olla vihainen Jumalalle. Niinpä. Muuan fiksu pappi jonka erehdyksiin petyin tolkuttumasti enkä ikinä muista mitä hyvää hän teki

suorastaan neuvoi. Hän tunsi minut jo hieman paremmin ja tietenkin käsityi jotain sellaista mitä tapahtui. Jotain oli vinossa, sanoi. Vinossa kun en pui nyrkkiä kohti taivasta ja huuda, p*********n p**********n Jumala mitä Sinä päästit minulle tapahtumaan, ja arveli että kotiseudun pietismi kielsi sen.
Ehei, vaan minun Jumalani oli siirtynyt pohtimaan versumeita eli kyseessä oli olettaakseni jotakin mitä voisi kutsua agnostisismin tai ateismin temporaaliseksi eli jonkin aikaa kestäväksi vaiheeksi, joten mitä järkee. Puida nyrkillä ilmakehää?
..............
Me puhumme melko paljon tyyliin "minä uskon" "minä ainakin koen" "minä kannatan" "minusta ainakin" ja useimmat taitavat samanaijaisesti vakuutella kuinka minä pieni huokaava ja kaipaava en mahda mitään, en mitään.... Eli mitenkäs se taas menikään.
Mahdollisesti edes syvimpiä kokemuksiamme emme saa emmekä voi valita --- aina, koska siellä, mahdollisesti, syvimmässä osassa ihnistä, jossakin johon ei ylety, on --- ja tämän se viisas pappi sanoi viisaasti, minä lainaan: Sieltä meitä ohjaillaan. Kirjaimelleen näin.
Kyllä vain, surussa on vihaa ja vihassa surua. Ei sitä tarvitse pelätä. Sitten taas, jos sureminen ei ihmiselle ole helppoa, kehittyy masennus, masennuksessa on katkeruutta ja katkeruudessa masennusta!
En oikein pidä uudissanoista ja "surutyö" on älyttömin. Ihmiset ovat hakeneet sairaslomaa ilmoittamalla että "surutyö äidin kuolemasta on tekemättä" eli mikä heitä estää tekemästä työtä ja mihin työhön he sairauslomalla siis aikovat ryhtyä? Tuo on täyttä hölynpölyä. Tai kenties jonkun ihmisen johtopäätös ja omaperäinen diagnoosi.
Surun tarkoituksena on hitaasti irrottaa tunnesiteet. Alkuun on koko ajan kamalaa, sitten yhä harvemmin ja lopulta enää harvoin tulee kamala ikävän vihlaisu sanoi viisas lankoni. Ja lopulta sitä vain muistelee.
Jos on erottu vihassa, pitkässä ja sitkeässä, jossa on pettymystä ja kaunaa, tilanne on mutkallisempi. Mitä perinpohjaisempi katkeruus sitä syvempi viha. En voi enää koskaan edes antaa takaisin. Välejä ei ikinä saada kuntoon. Hän ei koskaan tule ja sano: Alan vähitellen ymmärtää mitä sinulle tein, voitko antaa anteeksi!
Siinä lienee ydin. Siinä jokin joka altistaa masennukselle. Se koskee myös eläviä ihmisiä joilla ei ole aikomustakaan toimia noin. Tai kykyä. Tai he kääntävät keskustelun nurinpäin: "Sinä syyllistät minua!"
Ainoakaan ihmissuhde ei ole täydellinen, mutta tässä on hyvä syy kiirehtiä sopimaan matkatovetinsa kanssa, jun vuelä ollaan molemmat tiellä. Ellei hän halua, no, ovi on auki enkä voi tehdä enempää.
Docens yhdistää siinä "ominaisuuksienvaihtorunossaan" asioita näin:
Sinussa on valoa, minussa pimeyttä
Sinussa on kärsivällisyys, minussa on katkeruutta --- ja paljon muuta, mutta siis kärsivällisyys oli lääke katkeruutta vastaan. Tällä kohdin liputan itsekin rukouksen puolesta koska en voi muuta.
Vihaisuuskin kai saa olla mutten jäisi ns tuleen makaamaan. Eli se on aikansa ja siihen väsyy ja siitä haluaa eroon. Vielä yökeempi tunne on katkeruus.
Tai niin. Mitä tunteista.
Jos nämä juurtuvat pysyviksi elämännäkemyksiksi joista ei enää vapaudu kevyellä päätöksellä, ei minullakaan taida olla kuin Jumala auttajaksi enkä tiedä miten saada apua muutoin kuin rukoilemalla.,
On ollut kamalaa! On!
Monella on kamalaa.
Vanhemmilla oli, kun en ollut terve selvästikään eikä kukaan auttanut heitä. Enintään ehdoteltiin kaikkea tyyliin "tehkää lisää lapsia niin esikoinen rauhoittuu". Katin villat. Ä
Docensilla oli vankikassa aivan kamalaa, oli! Minä itkin kylpypyyhkeisiin kun kävin sitä läpi. Ja halusin muuttaa historian ja ampua Hitlerin itse.
Ja Elinalla oli, kun syöpä vain levisi. Ja toisella Elinalla kun ALS todettiin.
Voiko siitä huolimatta olla onnellinen, voi, kyllä vain.
Tästä on vain vaikeaa puhua objektiivisesti koska toisen tie on silmiltäni salattu. Niin muuten omanikin, tai ei sitä ikinä tiedä mitä eteen tulee. Taakse ei tule kuin jälkiä.

Ja peilinsirpaleita sanoo Docens. Jos yksikin niistä heijastaa jotain Totuudesta, niin hyvä on.