Odotin sitä lumimyräkkää vaan sitä saatiin kymenlaaksolaisten riemuksi kuulin. Kyllä täälläkin maa lopulta saatiin valkeaksi, puut ja pensaat kuin kuorrutetuiksi ja maailma kauniiksi. Pankinvaihtoa tässä tuunasin, ja tili löytyi jo valmiiksi Osuuspankista. Luulin sen sulkeneeni, siellä oli rahaakin, ei nyt miljoonia mutta minulle summa joka päätä huimasi. Saan kengät ja joululahjoja.
Talvikenkiä katselin Prismasta siinä ohessa. Vielä pärjännee kumppareilla, mutta ylihuomenna käyn ostamassa semmoiset joissa ei ole vetoketjua. Kirjoittelin, pitänee vähitellen vaihtaa nautiskelusta syventelyyn ja korjailuun ja sitten joskus ensimmäinen osa lykätä NVL: n. Taas kertyy poistoja, ei auta, ehkä ne voi käyttää ihan erilaisessa tarinassa.
En murehdi kustantajan löytämistä, Laura-sarja on todettu hyväksi, olen onnellinen kirjoittaessani ja kirjoitan joka tapauksessa. Kyse on kaupallisesta toiminnasta, jos katsotaan ettei tämmöinen myy, sitten semmoinen vaan ei mene eteenpäin. Mutta minun on hyvä olla, äärettömän hyvä. Päivä paistoi risukasaan, ja minä kiitän Jumalaa.