Taisin olla ekaluokkalainen, kun kotoani katselin radan suuntaan ja näin ison koneen, kaivurin, jolla oli pitkä puomi ja sen päässä kauha. Vuosnevaa kuivattiin ja koko aluetta Saarenmäen suuntaan. Työmaasta tuli minulle pitkäaikainen seurattava. Peltokankaan Raimo oil koneella rasvarina ja aina väliinsä, kun moottori sammutettiin, hän kiipaisi puomin nokkaan asti jonkun välineen kanssa. Siitä asti olen tiennyt, mikä on rasvaprässi.
Samoihin aikoihin retkeilin omilla poluillani Saarenmäen alla ja löysin sieltä isoja vesimonttuja, joissa näin olevan mustaeväisiä kaloja. Arveleisin, että montut ovat syntyneet silloin, kun pistorataa Härmän asemalta Ylihärmään on tehty. Toinen vaihtoehto olisi, että montuista nostettiin painomaata rämeestä tehdyille pelloille.
Muistan sen ensimmäisen kerran hyvin, kun tajusin, että montuissa on kaloja. Meillä oli kotona jonkilainen katiska, silloin se oli minulle kassi ja se piti noutaa nopeasti, juoksin mennen tullen. Älysin ottaa myös rautaämpärin mukaani, sellaisen raskaan resun, jota oli käytetty muurarille väliainetta vietäsessä katolle.
Sain niitä kaloja, ruuttanoita, ihan helposti paljon niin, että kotimatka oli tympeän raskas, koska ämpärissä piti olla vettäkin kaloille. Kaadoin ämpärissä olevat kalat omaan lehmien juottomonttuun ajatellen, että sieltä niitä sitten saan.
Isä oikeastaan suuttui minulle, kun sai tietää asiasta, että elukoitten juomavesi pilaantuisi. Äiti puolusti minua sanomalla, että pitäähän tuon ikäisellä olla jotakin tekemistä. Isä oli oikeassa. Vesimonttu meni piloille, kun ruuttanat niin lisääntyivät, että hyppivät ja samensivat veden savivelliksi. Eipä hätää, sillä isä oli suunnitellut oman painoveden saamisen navetan yläpuolelta olevasta purosta, luomasta, jota sen verran padottiin, että veden korkeutta oli keskikesälläkin riittävästi. Siihen joku sodasta kertova mies rakensi puuputket yli 200 metrin matkalle. Se oli hyvä systeemi veden saamiseksi elukoille navettaan.
