Keskustelu > Seuratupa

karismaattisuus körttiläisyydessä

(1/29) > >>

TOJ:
1800-luvulla kielilläpuhuminen ja profetointi oli tavallista körttien seuroissa. Niitä ilmeni vielä ainakin 1900-luvun alussa. Onko tietoa milloin ne lakkasivat?

llwyd:

--- Lainaus käyttäjältä: TOJ ---1800-luvulla kielilläpuhuminen ja profetointi oli tavallista körttien seuroissa. Niitä ilmeni vielä ainakin 1900-luvun alussa. Onko tietoa milloin ne lakkasivat?
--- Lainaus päättyy ---


Jaa, eikös jo Paavo itse asiassa ruvennut hillitsemään karismaattisuutta? Tuskinpa ainakaan Etelä-Pohjanmaalla olisi 1900-luvun puolella juuri elämöity seuroissa. No, tältä palstalta kyllä löytyy asiantuntijoita, jotka tietävät asian varmasti.

Teme:
Apua! Toivottavasti karismaattisuus ei palaa körttiläisyyteen. Silloin minä joutuisin lähtemään liikkeestä, kun ahdistuisin niin h...isti ettei tosikaan. Ex-karismaattisena elämä on kivaa...

Teme

Olli V:
Totta tosiaan mielenkiintoinen aihe! Pistetäänhän taas mylly laulamaan nuoren opiskelijan tarmolla...


--- Lainaus käyttäjältä: TOJ ---1800-luvulla kielilläpuhuminen ja profetointi oli tavallista körttien seuroissa. Niitä ilmeni vielä ainakin 1900-luvun alussa. Onko tietoa milloin ne lakkasivat?
--- Lainaus päättyy ---


Viitteisiin kielilläpuhumisesta ja profetoinnista körttikansan parissa olen kirkkohistorian opinnoissa törmännyt, mutta olen ymmärtänyt ilmiön lähinnä kuriositeetiksi körttiläisessä spiritualiteetissa. Kiinnostaisi tietää, mistä olet kuullut/lukenut karismaattisuuden olleen tavallista körttiseuroissa?

Suomi jakautui monessa suhteessa kahtia 1800-luvulla idän ja lännen välillä; esimerkiksi lukutaito yleistyi huomattavasti nopeammin lännessä kuin idässä. Ekstaattiset herätykset olivat niin ikään vielä 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa tyypillisiä länsirannikolle, mutta 1800-luvun lopulla ilmiö oli jo siirtynyt voitto puoleisesti Itä-Suomeen.  Erot Pohjanmaan ja Savon heränneiden välillä olivat myös melkoisia ja Paavon kuoltua ja ukkojen riitaannuttua kontaktit ja koherenttius eri alueiden välillä vähenivät entisestään. Totta on - kuten Ilwyd mainitsikin -, että Paavo oli useaan otteeseen kaikkea hurmoksellisuutta vastaan. Kuitenkin paikallisella tasolla heränneet elivät limittäin ja lomittain muiden liikkeiden kanssa ja aina identiteettien rajat eivät olleet järin selvät. On siis mahdollista, että esim. pohjoisilla herännäisalueilla vaikutteet laestadiolaisuuden kanssa kulkivat ristiin ja rastiin. Perstuntumalta voisin arvioida kuvatunlaisen ilmiön olleen tavallinen korkeintaan Paavon ja Malmivaaran välisenä aikana ja silloinkin lähinnä paikallisesti ja nimen omaan Itä-Suomessa.

Mitä (mahdollisen historiallisen) ilmiön katoamiseen tulee, näkisin W. Malmivaaran roolin herännäisyyden profiilin uutena muotoilijana tässä suhteessa keskeisenä. Malmivaara arvio perustamassaan Hengellisessä Kuukauslehdessä muita herätysliikkeitä kriittiseen sävyyn. Tällä muita herätysliikkeitä käsittelevällä juttusarjalla oli nimenomaan uuteen kukoistukseen kurkottavan herännäisyyden omaa identiteettiä jäsentämä funktio. Vaikka Malmivaara suhtautui kriittisesti esim. sellaisiin unissasaarnaajiin kuin Karoliina Utriaiseen, hän toisaalta sivulauseessa myönsi itsekin pari kertaa käyneen horrossaarnaajien kokouksissa. Jos siis liikettä johtava papisto oli Savossa "perehtynyt" ekstaattisiin liikkeisiin, miksei sitä enemmän itse körttikansa? Suoria johtapäätöksiä tästä ei tietenkään voi tehdä. Silti heränneitä syytettiin julkisuudessa vielä ainakin vuonna 1895 "unikirjojen levittämisestä" ja "horrossaarnaaja akkojen kuljettamisesta kylistä toisiin." On mahdollista, että tämä Limingan piispantarkastuksen yhteydessä julkisuuteen tullut tieto pohjautui sekaannukseen.  

Herännäisyyden historiaa ovat perinteisesti kirjoittaneet lähinnä heränneet itse, jolloin heillä on ollut vahva intressi luoda historiallisesta körtistä näköisensä. Esim. W. Malmivaara ja M. Rosendal olivat eteviä valikoimaan niitä seikkoja, joita herännäiskronikoissa mainittiin. Malmivaara Siionin virsiä uudistaessaankin keskittyi paitsi kielen uudistamiseen ja alkuperäisen sisällön säilyttämiseen, myös "epäraittiin herrnhutilaishengen" karsimiseen. Tämä oli osa projektia, jossa herännäisyydestä tehtiin julkisuuskuvaltaan salonkikelpoista. Ajan teologiset virtaukset, kuten beckiläisyys ja A.Ritchlin teologia, suhtautuivat kovin kielteisesti mystiikkaan, pietismiin ja karismaattisuuteen. Tämä heijastui varmasti myös herännäisyyteen. Ihmettelen, mikäli 1900-luvun alussa karismaattisuutta  körttiläisyydessä ilmeni sitäkään vähää, mitä mahdollisesti 1800-luvulla. Toisaalta aihe on jäänyt myös tutkimuksessa kokolailla katveeseen. (Hauska anekdootti: 1900-luvun alussa horrossaarnaajia tutki Aarni Voipio, josta myöhemmin tuli käytännöllisen teologian professori. Hän ei kuitenkaan ensi yrittämällä saanut virkaa. Kerrotaan, että perustelu olisi ollut kutakuinkin tällainen: "Voipion tutkimuskohteet eivät kuulu käytännöllisen teologian piiriin; käytännöllinen teologia tutkii homiliaa, jossa saarnaaja - ja mahdollisuuksien mukaan myös seurakunta - ovat hereillä!")

1900-luvun alkupuolella Suomeen rantautui uusia karismaattisia hengellisiä virtauksia, kuten helluntailaisuus. Toisaalta myös suomalaisesta maaperästä virisi vielä karismaattistyyppistä liikehdintää, josta hyvä esimerkki lienee Helena Konttisen horrossaarnaajauran käynnistämä uukunniemeläisyys, joka toimi vielä ainakin 60-luvulla melko aktiivisesti ja levitti valtavia painosmääriä Konttisen näystä ja elämästä kertovaa kirjaa Eräs aikamme profeetta. Näihin liikkeisiin käsittääkseni ainakin herännäisyyden johdolla oli melko etäiset suhteet.    

Mutta kiinnostaisi todella tietää joitain kirjoja tai lähteitä, jossa olisi mainintoja tuosta karismaattisuudesta herännäisyyden sisällä. Onko kenelläkään tällaisia ehdottaa?

Teme:
Olisiko muuten mitään kunnollista teosta karismaattisuudesta ja sen historiasta Suomessa? Minun tutustuminen kun on jäänyt pääosin "uudelleenkastajaliikkeen", Suomen vapaakirkon ja 90-luvun karismaattisen liikehdinnän penkomiseen. Oma taustani kuitenkin on sekoitus 90-luvun karismaattista liikehdintää ja perinteistä helluntailaisuutta. (Vapaakirkossa vaikuttavat molemmat hyvin voimakkaasti - 60-luku toi helluntaisaarnaajat vapikseen ja 90-luvulla taas "vapaus" näkyi uusien vaikutteiden imemisenä. 90-luvun karismaattisuus jäi vielä viime vuosituhannella kohtuullisen pieneen piiriin, kun taas tämän vuosituhannen puolella se murtautui todella voimakkaasti vapiksen valtavirtateologiaan.)

Teme

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu