Luettuani muutamia kirjoja jotka käsittelevät rukousta, sen muutamia eri tapoja, olen samalla tahtomattani, luulen johdatuksessa, katsellut muutamia kirjoituksia ja videoita Karmeliitoista.
Erikoiseksi johdatuksen näen nyt sen, että Pena joitakin vuosia sitten mainitsi Espoon Karmeliittayhteisön ja olen löytänyt myös Ekumeenisista karmeliitoista kertovia tietoja netistä.
Kaiken kiinnostuksen lähtökohta on halu rukoukseen. Sitä karmeliitat harjoittavat yhteisössään ja yksin. Paljon yksin olevana minussa on myös tarve käyttää aikaa olla yhteydessä Jumalaan.
Rukous ei ole aina pyytämistä tai kiittämistä. Se avaa elämään uusia ulottuvuuksia.
Se avartaa. Se on rukouselämää.
Kaikkien kristittyjen yhteinen omaisuus, Kristus, opetti meille rukouksen jonka ulkokohtaiseen toistoon saa uusia näköaloja kun on saanut hiukan ohjausta.
Opetuksesta kiitän sekä ortodoksikirkkoa, että katolista kirkkoa. Mitään tarvetta kirkkokunnan vaihtoon ei ole. Katson, että mikä on hyvää, sen voi pitää, yli kaikkien rajojen.
