Kadettiloulun aikana ateenalaisten laulusta piti muistaa mm kelle kuuluu kuolema. Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä,,,,
Arvostan suuresti maamme Puolustusvoimien kadettikoulun käyneitä kaaderiupseereita, jotka ovat valinneen elämäntehtäväkseen varusmiesten kouluttamisen sodan varalle.
Mielestäni saksalaisen Erich Maria Remarquen, oikealta nimeltään Erich Paul Remarkin omaelämäkerrallinen romaani "Länsirintamalta ei mitään uutta" (saks. Im Westen nichts neues) kuvaa ensimmäisen maailmansodan mielettömyyttä 20-vuotiaan päähenkilönsä Paul Bäumerin silmin nähtynä. Näkökulma on koko ajan rivimiehen ja se välittää sodan koko julmuuden: myrkkykaasut, konekiväärit, lähitaistelut, tarkka-ampujat ja kuukausia kestävät taistelut joilla ei saavuteta mitään. Päivittäin joku kuolee tai haavoittuu. Kotona lomilla käydessä ei voi kertoa kokemastaan, sillä kukaan ei kuitenkaan usko millaista sota todella on.
Ensimmäisen maailmasodan aikana kehitettiin Shell shock -termi, joka kuvaa sodassa syvästi traumatisoituneiden sotilaiden kehollista tilaa, jonka oireet ovat hyvin selkeitä neuroottisia pakko-oireita, kuten katkokävelyä, kasvolihasten nykimistä, harha-aistimuksia ja ylireagointia hälyääniin.
Meillä Suomessa puhuttiin kranaattikauhusta ja tärähtäneistä. Talvi- ja jatkosotien aikana oli psykiatrisessa hoidossa lähes 20 000 suomalaista sotilasta, joiden mielen rintaman kauhut olivat murtaneet. Tässä luvussa on vain osa sairastuneista ja tuhannet jäivät ilman hoitoa. Toisin kuin fyysistä haavoittumista mielen järkkymistä pidettiin pelkuruutena, jopa rintamakarkuruutena. Yhteyttä sotaan ei nähty vaan syy oli sairastuneen itsensä, hänen alhaisen älykkyytensä, hermoheikkoutensa, jopa perimänsä. Hoitoon päässeidenkin kohdalla kohtelu oli usein enemmän kurinpidollista kuin lääketieteellistä.
Maamme ensimmäiset narkomaanit olivat sotaveteraaneja farmaseuttiupseerien jakaessa miehistölle saksalaisilta aseveljiltä saatua Saksassa valmistettua metamfetamiinia, jonka tuotemerkki oli Pervitin, jota kutsuttiin Suomessa nimellä Pervitiini. Rintamasotilaat kutsuivat ainetta ”höökipilleriksi".
Lähteet
Erich Maria Remarque
https://fi.wikipedia.org/wiki/Erich_Maria_RemarqueLänsirintamalta ei mitään uutta
https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4nsirintamalta_ei_mit%C3%A4%C3%A4n_uuttaMurtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945
https://fi.wikipedia.org/wiki/Murtuneet_mieletViime sodissa käytettiin lääkkeinä huumeiksi luokiteltavia aineita – osa veteraaneista jäi koukkuun.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/01/12/sodasta-huumehelvettiinShell Shock - The Psychological Scars of World War 1 I THE GREAT WAR Special
https://www.youtube.com/watch?v=kvTRJZGWqF8