En onneksi ole joutunut kokemaan mitään sellaista henkilökohtaista, mitä en olisi tähän mennessä voinut antaa anteeksi. Joidenkin asioiden kanssa on joutunut enemmän painimaan kuin toisten.
Mutta sitten löydän itsestäni todella sitkeää anteeksiantamattomuutta. Olen ihmeissäni, miksi on niin vaikea antaa anteesi sellaista asiaa, joka ei kohdistu mitenkään omaan itseeni tai läheisiini.
En tiedä saisiko tätän nyt sanoa suoran... Seppos sensuroikoon, jos tämä nyt menee liiaksi parjaamisen puolelle....
minun on tosi vaikeaa...tai siis rehellisesti, en ole osannut antaa anteeksi Mika Myllylälle sitä kaksinaamaisuutta, että hän esiintyi niin uskovaisena ja kisoihin rukouksella valmistautuvana, sekä täysin tietämättömänä doupingiin. Ei kenenkään muun urheilijan kärähtämiset ole aiheuttaneet minussa mitään niin suuria tunteita kuin Mika Myllylän. Vieläkin vihaksi pistää.
Tämä asia jotenkin vaivaa. Enkä edes ymmärrä, miksi en pääse tämän yli, vaikkei tässä ole mitään henkilökohtaista.
