Huomaan oppineeni uutta. Hoksaan äkkiä milloin jokin ei ole ok. Pelkään saaneeni kirvoista todellisen vastuksen. Minua rohkaisee muisto kesältä, jona myös annoin itseni puutarhan hoitoon. Hoidin siinä ohessa taloyhtiönkin kasvit. Istuttivat krasseja, tuli kosteankuumat kelit, useimmat tietävät seuraukset. Naapurit huutelivat jo, anna olla, ei niille mitään mahda.
Kiikutin ällöimmät tapaukset bioroskikseen, ja tunnustan, että karmi. Jokin niissä mustia pisteitä vilisevissä tahmaisissa harmaiksi muuttuneissa läjissä inhotti. Sen jälkeen rauhoittelin tilanteen sekä itseni, ryhdyin hallittuun vastaiskuun, ja pelastin vähiten kärsineet. Taisin hyökätä Raidilla, kun vain muistaisin! Mylläsin mullan ja istutin tilalle suuria samettiruusuja. Nyt kääntelin krassinvarsia, ja ne ovat taas invaasion kohteena. Voi itku. Kuka ihme niitä tahtoi? Y-kokoukseen tuli kutsu noin viisi viikkoa kokouksen jälkeen. Loistavaa postinkulkua.
Kenties pysyvä auringonvalon puute vaivaa sinipunaista verenpisaraa. Siniverinen pääsi tänä iltana etupuutarhaan ensiapuun. Varjoon jääneet valkeat petuniat eivät nekään kasva, mutta siirto käy hankalammin. Ne kun on istutettu suureen ruukkuun nekin. Katsellaan, ne kukkivat kuitenkin ja vaikuttavat terveiltä. Siirto tulee kyllä kysymykseen.
Uurastus opetti jälleen paljon, näin on menty pitkään yrityksen ja erehdyksen tietä. Määrästä huolimatta tämä oli pikkuinvestoinnin vuosi. Otin hortensiavapaata.
Olihan tämäkin suruvuosi, laillaan. Tulen kaipaamaan Lapsi numero Ykköstä. Hän muistuttaa minua paljon, mietityttää olenko aivan hyvä samastumiskohde. Kolmosella on tietyt varaukset, iloitsen silti, muuttaa tänne lähitienoolle.
Surin myös työn lopetusta. Minulla oli kiintoisa keskustelu. Väliportaan pomo sai minut ihmeekseni kertomaan, mitä keväällä tapahtui. Sitten kuulin itsestäni hämmästyttäviä seikkoja, ja minun tuli todella ponnistella miettiessäni mikä toimeni muistuttaisi edes etäisesti kuulemaani. Oleellisinta oli, että potilaat voivat jokainen hyvin, eikä ensimmäistäkään konkreettista pahaa ole tapahtunut.
Oli kuitenkin vapauttavaa päästä puhumaan totta, samoin tuo, mikä ennenkin on minua mietityttänyt. Pitkän päälle nimittäin omat tonttuiluni saavat tuskailemaan ja harmittelemaan. Se, mitä toiset minulle tekevät, jättää minut vapaaksi, ja se on totta. Työelämässä sellainen merkitsee jotakin, jonka Jumala salli minulle tapahtua. Se on vain jotakin joka vaikka kuinka kääntelen, en ollut syypää, se vain tuli puun takaa. Ne olemme niin erilaisia, ja joskus saan sellaisesta ongelmia. Kuten vaikka liittyen siihen että lähdin kotiin kesken päivän koska auraoireet varoittivat ja psykologia pelotti jäädä yksinään. Mutta en voinut jäädä oksentelemaan käytäville eikä hän jäänyt yksin, vaan toimistosihteerin kanssa, luvalla lukita ovet, luvalla myös lähteä itse kotiin. Paniikkinappulan painaminen johti kuin lumivyöryyn, mutta kaikesta huolimatta se oli vain sitä karvasta maljaa, joka kohotettiin minun huulilleni. Samoin oli nyt. Lohdullista, että tuollainen saattaa joskus muuttua jopa joksikin, josta en enää luopuisi.
Katselen tuikkivia valoja puutarhassa, olen kiitollinen siitä että puheet eivät kätkeneet taakseen ainuttakaan potilaan laiminlyöntiä, väärää hoitoa, huonoa kohtelua. Kenenkään omainen ei liioin ollut tyytymätön. Minulla ei ollut kohtauksia minkäänlaisia eikä sairastelua.
Sanoin että tämä ei muutu : Tulen aina kysymään, mikä lääke ei ainakaan auta. Tahdon kuunnella myös sairaanhoitajaa, sillä heillä on muistissaan sellaista tietoa joka ei löydy sairauskertomuksesta. Jos potilas pyytää edunvalvonnan päättämistä, en sano: ei käy. Minä kysyn mistä syystä. Ainuttakaan riitaa ei puhjennut, sillä useimmat kertoivat vain tarvitsevansa uuteen harrastukseen kympin verran kuussa käyttövaraa, ja sellainen järjestyi vähemmälläkin. Ihmistä on kuultava ja kunnioitettava kaikkialla, muu ei tule kysymykseen.
Jos puhutaan perusteetonta pahaa, se kirpaisee. Mutta vain hetkeksi. Toisin olisi, jos jotakin todella ikävää olisi tapahtunut.
Jos tuskan maljan nostat huulillemme
ahdistuksesta ylivuotavan
sen voimme silti rohkeasti juoda
kädestäs rakkaasta sen me saimmehan.
Ilta on lempeä jokaiselle.
