Kyösti, onko sinulle tärkein asia kaikessa uskonnollisuus ? Entä muut arvot elämässä ?
Ensimmäiseen kysymykseen on vaikea vastata, kun en tiedä mitä tuossa nimenomaisessa kohdassa termi ”uskonnollisuus” tarkoittaa.
Kun sitten keskitytään puhtaasti maallisiin arvostamiini asioihin, niin niitä on mm. seuraavat:
- sananvapaus
- sietokyky sille, jos joku paheksuu minun elämäntapaani, tai jotain osaa siitä, joka on minulle tärkeää
- ymmärrys, että yleensä läheltä näkee yksityiskohdat paremmin, kuin kaukaa ja kaukaa monesti näkee kokonaisuuden paremmin, luin läheltä
- vapaus uskoa, kuten uskoo
- ei käytä mitään yliluonnollista kykyä, jonka avulla sitten julkaisee negatiivista aineistoa toisella tavalla uskovasta
- kritisoi asioita ja mieluiten käyttäen loogisia perusteita
- ei kritisoi vastustajansa ulkonäköä eikä tee ulkonäöstä sellaisia johtopäätöksiä, että ulkonäkö vaikuttaisi hänen ajattelukykyynsä negatiivisesti.
- ottaa esille myös toisin uskovien hyviä puolia julkisesti, eli on siis realisti, eikä oman maailmankuvansa sokaisema
- ei anna oman uskomusmaailmansa sihahtaa sillä tavalla päähän, että reaalimaailma vääristyy
Tässä siis muutamia hyvinä pitämiäni asioita.