Aivan kaikki kansalaiset eivät olleet Nato-myönteisiä siihen hakeutumisen aikana eivätkä sen jälkeen.
Tänään uutisoitiin että myönteinen suhtautuminen on tipahtanut jonkin verran.
Ilman muuta itsekin ajattelin Ukrainaan hyökänneen Venäjän olevan suuri vaara meille joilla on yli tuhat kilometria yhteistä rajaa, ja historian muistot lisänä.
Tuntui hyvältä kun ns. päästiin Naton turviin.
Nato on ottanut Suomen talvisota-harjoittelupaikaksi. Nyt etenkin pohjoisessa liikkuvatkin Naton sotilaat ja koneet.
Tähän on ikäänkuin vaikea tottua. Uutisissa kerrotaan joka päivä jostakin sotaan liittyvästä, nyt maamiinoista ja Ottawan sopimuksen perumisesta.
Vaikka olin vajaa parivuotias kun saksalaiset perääntyivät vuonna 1944, muistan tunteen mikä koin kun suuret hevoset tulivat evakkotalon pihaan juotettaviksi.
Siitä, ja muutamista lentokoneilta pakoon juoksemiselta on kai jäänyt mieleeni
kuvia sodasta.
Kiinnostukseni historiaan, myös sodan aikojen, ei ole vähentänyt sodan vastenmielisyyttä. Olen myös aseiden vastustaja, pasifisti. Onkin ollut minulla kovaa kun kotona oli paljon metsästysaseita. Pelkäsin niiden katsomistakin, enkä ole koskaan ottanut asetta käteeni.
Tämän rinnalla olin silti sotilaskotisisar. Ymmärrän sen olevan palvelutyö, etenkin oma hengellinen jaostoni palveli nuoria poikia armeijassa.
Näitä paradokseja elämä sisltää ja ne on vain kestettävä.
Herra, anna rauhan säilyä maassamme !