Keskustelu > Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä

Siddimin laaksosta rauniokummuille

(1/1)

1944:
Kävin lomalla Kuolleella merellä ja hotellini ikkunasta katselin vesimaisemaa. Mieleeni tuli sellainen ajatus, että pitäisi Raamattua lukea tarkemmin, että sen tietoja voisi verrata muuhun kirjallisuuteen.
1.Mooses 14:3 ajatukseni lähtivät lentämään. Siddimin laaksossa, jossa Suolameri nyt on, on tapeltu kovasti, neljä kuningasta viittä vastaan. Muutamat tippuneet maapihkakuoppiin ja siitä lienee yksi nimi merelle, Asfalttimeri. Siis nykyinen tilanne, että tässä eteläaltaassa on vettä vain muutaman metrin syvyydeltä, on seuraus, ei kovin kauan sitten tapahtuneesta, veden siirrosta pohjoisesta altaasta yli maakannaksen. Pohjoisen altaan syvyys lienee lopulle 400 metriä. Sodoman ja Gomorran häviämisessä lienee kysymys maanjäristyksestä ja sen yhteydessä tapahtuneesta veden purkautumisesta. Vesi voisi olla purkautunut myös sitä kautta, että pohjoisesta on tullut vettä niin paljon, että se on lopulta tulvinut yli äyräittensä pohjoisesta altaasta Siddimin laaksoon.
Näitä kohtia lukiessani mieleni kapinoi Lootia vastaan: miksi hän piti vieraalle annettavaa kestiystävyysvalaa ylempänä kuin omien tyttäriensä neitsyyttä. Vanhan Testamentin puolelta ymmärrän kumpuavan naispappeuden vastaiset ajatukset, joita Paavali, vanhapoika, välitti alkuseurakuntiin. Lootin ja hänen tyttäriensä suku näyttää jatkuneen oudolla tavalla, mutta 3.Mooses 18 luvussa on ohjeet, miten sukurutsasta yleensä selvittiin, vaikka asuttiin polygamiassa, siis yksi isä, mutta useampia äitejä, joten sukulaisavioliitot olivat yleisiä. Israelissa tänä päivänä beduiinimiehellä on yleisesti 4 vaimoa, vaikka laki sen kieltää.
Kuningaskunnat ovat olleet pieniä, linnoitettu pääkaupunki vain 3-7 hehtaarin alueella, muuriensa suojassa. Tänään nämä näkyvät pyöreinä rauniokumpuina, joita arkeologit tutkivat. Ajan määritys ei enää ole ongelma, kerros kerrokselta mennään alaspäin. Kaupungithan valloitettiin ja tulella poltettiin monet kerrat. Jos kerroksista löytyy sianluita, silloin asukkaina ovat olleet filistealaiset. Juutalaiset ovat aina välttäneet lakinsa mukaan sianlihan syöntiä.
Vanha Testamentti mainitsee monissa kohdissa julmista ihmiskohtaloista. Esim 2.Kuningasten Kirja 6.25-30 kertoo kannibalismista, mutta on siinä käännösvirhekin. Neljännes kab-mittaa ei ole kyyhkysen sontaa, vaan eräänlaista villikaalta parin litran nivaska. Siis nälänhätä piiritystilanteessa on ollut varmaankin yksi antautumisen syy, vesi vastaavasti on monesti voitu johtaa maan alle kaivettuja tunneleita pitkin muurien suojaan ja on sitten saatu kaikkien käyttöön. Ilkeä kuvaus naisen kohtalosta on mainittu samassa kirjassa, 8.luku jae 12.
Edellä mainituilla asioilla on pitkä aikajana kuljettavana, mutta näin pintapuolisesti katsastettunakin ihmisen elo Jumalan lähellä on peräti vaikeasti ymmärrettävää, ainakin minusta. Siksi meillä on Raamatussa evankeliuminkin puoli.

steal:
Vieläkö sitä mustaa mönjää myydään hierottavaksi keholle.
Se oli kai joku terveysvaikutteinen, minä en ostanut vaan keräsin sitä itse rannalta, lienekkö sitten ollut luvallista ?  Kiva siellä oli kellua.    :kahvi:

1944:
Isolla altaalla sitä savea on rannassa monilla uintipaikolla kaikille asti. Vaikutteista en tiedä. Etelän altaalla sitä mönjää myytiin muovipussukoissa, venäläiset mummot sitä käyttivät ahkersasti. On muuten kansanjoukko, mikä osaa olla lomalla, siis venakot. Muodot ovat mitä ovat, mutta päivä auringossa ja rusketusta tulee. Päivällisellä syövät pesuvadin pohjallisen verran hyvää ruokaa. Eivätkä ole huonolla tuulella. Tämän todistuksen annan niistä, jotka kantoivat avoimesti ristiä. Ikäänkuin olisi siellä ollut mafioosojakin ja heillä ne typykät.

steal:
Ryssät on hyviä asiakkaita, syövät pitkänkaavan mukaan. Ainakin ne joilla on varraa, ois meillä oppimista joissain asiossa. Sitten kun juopottelevat, aina jottain tapasta pöydässä, suolakurkkuja, silliä jne..    :kahvi:

steal:
Tekis mieli Eilattiin sukelteleen ja käymään Jeesuksen reiteillä, mutta ei pysty nyt moneen vuoteen jos en ala realisoimaan tavaroita ja en haluais niin tehdä. Raha tosin ei ole tärkeetä, mutta haluaisin jättää jotain serkkuni lapsille.   :kahvi:

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

Siirry pois tekstitilasta