Aika on mielenkiintoinen suure. Se kuluu, koko ajan samalla nopeudella, kaikkialla.
Ajan mittaamiseen on useita mittayksiköitä, lyhyitä silmänräpäyksiä...iäisyydeltä tuntuvia jaksoja.
Jokainen ihminen kokee ajan omalla tavallaan, aikaa käytetään/kulutetaan monilla tavoilla.
Jokainen kokee ajan kulumisen eri tavoin, esimerkiksi: aika pysähtyy, aika kuluu hitaasti, aika kuluu nopeasti,
aika juoksee, aika valuu hukkaan, aika käytetään tehokkaasti.
Miten sitten käytän kuluvan ajan, että käyttäisin sen oikein? Kannattaako tällaista yleensä miettiä?
Raamatussa kyllä kehoitetaan käyttämään päivämme oikein että saisimme viisaan sydämen.
Mitä tämä sitten tarkoittaa "käytännössä"? On paha mennä sanomaan mikä vastaus on oikein, mikä väärin.
Lait, säännöt, ohjeet, perinnäissäännöt, perinteet, tavat, tottumukset, periaatteet ym. on toki olemassa.
Silti jokainen ihminen kokee oman ajankäyttönsä omalla yksilöllisellä tavalla, ihan samoin kuin jokainen
olemme omia persoonia, yksilöitä, eikä toista minun kaltaistani ole olemassa.
Voin vain pohtia omaa ajankäyttöäni, tiedostan että siihen on tarvetta, koen että on varsin terveellistä ja
viisasta silloin tällöin mihin aikaani käytän, mistä tulen, missä olen mihin olen menossa...
miksi, mitä, missä, milloin, miten.
Koen että on hyvä välillä pohtia elämäni tarkoitusta, sisältöä, päämäärää. Olenko tehnyt oikeita valintoja?
Koenko olevani omalla paikallani? Onko lepo ja rauha sydämmessäni? Muistanko pyhittää lepopäivän?
Onko itselläni hyvä olla? Onko läheisilläni, lähimmäisilläni, sukulaisillani, ystävilläni hyvä olla lähelläni?
Osaanko kertoa, jakaa, olla rinnalla? Osaanko kuunnella, katsoa, nähdä, iloita, siunata, rukoilla?
Tunnenko itseni?