Mihin Aholansaarta tarvitaan kirkon seurakuntien tarjotessa rippikoulut?

Tarkoitko sitä, kun kirkon seurakunnat tarjoavat rippikoulujaan Aholansaaressa?

Oletko, luterilainen, harrastanut tällaista samaa härnäämistä ja hämmentämistä aiemmin muillakin hengellisillä foorumeilla ?   

Onko Päivi R. ainoa oikea luterilainen mielestäsi ?

Nyt olen googlannut sanat skiitta ja skeema. Ne esiintyvät toistuen ortodoksisissa kertomuksissa.

Muistan kuinka pelkäsin lapsena noita mustapukuisia skeemaan vihkiytyneitä munkkeja ja nunnia, heidän valokuviaam kirjoissa Rakas entinen Karjala ja Karjala muistojen maa.

Eikä tunnu kusuvalta vieläkään.
...

Ortodoksi.net:
Skiitta   (venäjäksi: skit, kreikaksi: skiti, englanniksi: skete) on tyypillisesti sen varhaisimmassa muodossaan pienen kirkon ympärille ryhmittyneiden keljoissa asuvien yleensä munkkien yhteisö, kilvoituspaikka, eräänlainen pienoisluostari, joka kuuluu jonkun suuremman luostarin alaisuuteen. Munkit elävät skiitoissa joko kinobioottisessa yhteisössä tai erakkoina, jolloin jokainen harrastaa omaa rukoussääntöään ja elää erillään muista.

Usein skiitoista kasvaa aikaa myöten suuriakin luostariyhteisöjä, joilla olisi käytännössä mahdollisuus myös elää itsenäistä pääluostarista riippumatonta elämää, mutta esim. luostarien ohjesäännöt tai muut vastaavat säädökset estävät sen.

Hengellinen isä tai miesluostarin johtaja, igumeni tai naisluostarissa igumenia, johtaa skiitan ja koko yhteisön hengellisiä ponnisteluja. Skiitoissa saatetaan tehdä myös erilaisia käsitöitä tai muita omalle skiitalle tai pääluostarille tärkeitä töitä ja usein skiitat ovat erikoistuneet näissä töissä tekemään erilaisia asioita pääluostarin tarpeitten mukaan, kuten esim. ikonimaalausta, viljelyä, korjaustöitä, tekstiilejä, kultauksia, jne.

Luokka: Luostarilaitos[/i]


Skeema
Kohteesta Ortodoksi.net


Skeema (kreikaksi: σχήμα – shima / muoto, hahmo, venäjäksi: схима – shima) on nimitys, jota käytetään munkkeuden yhteydessä munkista tai nunnasta, joka vihkiytyy skeemaan eli joka pukeutuu tietynlaiseen munkin tai nunnan asuun.

Skeemasta on slaavilaisessa perinteessä kaksi astetta:

ns. pieni skeema ja
suuri skeema.
Suureen skeemaan vihitystä munkista, nunnasta tai igumenista / igumeniasta käytetään skeema-alkuista nimeä: skeemamunkki, skeemapappismunkki, skeemaigumeni.

Skeemalla on alun perin tarkoitettu munkin kaavun päälle laitettavaa, esiliinan kaltaista asustetta, joskus sillä on tarkoitettu koko munkin asua. Kyseiseen esiliinan kaltaiseen vaatteeseen on kuvattu Kristuksen kiduttamiseen käytetyt välineet ja ilmeisesti toisinaan munkkeuden historiassa on tavattu skeemamunkkeja, jotka ovat myös itse kantaneet erilaisia kidutusrautoja ja ristejä ruumiiseensa sidottuina. Nykyisin tällaisia ei enää yleensä ole.

Skeemamunkkeus on varsin harvinainen munkkeuden aste ja suureen skeemaan vihkiminen on nykyaikana erittäin harvinaista etenkin Suomessa. Skeemassa munkki tai nunna on kuvaannollisesti valmis kaikin mahdollisin rukouksellisin tavoin luovuttamaan koko elämänsä ihmisten pelastamiseksi, symbolisesti hän on ikään kuin valmis vaikka ”ristiinnaulittavaksi” ristille, jota hän kantaa.

Suureen skeemaan vihitään usein vanhoja munkkeja hieman ennen kuolemaa. Suuressa skeemassa munkki tai nunna saa vapautuksen oman kinobioottisen luostarinsa järjestyksestä ja mahdollisuuden toteuttaa omaa rukousjärjestystä ja elämänrytmiänsä, joskus myös esimerkiksi erakkona. Skeema on siis eräänlainen tavoitteellinen henkinen taso, joka ylittää ihmisen maalliset halut. Se on elämää jatkuvassa rukouksessa. Se on Herramme Jeesuksen Kristuksen kävelevänä ikonina olemista. Ihmiset, niin maallikot kuin munkitkin, hakevat skeemamunkilta hengellisiä neuvoja omaan uskonnolliseen ja hengelliseen elämäänsä.

Suureen skeemaan vihkiytyvä munkki tai nunna luopuu tämän toisen vihkimisen yhteydessä ensimmäisessä vihkimyksessä (pienessä skeemassa munkiksi tai nunnaksi) saamastaan luostarinimestä ja saa uuden nimen, millä osoitetaan, että hän on täysin luopunut maallisesta elämästä.

Hieman riippuen luostaritraditiosta, munkkeudessa on useita eri asteita alkaen noviisista ja päätyen suureen skeemaan. Noviisi (venäjäksi: послушникъ, poslushnik) on ensimmäinen kokelasvaihe, jota seuraavat viitankantajamunkkeus (kreikaksi: ρασσοφορος, rassoforos; venäjäksi: рясофоръ, rjasofor), ns. pieni skeema (kreikaksi: σταυρφορος, stavroforos; venäjäksi: крестоносецъ, krestonosets, ”ristinkantaja”) ja lopulta suuri skeema (kreikaksi: μεγαλοσχημος, megaloschimos; venäjäksi: cхима, shima).

Suureen skeemaan pukeutuneilla on kreikkalaisessa traditiossa erilainen asu kuin slaavilaisessa traditiossa. Etenkin itäslaavilaisessa traditiossa munkki tai nunna on pukeutunut teräväkärkiseen hupulliseen asuun ja eräitä muitakin eroja on olemassa niin näkyvässä pukeutumisessa kuin viitan alle jäävässä pukeutumisessa. Munkille vihkimisen yhteydessä annettava, munkin vaatetukseen kuuluva, viitan alla pidettävä paramantia (kreikkaisilla analavon) on suuressa skeemassa yleensä suurempi. Skeemamunkin päähineenä on slaavilaisessa perinteessä kukuli (kreikaksi: κουκούλι – neulottu myssy, venäjäksi: кукуль) huovasta valmistettu ja risteillä koristeltu päähine.

Hannu Pyykkönen

Luokka: Luostarilaitos

Aikani kuluksi tässä jäin vähän miettimään tuota kun kerroin että Justin tekee itse kitaroita.
Joskus reilu 15 vuotta sitten heti kohta Parolaan muuton jälkeen olin mukana kansalaisopiston
puutyöpiirissä, silloin oli vielä vakaat kädet että puutyöt sujui, ja tykkäsin tehdä.
Niin, siellä oli mukana yksi nuori mies joka teki siellä itselleen kitaraa, ohjaaja pystyi neuvomaan.
Tämä kaveri oli mukana Kirkan bändissä ja ehkä vuoden verran ehti uudella kitarallaan
soitella bändissä ennen Kirkan kuolemaa.
Oli jännä seurata läheltä kitaran tekemistä. Ehkä tarkkuutta vaativin homma siinä oli
saada kaulassa olevat metallilangat täsmälleen oikeille etäisyyksille toisistaan.

Sinäkin, luterilainen, saisit täältä kavereita, jos lopettaisit tuon härnäämisen.

Kyllä me täällä rakastamme luterilaista kaikkine hyvine puolineen ja puutteineen, aivan omana itsenään. Samoin kuin sinuakin, Pena.