Päiväkirjani 2

[Riitta-mummi]

Päätin harjoittaa kieltäytymistä. Olin tilannut kaksi pussillista herkkukarkkejani, mutta hammaslääkäreissäkäyntien lisääntyessä ja paikkausten tullessa kalliiksi koetan kokeilla olla ilman.

Panin karkkipussit pois silmistäni ja koetan unohtaa ne sinne missä ovat. Rukoilen jatkuvasti että minun heikkoa luontoani vahvistettaisiin.

Jos pussit löytyvät ensi jouluna, annan luvan itselleni syödä muutaman.

Vahvista minua Herra kaikissa heikkouksissani että olisin nimellesi kunniaksi !

[PekkaV]

   Se on reissu tänään Vanhojen tanssin katseluun.
Ja sehän sopii vanhalle, katsella. Itseään, -kin.
   Mutta kyllä nuoret ovat kauniita! Ja komeita.
Miten maailma makaa? En tahtois lähteä yleiseen vouhkaamiseen, siihen mikä on vaahtoa.
   Matkakuumetta.
Että kaikki menisi hyvin. Että jaksaisi.
   Enää ei ole nuoren voimia. Vanhan pitää, ja vanha osaa varautua. Liike on hidas. Tahti on pehmeä. Lause on lyhyt. Virke pätkä. Turjake.
   Muisti laahaa. Mihin sitkeys riittää? Mihin voima? Mihin usko? Luotanko? Kuinka hyvin tunnen itseni? Vähenevätkö yllätykset? Uskonko vai odotanko? Teenkö ja toimin? Jättäydynkö laakereilleni?
   Näitä pohdin nyt. Tähän olen päätynyt nyt. Tästä jatkan nyt. Nykien ja nytkähdellen välleen, sukien ja sutkahdellen tälleen. Kulloinkin, mitä milloinkin toisaalta, todella vakavasti totuuteen pyrkien välillä.
   Jotta eivät totuus ja tasapaino unohtuisi, huumorin kukasta kehkeytyy kaunein. Ja kun muuta ei voi pieni ihminen, suurikaan varmaankaan. Kuka on suuri, kuka on pieni? Yhdessä olemme kuitenkin voimakkaita.
 Tai ainakin tuntuu siltä. Hysteria vaanii nurkan takana. Mistä tulee johtajan tarve? Keskittymisestä? Yksilön turvan tarpeesta suurten ja selittämättömien asioiden edessä? Yksinhän ihmistä ei ole. Ajattelu on väliaine, joka liudentaa. Usko synnyttää sanat ja sana on teko.

[PekkaV]

   Kaksi vk on kierähtänyt. Edellisestä. Ja kymmenes sivu on jo hyvän matkaa menossa. Jatkanko sivulle 11? Joku ketjuhan on jatkunut jo ties kuinka monennelle! Mikä se olikaan?
   Näin elämäkin. On se kumma tuon vanhenemisen kanssa! Kuinka sen kanssa tulisi sinuks? Kuinka se voisi olla kuin hyvä ystävä? Ei kuinkaan kun se ei ole ihminen. Mutta kuitenkin - vertauskuvallisesti. Ja sitten lopuksi kuolema. Kuinka se olisi kaiken kruunu. Kuolema on elämän kruunu. Kaunis kuolema.
   Mutta miksi minä näitä mietin? Onko niin, ettei muuta ole? Elämä on kuolemista. Onko kuolema elämistä. Ainakin se on ... elämä on luopumista vanhasta, uusiutumista.
   

[PekkaV]

   Friedrich Nietzsche. Näin puhui Zarathustra on seuraava yöpöydältäni. Mutta onpa änkyräistä! Pitäisi lukea yksi kokonaisuus eli kolme l a u s e t t a  päivässä, jotta olis edes jotain toivoa ymmärtää koko kirja. Nyt tällä kuitenkin selvästi normaalia hitaammalla tavalla eli kolme tai kaksi, joskus yksi, usein vain yksi  s i v u  per päivä tulee ymmärrettyä vain muutama lause; ja kirja on luettu noin syksyyn mennessä, sivuja 288. Mokomakin! Ettäs kehtaa kiusata vanhaa miestä!; jolla on sen verran nuoruutta jäljellä, että yrittää selvittää yöpöydälleen kertyneen kirjakasan ennen kuin alkaa taas käydä kirjastossa ja lukemaan nykykirjallisuutta.

[Riitta-mummi]

Muistaakseni olen minäkin yrittänyt sitä kerran, mutta luovutin. Ei kirjaa olekaan mielestäni pakko lukea kokonaan, paitsi dekkarit että saa tietää kuka oli murhaaja.

Oikein hienosti kirjoitetusta kirjastaa jää jotakin jälkeä saaduksi, vaikka jääkin kesken.

Tolstoin Ylösnoudemus ja Dostojevskin Riivaajat jäivät kesken, vaikka ne 'ykköskirjat' luin ahneesti. Sota ja Rauha oli mieluisa, Anna Kareninakin, muttei aivan yhtä hyvä.

Rikos ja Rangaistus ja Karamazovin veljekset luin halulla, mutta niistä on jo kauan.

Nykyisin kiinnostavat ehkä eniten elämänkerrat. Ihmisistä olen aina pitänyt ja heidän ominaisuuksiaan pohtinut, kuten nytkin Lauri Viitaa.

Luen ajankuluksi, en niinkään oppiakseni tietämään.

Nyt repäisin äärilaitaan, kuuntelen Haikki Turusen Simpauttajaa. Lukija osaa aidon Pohjois-Karjalan murteen. Turusen sanavarsto on 'älytön'.

[PekkaV]

 
   Kyl mää aion ton Niitsen selättää. Ja on se jo vähän antautunut. Valoa on näkyvissä. Kun mä oikein pääsen vauhtiin, ni eiköhän se jo kesään mennessä tule taputelluksi.
   Esim. tämä: "... Tämän merkin minä teille annan:   kukin kansa puhuu omaa hyvän ja pahan kieltänsä: sitä ei naapuri ymmärrä. Kielensä se keksi itselleen tavoissaan ja oikeuksissaan...")  Uudesta epäjumalasta

[PekkaV]

   Hohhoijaa. Lakko-oikeuden rajoittamista vastustan. Kyllä palkansaajille on oltava oikeus työhön ja toimeentuloon.
   Suurimman valtion johtaja on par exellence, ylivertainen, jumalasta seuraava. Itse Hän on tämän luonut. Siksi rukoilen.
   Tänä sunnuntaina ei ole lähellä Herättäjän kirkkopyhää. Viikon kuluttua kyllä. Silloin mennään veisaamaan. Laulut jätän nyt väliin.
   Kevään tuulahduksia on ilmassa. Oi kun kesä saa, lintu visertää, metsä huminoi, järvi liplattaa, aurinko lämmittää. Kasvu alkaa. Hedelmät!
   Sisäinen kypsyminen, kehitys ennakoi yhä uutta. Elämä kuoriutuu. Luonto laulaa. Uusi on tullut. Vanha vaipuu unholaan. Maatuu. Ravitsee. Nuori on voimissaan. Täynnä uteliaisuutta. Siemenestä puhkeaa verso, versosta varsi, varresta lehti. Kukka ja hedelmä ja siemen uuteen alkuun.
   Näin on ollut, ja näin tulee olemaan, jos Jumala suo. Siksi rukoilen, kiitän, pyydän ja ylistän.
Lopuksi sanon amen, tapahtukoon Pyhä Tahtosi.

[Riitta-mummi]

Hienoa Pekka !  Kevään ylistys on runo täynnä elämää. Sidesanoja ei tarvita kun sinulla on tieto tärkeimmästä.

Itsellä on ajattelu hiljennyt, unet tulleet rauhallisiksi, painajaiset poistuneet.
Vanhuudenelämä on hyvää tällaisena vähempänäkin, merkitykset tarkentuvat kohi loppuaan.