Jumala ei sitten riisunut a u t o s t a.
Anteeksi, ei pitänyt tosin tulla mutta tuli jokin puhelinasia Sepposille ja sitä kautta muistin tämän ja yhä toimi tunnukset. Ei ole väki vaihtunut ja puheenaiheetkin yhä samat. Aika ei säästele ketään tietty.
Yhä ajattelen, että olisi jotain pahempaa kuin y k s i n ä i n e n vanhuus. Yksinäisyys missä hyvänsä ikäkaudessa on oma suuri ongelmansa. Yksinäinen nuoruus saattaa olla raskaampi ja surullisempi kuin se yksinäinen vanhuus konsanaan.
Väsymys, heikentyvä terveys, toisinaan muistisairaudet ei siis läheskään aina, näköjään rasittavat ja kun tietysti katselen omia vanhempiani 94 ja 93 heitä kyllä väsyttää kaikki muu kuin lupa saada olla yksin, tietysti eri asia kuin se y k s i n ä i s y y s . He pikemmin väsyvät kovasti jokaisesta puhelusta, vierailuja ei voi ajatellakaan, enintään 15 min kerrallaan. Joka ikinen yritys saada selvää kylminä pysyvistä pattereista koronarokotuksista jne jne tuntuu päättyvän sa,oin:Älä herrannnimessä vaan tule tänne niistä huolehtimaan, soita vähän harvemmin, joojoo hoidetaan ihaan itse. Kylläkylläkyllä pystytään, vaikka on pahasti nähty etteivät ollenkaan kykene.
Tekevät loppusiivousta vaikka kuinka sanon, antakaa olla, kyllä me niistä sitten -- ts, minä roudaan kaiken osuuteni vain kotiin, sisko heittää pois, mutta siis, olisivat huolehtimatta.
Jotenkin tuntuu että s o s i a a l i n e n vanhuus vasta rasittava onkin. Ja tuo ettei-teidän-sitten-tarvitse on omaisille kamalaa katseltavaa.
Itse huomaan, kuinka jo nyt, 66v, vähitellen jaksan yhä vähemmän kontakteja -- etenkin jos täytyy mennä johonkin. Lääkärillä käynti riittää päivän ponnistukseksi. No tietty, en ole kovin terve, mutta siis en käsitä mikä tässä on niin kauheaa.
