Eriarvoisuus miesten ja naisten välillä on yhä suuri.
Itse arvostan naisia suuresti äitini ja elämänkokemukseni myötä. Aika iso osa miehistä ajattelee alapäällään ja käyttäytyy siten törkeästi naisia kohtaan. Liian usein nainen yksinhuoltajana joutuu olemaan se perheen pää, kun miehestä vastuunkantajana ei siihen ollut.
MOT-ohjelmassa käsiteltiin romaninaisten kohtelua, jossa romanimiehet kohtelivat naisiaan kaltoin "kulttuuriperimän" mukaan. Romaniyhteisössä naisen asema on olla miehelle alamainen kaikessa. Jos alamaisuutta jotenkin rikotaan, niin se on miehen ja hänen sukunsa häpeällistä kunnianloukkausta, josta naista on rangaistava väkivallalla, häpeärangaistuksella leikkaamalla hiukset ja heittämällä ulos alusvaatteisillaan. Myös naisen suvun on hyväksyttävä rangaistus tai hekin ovat rankaisun kohde.
Nyt kun päihteiden lisäksi romanit ovat alkaneet käyttää huumeitakin, niin rankaisutoimet ovat jo päätyneet murhiinkin.
Onhan aina joskus tullut julki, että uskonnollisissa yhteisöissäkin on alistettu naisia laittomasti ja arvoa alentavasti. Johtajien usko ja hyvät käytöstavat tuntuvat joskus unohtuvan, kun ylempää asemaa on päästy käyttämään hyväksi.
Tuosta suuresta maailmasta tulevat uutisjutut vasta näyttävät karmeilta naisten alistamisilta. Yhdysvallatkin näyttää aina ulospäin kovin uskonnolliselta ja konservatiiviselta maalta, jossa presidentti heiluttaa kädessään Raamattua aina tilanteen mukaan, mutta oikeasti mitään moraalia ei tunnu olevan, kun kaikki sallitaan.
" Malli ja Kanye Westin, 47, vaimo Bianca Censori, 30, hätkähdytti Grammy-gaalan punaisella matolla.
Censori saapui gaalaan päällään täysin läpinäkyvä mekko, joka paljasti kaiken. West oli Censorin rinnalla täysissä pukeissa. Hänellä oli musta t-paita, mustat housut ja aurinkolasit päässään."
Tuo pariskuntahan kohauttaa aina naisen minimaalisella vaatetuksella. West käskyttää naista ja valitsee "asut" ja nainen tuntuu alistuvan kaikkeen. Naru ja kaulapanta vain puuttuu..
Luulisi, että tapahtumien järjestäjät ym. eivät hyväksyisi tuollaista naisen alistamista, mutta amerikkalaisessa show´ssa kaikki näyttää olevan sallittua.
