Keskustelu > Yleinen keskustelu
Eläimet (pl. linnut)
öppiäinen:
Kummallista, ettei tästä aiheesta ole mitään keskustelua. No, nyt on. Tai ehkei tule keskustelua vaan yksinpuhelu. Linnuille on oma ketjunsa.
Katselin rusakkoa pihassa. Sille maistui voikukka, ja nimenomaan puolimetrisiksi venähtäneet kukkavarret. Muutakin "rehua" olisi kyllä ollut tarjolla, mutta niitä se hamusi. Katkaisi hampailla puolesta välistä ja sitten etujalkoja käyttämättä osasi vähä vähältä pupeltaa irtovartta lyhyemmäksi, ja lopulta meni se (kukkinut) kukkakin. Ja niitä meni aika monta. Piti nyppiä ne pois, mutta enhän minä voi toiselta ruokapöytää tyhjentää! Ajattelin, että naapureita harmittaa kun tästä leviää voikukkaa, mutta toisaalta ehkä hienot istutuksensa saavat olla rusakolta rauhassa, kun tällä pihalla on paremmat tarjoilut. Googlaamalla löysin jonkin muunkin havainnon, että juuri voikukka on rusakon herkkua. Muutama itämään päässyt porkkana minulla olisi; kelpaisivatkohan ne jälkiruoaksi?
Riitta-mummi:
Ruskakot ovat meilläkin ilonamme, eikä nisäkkäistä juuri muita ole näkynytkään. Koiria tietysti asuu kaikissa lähitaloissa, pieniä enimmäkseen.
Aamulla lensi valtaisan kokoinen harmaakokki kierroksen pihamme yllä. Korppeja näkyy ja varpusia kuuluu. Kovin köyhää on entisiin maisemiini verraten.
YouTubesta katselen paljon.
Pena:
Mökistä löytyi talven jäljiltä tavallisista hiirenjäljistä poikkeavaa sotkua. Jätöksiä oli kasa, johon oli nähtävästi kakittu useampi kerta samaan paikkaan. Tuttu biologi kertoi, että sellaisen käymälän perustaminen on tapana pienpedoilla kuten kärpillä. Sellainen oli siis nähtävästi käynyt popsimassa ne yleisemmät talviasukkaat suuhunsa.
Riitta-mummi:
Eräs entinen mökkinaapuri joutui purkamaan hirsimökin lattian ja muutakin. Näätä oli pesinyt alustassa ja haju oli kammottava.
...
Tämän kun sain Pinterestiin , niin näinhän se oli tämänrotuisten kanssa !
https://fi.pinterest.com/pin/351912454352114/
Pena:
Tanskalaisella ystävälläni oli samantapainen ongelma kylänäädän kanssa, joka pesiytyi hänen ruokokattoisen kesäpaikkansa vintille. Kylänäätää on ennen kutsuttu kivinäädäksi. Meidän näätämme on toiselta nimeltään mäntynäätä.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta