Minä kun en puolustusteknologiaa tunne niin kysynpä muuta:
Miten ajattelette, että Suomessa elämä muuttuisi, jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, ja suhteellisen suosiolla annettaisiin periksi?
Kouluihin ehkä saataisiin kuria, sillä Venäjällä ei oppilaat hypi opettajien nenille. Korkein opetus muutettaisiin venäjänkieliseksi, kun se nykyään alkaa olla englanninkielistä. Kouluissa opiskeltaisiin ruotsin sijasta venäjää, tai oikeastaan aloitettaisiin venäjällä ja englanti tulisi sitten myöhemmin. Homot menisivät takaisin kaappiin. Pojat olisivat armeijassa pidempään, jossakin toisella puolella suunnatonta valtiota ehkä, ja heitä simputettaisiin kansallisuutensa takia, ja voisivat joutua sotimaan jonnekin Kaukasukselle. Pienet paikalliset protestiliikkeet eivät suuria "kansallisesti" tärkeitä hankkeita jarruttaisi niin helposti kuin nykyään. Naiset alkaisivat näyttää enemmän naisilta. Miten muuten?
Joskus tuntuu, että nyky-Venäjähän olisi yksi perussuomalaisten unelmavaltio muuten kuin että siellä on väärä kansallisuus vallassa.
Eihän vaikka autonomian aika kokonaisuudessan ihan hirveä ollut, kyllähän paljon edistystäkin tapahtui - mutta kyllähän suomalaisia käsiteltiinkin hellävaraisemmin kuin muita Venäjän alaisia kansoja. Ja suomalaiset palkitsivat tämän siten etteivät rettelöineet. Mutta sitten tuli paha paha kansallisuusaate ja pilasi kaiken.