VK 137  Armollaan Herra ennättää

https://www.youtube.com/watch?v=Ta9Rq5RjSRk

1.
Armollaan Herra ennättää
turvaksi omillensa,
ja enkelinsä lähettää
hän heidän avuksensa.
Me saamme laulaa ilolla.
On enkeleitä suojana
myös tänään matkallamme.

2.
He varjelevat lapsuuden
ja nuoren elämämme,
seuraavat päiviin vanhuuden,
kulkevat lähellämme.
Me saamme laulaa ilolla.
He saattavat myös kuollessa
iäiseen kotiin meitä.

3.
Näin Herran omat matkallaan
turvassa olla saavat
ja Pyhä Henki armollaan
lääkitsee vaivat, haavat.
Nyt saamme laulaa ilolla
ja kerran kiittää taivaassa
seurassa enkeleiden.




Georg Reimann 1639. Ruots. Jesper Swedberg 1694, Johan Olof Wallin 1816. Suom. Uusia Wirsiä 1836. Virsikirjaan 1886. Uud. Leena Impiö 1984. | Sävelmä: Keskiajalta / Saksassa 1529.



Virren tarina


Tämän kauniin, iloa huokuvan enkelivirren kirjoittaja Georg Reimann (1570-1615) toimi Itä-Preussin Königsbergin (nyk. Kaliningrad) yliopistossa kielitieteen ja sitten kaunopuheisuuden professorina. Ruotsalaista runoilijapiispaa Jesper Swedbergiä saamme kiittää siitä, että virsi on tullut Suomeenkin. Swedberg nimittäin oli kiinnostunut enkeleistä ja käänsi tämän virren Ruotsin virsikirjaan (1695). Samalla hän lisäsi siihen 5. säkeistön, joka oli vielä mukana edellisessä virsikirjassamme (1938). J. O.Wallin muokkasi virttä virsikirjaansa (1819), ja siitä se sitten suomennettiin.

Saksalainen sävelmä kuuluu ns. ydinkoraaleihin. Vuoden 1938 virsikirjassa se vielä liittyi myös Lutherin virteen "Iloitkaa, kaikki kristityt" (1938:302, nyk. 261 "Oi iloitkaa, te kristityt"), jota myös Saksassa on veisattu tälläkin sävelmällä (esim. Klugin virsikirja 1535).

Kyllä apostoli sanoo kilvoittelevansa, että hänet Kristuksessa löydettäisiin. Emme mekään muuten kelpaa Jumalalle. Ja kun meidät Kristuksessa löydetään, kyllä meidän Hänen kanssansa on hyvä elää ja hyvä kuolla. Muuten se on tavattoman kaamea se kuolema. Niinkuin on jo puhuttu, ei suinkaan Jumala tahdo yhdenkään syntisen kuolemaa, vaan että syntinen kääntyisi ja saisi elää. Mutta meissä on hyvin usein sitä kääntymisen varaa, on joka päivä. Kyllä aatami on semmoinen värkki, ettei se tee parannusta, eikä se herää, sen täytyy kuolla. Ja kun me tulemme tämän tuntemaan, sen kauhean lankeemuksen, mikä meissä on, niin me koetamme pyrkiä sen perään, joka voi jumalattoman vanhurskaaksi tehdä. Kyllä se on hyvä, että kokoonnutaan sanan ääreen, mutta vielä parempi, että tarkataan itseänsä, missä suhteessa tämän sanan ohessa ollaan Kristukseen.

Juho Malkamäki

VK 270 Enkö Herraa Jumalaani

https://www.youtube.com/watch?v=bMhXcjUn0Ig

1.
Enkö Herraa Jumalaani
riemuvirsin kiittäisi!
Enkö suurta auttajaani
ylistäisi hartaasti!
Pohjatonta laupeutta
lapsilleen hän osoittaa,
Isän sydän armahtaa
täynnä pelkkää rakkautta.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

2.
Niin kuin kotka siivillänsä
poikiansa peittelee,
niin hän minut kädellänsä
armiaasti suojelee.
Äidinkohdussa jo antoi
muodon, hengen, elämän,
sieltä tähän hetkeen hän
huostassansa hoiti, kantoi.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

3.
Eipä ollut Poikansakaan
liian kallis hänelle,
kuolemaan hän antoi rakkaan
elämäksi minulle.
Ääretön on Herran hyvyys!
Vaikka heikko henkeni
kuinka tarkoin miettisi,
tutkimaton on sen syvyys.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

4.
Pyhän Hengen johdattamaan
Herra antaa sanassaan,
elämääni hallitsemaan
tiellä taivaan kunniaan.
Uskon kirkkaan, puhtaan liekin
sytyttää hän sydämeen,
johtaa minut autuuteen,
valaistu on kuolontiekin.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

5.
Sielustani huolen kantaa,
armollaan hän ruokkii sen.
Ruumiilleni hän myös antaa
kaiken, mitä tarvitsen.
Milloin taito oma puuttuu
taikka olen voimaton,
Herra heikon voima on,
vahvaksi näin heikko muuttuu.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

6.
Maailmamme aarteinensa
hallintaamme Herra soi,
luomakunnan luotuinensa
hyödyksemme meille loi.
Minne silmä, tieto kantaa,
runsaasti on lahjoja,
joita Luoja, kaitsija,
luoduillensa aina antaa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

7.
Silmäni kun uneen suljen,
Herrani jää valvomaan.
Taas kun uuteen aamuun kuljen,
uuden armon aina saan.
Ellei kasvot Herran armaan
jäisi tiellä saattamaan,
sieluni ei tuskistaan
koskaan toipua vois varmaan.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

8.
Vaikka väijyy sieluani
vihollinen, kiusaaja,
ei se koskaan Herrastani
tempaa irti minua.
Herra torjuu voimallansa
kaiken pahan päältäni
johdattaen juoksuni
Hengellänsä, armollansa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

9.
Niin kuin isä ei voi kieltää
rakkautta lapseltaan,
joka vastoin isän mieltä
harhaan kulkee toisinaan,
niin myös Herra hoitaa lastaan
rakkauden vitsalla
eikä koston miekalla,
armoon sulkee ainoastaan.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

10.
Vaikka joskus ankaralta
tuntuu Herran kuritus,
Herralla on siihen valta,
häntä ohjaa rakkaus.
Minut syntiin hukkumasta
Isä tahtoo varjella,
siksi ohjaa luoksensa
ristin tietä taivaan lasta.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

11.
Eikä ole, uskon kyllä,
risti luotu iäksi.
Ei sen vaiva enää yllä
tuolle puolen matkani.
Talven tuimat tuiskut poistaa
jälleen suvi suloinen,
niin myös jälkeen vaivojen
ilosta saa silmä loistaa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

12.
Sinulla on Isän sydän,
niin myös Isän rakkaus.
Herra, lapsenasi pyydän:
Kuule uskon rukous.
Auta, että armostasi
täällä aina päivin, öin,
ajatuksin, puhein, töin
etsin, Herra, kasvojasi.
Ja kun loppuu aikani,
ylistää saan iäti.




Paul Gerhardt 1653. Suom. Otto Immanuel Colliander 1874. Virsikirjaan 1886. | Sävelmä: Johann Schop 1641.

virren tarinaa:

”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.” Tämä psalmin 103 jae sopisi otsikoksi tälle Paul Gerhardtin (1607-1676) kiitosvirrelle. Mittavan virren 12 pitkää säkeistöä nimittäin nostavat ajateltavaksi, mitä kaikkea Jumala on tehnyt hyväksemme. Alussa on kuin Lutherin Vähässä katekismuksessa olevan uskontunnustuksen selityksen tiivistelmä (säk. 2–4). Siitä Jumalan huolenpidon kuvailu jatkuu aina hänen kannettavaksemme antamaansa ristiin saakka (9–11). Tämänkaltaista virttä mielellään suosittelee päivittäin luettavaksikin.

Koossa pitävänä tekijänä on kertosäe: ”Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.” Se on kuin kaikua monessa psalmissa toistuvaan kehotukseen: ”Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.” Siinä korostuu tälle virrelle ominainen hillityn riemun sävy, joka luo veisaajan mieleen turvallisuutta.

Tervetuloa opettamaan muita ja oppimaan muilta tähän ketjuun.
Kun haluamme opettaa muita, tämä ketju on yksi mahdollisuutemme.
Tämä on siis opetusalue.

Minä voisin opettaa lyhyesti aiheesta ”oppiminen”.
Jo vanha kansa tiesi, että ei oppi ojaan kaada.
Maailma on täynnä kouluja ja oppilaitoksia.
Mitä enemmän ihmisiä on opetettu, sitä toimivampi yhteiskunta.

Mitä sinä haluaisit opettaa meille?

Siksi onkin parempi, että ei liian huonokuntoisena muuta palvelutaloon, kun tietää missä on ja pystyy vielä hyvin integroitumaan sinne.

Hyvä pointti. En ollut tullut ajatelleeksi.

Mielestäni äitini voisi muuttaa sellaiseen, kun vielä jonkin verran pää pelaa. Ei täysin, mutta ainakin sen verran, että hän muistaa että ei aina muista. Mutta viimeksi oli huolissaan siitä, pysyykö palvelutalo pystyssä vai joudutaanko ehkä lopettamaan. Ei haluaisi muuttaa enää toista kertaa.