kuulumattomina rönsyilyinä. 

Niin jos pitäisi. Kyllä sellaisiakin varmasti löytyy, mutta haluan itse miettiä koko "rakkaiden rönsyjen" karsimiskomentoa, se on aika vanha.  Sellainen tyyli on okei, jos siitä pitää mutta  joskus "rakas rönsy"  saattaa olla lukijalle rakas. 


Nuori taiteilija kertoo saaneensa tarpeekseen pastellinsinisestä.  Taidekoulussa määriteltiin, mikä on väritettävä pastellinsiniseksi, ja nuori nainen kyseenalaistaa koko säännön, hänen taulujensa taivas on vaikka vihreä keltainen tai ruskea, kunhan ei pastellinsininen.  Petros katselee tauluja, ja kuten Myrto ja Melia, saa värien maailmaan uuden suhteen.  Samantekevää onko kreikkalaisissa taidekouluissa painotettu jotain väritystä joskus,  tytön halu toimia toisten mielipiteistä piittaamatta avautuu vasta aikuiselle.  Samoin Myrton painostaminen varkauteen ---  tarkoituksena oli rikkoa nuoren tytön selkeä moraalikäsitys. 


En ymmärtänyt tätä kohtausta tenavana mutta nyt minua viehättää Petros-kirjan  tytön halu taiteessaan rikkoa rajat.  Samoin tyttöjen isoisä., joka on myynyt huvilansa viininviljelykset,  Mtýrtolle, Melialle ja köyhän Lamagarin lapsille kreikkalaisia taruja  kertova isoisä  kasvattaa tomaatteja koska ne ovat iloisen värisiä  (ja Nikon mielestä muuta sen lisäksi). 
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 29653
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #124 : 30.06.21 - klo:08:31 »
Varasin Johannes Viiniköynnöksen kirjan, Palava ruoko.  Se on täynnä viisautta ja Jumalaa. Pena on sitä Aamuhartauksiin jakanut.

Olisin halunnut sen ostaa, mutta painos on loppunu. Kirjastoissa tällä alueella on 2 kpl. Hyvä näinkin.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1227
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #125 : 04.07.21 - klo:07:36 »
Kari Uusikylän kirjoitukset ovat aina ihmisyyttä lähellä ja täynnä viisaita ajatuksia ja huomioita. Hän kirjoittaa juttunsa jaettavaksi facebookissa, mutta kaikkihan ei naamakirjassa ole. Kopsasin Kari Uusikylän kirjoituksen tänne, kun se sopii miälestäni hyvin sunnuntaipäivän "epistolaksi".

Onko maailmasi mustavalkoinen?
Kansainvälisyyskasvatusta saimme 50-luvun kansakoulussa, kun opettaja näytti kartalta miten Neuvostoliitto vei meiltä sodalla Karjalan. Tottahan se oli; menetys oli evakoille mittaamattoman tuskallinen. Opettaja julisti, että olemme tyhmiä kuin pussmannit ja hottentotit; emme kyllä ymmärtäneet mitä ne sellaiset ovat.
 Yle julisti 60-luvulla  Suomen ja Neuvostoliiton ikuista ystävyyttä ja naapurin valtavia saavutuksia, jotka tosin ymmärsimme räikeäksi propagandaksi. Oli kuitenkin viisasta olla uhittelematta neukkuja, kun panssarit jyrisivät itärajalla; nyt jälkiviisaat nappulasarjalaiset, jotka syntyivät vasta maailmaa ja Suomea vuonna 1961 uhanneen Kuuban kriisin tienoilla, antavat tiukkoja neuvojaan miten Venäjää pitää kohdella. Kriittisyys ja vanha ryssänviha ovat eri asioita, mutta sitä eivät kaikki, ymmärrä, tai halua ymmärtää. Myös satavuotinen jako punikkeihin ja valkoisiin elää yhä  Pohjanmaalla, monien mielissä ihmisarvon mittana. On se typerää.
**
Katsoin järkyttävän amerikkalaisen dokumentin Vietnamin sodasta ja pohdin mitä minä, nuori opettaja ajattelin sodasta vuosina 1967-1970. En ajatellut paljon mitään. Toki lehdet siitä kertoivat, mutta nuorella isällä oli muutakin ajateltavaa, perhe, työ, opiskelu, jalkapallo… Ei ollut kansainvälisiä tv-kanavia olohuoneessa.
Dokumentin karmein osa oli kuvaus My Lain verilöylystä, jossa tapettiin noin 500 avutonta vietnamilaista naista, lasta ja vanhusta. Amerikkalaissotilaiden moraali oli romahtanut. Moni vihasi sotaa, Nixonia, esimiehiään, jopa asetovereitaan. Kun käsky oli annettu, alkoi teurastus, vaikka sotilaat näkivät, että kylässä ei ollut sissejä, vaan siviilejä.
Entinen sotilas kertoi tappaneensa 12 siviiliä, myös vauvoja. Pyssyn piippu päähän ja aivot mäsäksi. Ei ollut ihme, että sodasta palasi nuoria miehiä, joiden mielenterveys oli tuhottu lopullisesti. Moni tappoi itsensä, joku pelastui kuin ihmeen kaupalla. Veteraani kertoo miten päätti ampua itsensä, mutta päästi ensin koiransa ulos. Pistooli oli jo ohimolla, kun koira raapi ovea. Mies päästi koiran sisään ja koiran hellä lähestyminen päin isäntäänsä, esti ampumisen.
**
Tästä tapauksesta on paljon opittavaa. Koiran käyttäytyminen kertoo miten paljon hyvää vilpitön rakkaus ja toisen hyväksyminen voivat saada aikaan. Kasvattajan pitää välittää kotona ja kouluissa rakkauden ja välittämisen  sanomaa; ihmisen vihaaminen, halveksunta ja alistaminen on tuomittavaa, onpa syyllinen opettaja, oppilas tai kuka tahansa. Niitä pitää vastustaa yhdessä;  arjen keskellä ei kenenkään pidä kääntää selkäänsä pahalle.
Älykkäät ihmisaivot ovat tuottaneet valtavasti teknisiä keksintöjä, joita maallikko voi  vain ihmetellä: Miten tämä on mahdollista? Moraalisesti ihminen superaivoineen on kuitenkin alkeellisella tasolla: itsekäs, vihamielinen, ahne ja kykenevä tappamaan lajitovereitaan. Miksi hän tähän pystyy? Vietnamin veteraanit kertoivat: Esimies käski ja minä tottelin.
Jokainen voi kysyä itseltään, missä ovat minun symboliset ja elävät esimieheni? Määrääkö poliittinen puolueeni mitä mieltä saan olla? Toiminko sokeasti palkkion tai pään silityksen toivossa? Uskallanko nousta vääryyttä, ahneutta ja ihmisarvon loukkauksia vastaan? Nämä ovat koulukasvatuksen ydinkysymyksiä.  Jokainen koulu on koelaboratorio hyvän ja pahan, viisauden ja typeryyden alituisessa taistelussa.
**
Tätä psykoterapeutin tekstiä vudelta 1991 siteeraan taas kerran:
”Yhteiskunnan ilmapiiri heijastuu yksilöissä. Länsimaista yhteiskuntaa on kutsuttu narsistiseksi yhteiskunnaksi eli yhteiskunnaksi, jossa tärkeintä on omanarvontunteen pönkittäminen, toisiin vaikuttaminen, vaikuttamalla hinnalla, millä hyvänsä. Tämä on hyvin lähellä ns. rajatila-problematiikkaa. Rajatilapersoonallisuudelle on ominaista, että tästä häiriöstä kärsivän henkilön käyttäytyminen ohjautuu täysin muiden ihmisten reaktioiden mukaan. Oma identiteetti puuttuu, ja henkilö hakee jatkuvasti muiden hyväksyntää tämän aukon täyttämiseksi. Seurauksena on se, että ihmissuhteet käyvät hyvin raskaiksi ja sisäiset voimavarat ehtyvät. Se puolestaan johtaa masentuneisuuteen, sisäiseen uupumukseen ja korviketyydytyksen hakemiseen lääkkeistä ja alkoholismista.
 Rajatilaproblematiikalle on tyypillistä myös se, että ihmisarvoa etsitään suorituksista. Ihminen itsessään ei ole mitään, siten  myös omaa arvoa on jatkuvasti etsittävä saavutuksista. Mikäli niitä ei jatkuvasti tule lisää, omanarvontunto romahtaa ja seurauksena on masennus. Äärimmilleen vietynä tämä johtaa siihen, että eri ihmisten arvo on suhteellisen helposti mitattavissa, joten voimme asettaa ihmiset arvojärjestykseen. Häntäpäässä voimmekin sitten aloittaa kaasuttamisen, koska ne eivät oikeastaan olekaan ihmisiä. Mielenkiintoista on, miten EY-jäsenhakemus perustellaan. Mielenkiintoista olisi joskus kuulla politiikon perustelevan kantaansa sillä, että näin maasta tehdään ihmisille hyvä elää.” (Pekka Roponen, lääkäri, psykoterapeutti, HS 10.12.1991)
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 29653
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #126 : 04.07.21 - klo:09:36 »
Lämpimät kiitokset Mörtti !

Tuo oli tekstiä joka kaikkien tulisi lukea ymmärryksellä.
Ne jotka pelkäävät muuttumista ja ovat mieluummin musta-valkoisia voivau olla toista mieltä.

Minua on täällä arvioitu rajatila-persoonallisuudesta. Se oli yllättävää ja johtui kaiketi vain tästä puheliaisuudestani mikä ei omasta mielestäni ole suorittamista. En myöskään 'peesaa' Penaa, olen vain useimmiten hänen kanssaan samoilla linjoilla ja haluan ilmaista keskinäistä yhteyden tuntua.

Ja vaikka mitä nimittelyjä saisin, olen nyt ' tullut kaapista'  ja vihdoin rohjennut tunnustavani mystikon olemuksen.

Ihmisillä on väärä käsitys mystikkoudesta. Tässä wiki-tietoa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mystiikka

Keskeistä on rukous ja Jumala-yhteyden kaipuu. Ei se erota maailmasta, ei perheestä eikä arjen toimista.

Kohdallani kaikki alkoi mystisestä Kristuksen ilmestymisestä kotonani vuonna 1983.
Siunaava Kristus-hahmo ilmestyi tyttäreni huoneen oviaukoossa, kuitenkin ovi-aukkoa suurempana, läpikuultavana valoisena valona. Lähes saman muotoisena kuin Brasilian tunnettu patsas on. Kädet olivat enemmän koholla.

Kuuntelin silloin itkien laulua" Minä seison ovella ja kolkutan ". Itkun sai aikaan tytär.

Siitä alkoi muutosten matka. Mutta se on toinen kertomus.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 29653
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #127 : 05.07.21 - klo:13:51 »
Kunnianosoitukseni edesmenneelle Laila Hirvisaarelle !

Tämä on hänen Lappeenranta-tuotantonsa:

http://www.lailahirvisaari.net/lehmusten_kaupunki.html

Alku-osan kirjat olen lukenut vuosikymmeniä sitten. Nyt löytyi Nextorysrä haku-ammunnalla Koivu ja tähti. Hetken kuunneltuani alkoi tuntua tutulta. Tauno Tukeva on Antreasta kotoisin oleva rakuuna. Tauno on asemasodan aikana Äänisjrven maisemissa. Raskaana oleva vaimo sairastuu ja joutuu kiiteellä Naistensairaalaan Viipuriin.
Tämä kaikki on kaaosmaista, niin kuin sodassa, sotilailla ja heidän perheillään on.

Vaimo kuolee.  Kauneinta mitä olen lukenut ( kuullut ) on kuvaus Tauno Tukevasta vaimon arkun äärellä sairaalan kappelissa.

Näin kun osaisi olla ja puhua ( ajatella ) omalla kohdalla kuoleman kohdattua omaista .
Lohdullista oli kun Tauno koki vaimon kasvojen taivaallistumisen hymyineen. Saman näin äitini kuoltua hänen kasvoillaan.

...

Laila Hirvisaari, Kannas-sarja:

http://www.lailahirvisaari.net/kannas.html

Alkupään kirjat kervovat isäni kotiseudusta, Valkjärven Suonattan kylästä.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 9298
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #128 : 16.07.21 - klo:05:16 »

AndreΪ Makine: VERA

"Ehdottoman rakkauden ylistys. Nuori kirjailija ja kansanperinteen tutkija matkustaa 70-luvun puolivälissä Vienanmeren rannoille kirjoittaakseen paikallisista tavoista ja uskomuksista..." (takakansi)


Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18880
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #129 : 16.07.21 - klo:07:57 »
Lähes 800-sivuisesta Orhan Pamukin kirjasta Kummallinen mieleni on enää parisataa sivua jäljellä. Teos on viehättävä, mutta ei vangitseva. Luen sitä silloin tällöin pienissä erissä.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11003
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #130 : 19.07.21 - klo:12:47 »
Kaikkea mitä löydän välirauhan ajalta (tarkoitan aikaa 13.3.1940- 25.6.1941 siis tämä päivämäärä osapuilleen).  Tunnetaan toinenkin välirauhaksi nimitetty aika, eli Jatkosodan päättymisen ja Pariisin rauhan välinen pitkänpuoleinen aika, ei tällä kertaa tästä). 

Siis mikäli tätä foorumia seuraavalta joukkokunnalta löytyy joutilasta materiaalia se ostetaan hyvällä halulla omaksi.  :kahvi: 

Hätätilassa lainataan kyllä, ellei joku välitä myydä. 

Vakuutan materiaalin pääsevän hyvään kotiin ja savan huolellisen hoidon sekä mitä parhaan kohtelun  :kahvi: :kahvi:


Kaikki kelpaa, paitsi isän poikavuosilta periytyneet Kollaa kestää ja Dunkerque,  ne meillä on kun ne vain saataisiin matkustamaan tänne sieltä kotoa.   :kahvi:
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 29653
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 9298
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #132 : 31.07.21 - klo:04:27 »

   Tämä oli aikanaan tapaus:

Soininen, Heikki: Ulkopuolella leirin

https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_48367


Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21002
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #133 : 03.08.21 - klo:22:52 »
Olen harkinnut ja aikonut pitkään.
Nyt olen aloittanut lukemaan Norvannon Raamattu elämään kirjasarjaa siten että samalla
kuuntelen Sansan nettisivuilta luentoja.
Toivottavasti jaksan pitää kiinni tästä, alku tuntuu hyvältä.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2377
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #134 : 04.08.21 - klo:05:56 »
Olen minäkin harkinnut pitkään. Pyydän kohteliaasti, että käännökseni Malmivaaran Siionin Virsistä poistetaan tästä foorumista.