Antti Isotalo (13. tammikuuta 1895 Alahärmä – 17. maaliskuuta 1964 Seinäjoki) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hän oli kuuluisan puukkojunkkarin Antti Isotalon pojanpoika; hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juha Isotalo ja Adolfiina Ekola. Antti Isotalo sai kotitilansa isännyyden vuonna 1908, kun hänen isänsä puukotettiin kuoliaaksi.
Oman ilmoituksensa mukaan Isotalo oli poliittiselta kannaltaan puolueeton antikommunisti. Isotalo kiinnostui jääkäriliikkeestä ja lähti Ruotsin kautta Saksaan liittyäkseen sen armeijaan kuuluneeseen Preussin Kuninkaalliseen Jääkäripataljoona n:o 27:ään ja pataljoonan 1. komppaniaan lokakuussa 1915. Hänet komennettiin väärennetyn passin turvin Suomeen ja Ruotsiin järjestämään värväys- ja etappitoimintaa. Hän värväsikin kymmeniä uusia Saksaan lähtijöitä komennuksensa aikana. Isotalo saapui jääkärien pääjoukon mukana Vaasaan helmikuun lopulla 1918. Hänet komennettiin valkoisten joukkueenjohtajaksi ja hän osallistui Tampereen taisteluun, missä haavoittui vasempaan reiteensä maaliskuun lopulla eikä enää kyennyt jatkamaan palvelustaan.
Isotalo oli sisällissodan jälkeen sairauslomalla, mutta edelleen kirjoilla jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti 2. Hän erosi Suomen sotajoukkojen palveluksesta marraskuussa 1918, jonka jälkeen hoiti Alahärmän suojeluskunnan paikallispäällikön tehtäviä ja värväsi vuoden 1919 alussa Etelä-Pohjanmaalta miehiä Viron vapaussodan avustusretkikuntiin.
Isotalo liittyi vapaaehtoisten suomalaisten joukkoon kevättalvella 1919 osallistuakseen suurimpaan Venäjää vastaan käytyyn heimosotaan, Aunuksen Karjalan sotaan Itä-Karjalassa, missä hän toimi komppanianpäällikkönä. Isoisänsä tapaan myös pojanpoika pääsi laulun aiheeksi: "Tuli Isontalon Antti Härmästä päin / kera joukkojen rynnistäväin" (Kuularuiskulaulu).
Lähde
Antti Isotalo (jääkäri)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Isotalo_(j%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ri)
