Nyt, kristityt, valvokaatte! Läss' on jo
sen päivän koi, Kosk' kaikki te kuulla
saatte, Kuink' tuomion torvi soi, Ja tuomari suur'
ylevässä On tuleva kunniassaan Hurskasta ja syn-
tistä tässä Hän oikeull' tuomitsemaan.
2. Ei valtamme, voimamme auta, Ei kulta, ei
kunnia maan, Kun viimein aukeepi hauta, Niist' ei
jää rahtuakaan. Ei nuoruus, ei terveys kestä, Ah,
pian kuihtuvat nuo, Ei tuonen kouraa ne estä, Ei
turvaa ne sielulle tuo.
3. Siis kristityt, valvokaatte! Jumal' armonsa
tarjoaa; Pois synnistä luopukaatte Ja sielunne var-
jelkaa! Ken pelkääpi kadotusta, Se herrahan turvat-
koon, Ken pyytääpi pelastusta, Se armoa rukoilkoon.
4. Kun isosin, sanoopi Herra, Mua leiväll' et
ruokkinut; Kun janosin, et yhtä kertaa Sä vettä mull'
antanut! Ja sairaana, alastomana Kun tulin sun ma-
jahas, Sain mennä mä avuttomana, Et antanut
varoistas.
5. Kosk' olen, Herra, sun nähnyt? Näin lausu-
net vastaten vain. Kaikk' olisin sulle ma tehnyt,
Vaan missä sun tavata sain? Hän sanoo: kun va-
litti sulle Sun veljes, niin sinä mun näit; Kas, kaikki
se tehty on mulle, Min lähimmäiselles teit.
6. Pois kirotut, pois kadotukseen, Pois vaivahan
ijäksi! Nyt myöhäistä on katumukseen, Pois menkäätte
luotani! Vaan te, Isän, siunatut, tulkaat, Te lempiät,
laupiaat; Mun valtakunnassan' olkaat, Se ijäks
omistakaat!
7. Näin lausuupi Herra, Ah meitä Siis, Jesus,
sä johdata, Ett' auttamatt' emme heitä Me veljien
puutteita! Sun rakkautes ääretön aivan Ei säästä-
nyt henkeäskään, Ja minäkö lukisin vaivan' Ja va-
ran', kun köyhän mä näen!
8. Sä lupasit: ken rakastaapi, Ja muillen on lau-
pias, Myös laupeuden hän saapi, Hän totta on au-
tuas. Siis auta, sä rakkahin Herran', Ett' laupeutta
mä teen, Ja sitten mun sieluni kerran Vie kanssasi
autuuteen!
