Kaikkihan me tiedämme, että alku lankeamuksessa oli kyse tästä, mutta mitenkä tänäpänä ? Mitä tämä kysymys tarkoittaa juuri nyt.
Kyse oli kuuliaisuudesta Jumalalle alunperin ja on sitä yhä edelleenkin. Jumala odottaa meidän olevan kuuliaisia Hänen tahdollensa ja mikä on Hänen tahto ?
Se on Pyhä Raamattu kokonaisuudessaan, 100%.
Kuinka moni meistä on omassa YLPEYDESSÄÄN, uskonut käärmeen sanat, onko se Jumala sanonut niin ja samalla hylännyt Hänen tahdostaan ne kohdat, jotka eivät sovi itselleen, aivan kuten Eeva teki käärmettä uskoessaan.
Me ihmiset tahdomme olla itse Jumalia ja kuvittelemme tietävämme paremmin kuin Jumala Sanassaan meille kertoo ja toimimme oman mielemme mukaan, emme Jumalan tahdon.
Me luulemme olevamme uskovia ja elävämme armossa, mutta jos me emme ole kuuliaisia Jumalan Sanalle niin perkeleen lapsia me olemme, matkalla helvettiin, ijankaikkiseen kadotukseen.
Matteuksen 7
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Vielä on meillä aikaa tehdä parannus, katua syntejämme ja saada anteeksi syntimme Herran Jeesuksen Kristuksen Veren kautta. Mutta jos sanomme ettei meillä ole syntiä niin miten voimme tehdä parannuksen ja katua ?
Antakaamme Jumalan Sanan tutkia meidät, näyttää syntimme ja tulkaamme synnin hätään, jolloin olemme soveliaita pelastettaviksi, emme katumattomina, itseriittoisina, ylpeinä.
Rakas Isä, Sinun Poikasi, Jeesuksen Kristuksen nimessä minä maan matonen Sinulta anon, että anna kaikille tämän kirjoituksen lukijoille ja kirjoittajalle väkevä synnin tunto, että me näkisimme oman viheliäisyytemme emmekä sitä enää puolustelisi ja kääntyisimme katuvina Sinun puoleesi, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, amen.