Kirjoittaja Aihe: Puutarhanhoidosta  (Luettu 31290 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11610
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #15 : 05.08.14 - klo:02:23 »
Huomaan oppineeni uutta. Hoksaan äkkiä milloin jokin ei ole ok. Pelkään saaneeni kirvoista todellisen vastuksen. Minua rohkaisee muisto kesältä, jona myös annoin itseni puutarhan hoitoon. Hoidin siinä ohessa taloyhtiönkin kasvit. Istuttivat krasseja, tuli kosteankuumat kelit, useimmat tietävät seuraukset. Naapurit huutelivat jo, anna olla, ei niille mitään mahda.

Kiikutin ällöimmät tapaukset bioroskikseen, ja tunnustan, että karmi. Jokin niissä mustia pisteitä vilisevissä tahmaisissa harmaiksi muuttuneissa läjissä inhotti. Sen jälkeen rauhoittelin tilanteen sekä itseni, ryhdyin hallittuun vastaiskuun, ja pelastin vähiten kärsineet. Taisin hyökätä Raidilla, kun vain muistaisin!  Mylläsin mullan ja istutin tilalle suuria samettiruusuja. Nyt kääntelin krassinvarsia, ja ne ovat taas invaasion kohteena. Voi itku. Kuka ihme niitä tahtoi? Y-kokoukseen tuli kutsu noin  viisi viikkoa kokouksen jälkeen. Loistavaa postinkulkua.

Kenties pysyvä auringonvalon puute vaivaa sinipunaista verenpisaraa. Siniverinen pääsi tänä iltana etupuutarhaan ensiapuun. Varjoon jääneet valkeat petuniat eivät nekään kasva, mutta siirto käy hankalammin. Ne kun on istutettu suureen ruukkuun nekin. Katsellaan, ne kukkivat kuitenkin ja vaikuttavat terveiltä. Siirto tulee kyllä kysymykseen.

Uurastus opetti jälleen paljon, näin on menty pitkään yrityksen ja erehdyksen tietä. Määrästä huolimatta tämä oli pikkuinvestoinnin vuosi. Otin hortensiavapaata.

Olihan tämäkin suruvuosi, laillaan. Tulen kaipaamaan Lapsi numero Ykköstä. Hän muistuttaa minua paljon, mietityttää olenko aivan hyvä samastumiskohde. Kolmosella on tietyt varaukset, iloitsen silti, muuttaa tänne lähitienoolle.

Surin myös työn lopetusta. Minulla oli kiintoisa keskustelu. Väliportaan pomo sai minut ihmeekseni kertomaan, mitä keväällä tapahtui. Sitten kuulin itsestäni hämmästyttäviä seikkoja, ja minun tuli todella ponnistella miettiessäni mikä toimeni muistuttaisi edes etäisesti kuulemaani. Oleellisinta oli, että potilaat voivat jokainen hyvin, eikä ensimmäistäkään konkreettista pahaa ole tapahtunut.

Oli kuitenkin vapauttavaa päästä puhumaan totta, samoin tuo, mikä ennenkin on minua mietityttänyt. Pitkän päälle nimittäin omat tonttuiluni saavat tuskailemaan ja harmittelemaan. Se, mitä toiset minulle tekevät, jättää minut vapaaksi, ja se on totta. Työelämässä sellainen merkitsee jotakin, jonka Jumala salli minulle tapahtua. Se on vain jotakin joka vaikka kuinka kääntelen, en ollut syypää, se vain tuli puun takaa.  Ne olemme niin erilaisia, ja joskus saan sellaisesta ongelmia.  Kuten vaikka liittyen siihen että lähdin kotiin kesken päivän koska auraoireet varoittivat ja psykologia pelotti jäädä yksinään. Mutta en voinut jäädä oksentelemaan käytäville eikä hän jäänyt yksin, vaan toimistosihteerin kanssa, luvalla lukita ovet, luvalla myös lähteä itse kotiin. Paniikkinappulan painaminen johti kuin lumivyöryyn, mutta kaikesta huolimatta se oli vain sitä karvasta maljaa, joka kohotettiin minun huulilleni. Samoin oli nyt. Lohdullista, että tuollainen saattaa joskus muuttua jopa joksikin, josta en enää luopuisi.

Katselen tuikkivia valoja puutarhassa, olen kiitollinen siitä että puheet eivät kätkeneet taakseen ainuttakaan potilaan laiminlyöntiä, väärää hoitoa, huonoa kohtelua. Kenenkään omainen ei liioin ollut tyytymätön. Minulla ei ollut kohtauksia minkäänlaisia eikä sairastelua.

Sanoin että tämä ei muutu :  Tulen aina kysymään, mikä lääke ei ainakaan auta. Tahdon kuunnella myös sairaanhoitajaa, sillä heillä on muistissaan sellaista tietoa joka ei löydy sairauskertomuksesta. Jos potilas pyytää edunvalvonnan päättämistä, en sano: ei käy. Minä kysyn mistä syystä. Ainuttakaan riitaa ei puhjennut, sillä useimmat kertoivat vain tarvitsevansa uuteen harrastukseen kympin verran kuussa käyttövaraa, ja sellainen järjestyi vähemmälläkin. Ihmistä on kuultava ja kunnioitettava kaikkialla, muu ei tule kysymykseen.

Jos puhutaan perusteetonta pahaa, se kirpaisee.  Mutta vain hetkeksi. Toisin olisi, jos jotakin todella ikävää olisi tapahtunut.

Jos tuskan maljan nostat huulillemme
ahdistuksesta ylivuotavan
sen voimme silti rohkeasti juoda
kädestäs rakkaasta sen me saimmehan.  :026:

Ilta on lempeä jokaiselle.
« Viimeksi muokattu: 05.08.14 - klo:02:35 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16886
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #16 : 07.08.14 - klo:22:39 »
Sinä tuskin ajat nurmikoita, mutta katsoin taas kun talkkari mokasi. Helteellä ruoho pitää jättää pidemmäksi, niin ettei aurinko pääse polttamaan juuria. Talonmiehet ajavat nurmikot klaneiksi, ettei tarvitse niin usein käydä niitä ajamassa, mutta se on pahempi, juttu kun ne sitten kulottuvat liian herkästi. Tämän jutun muuten voi halutessaan hengellistää helposti.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11610
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #17 : 08.08.14 - klo:17:03 »
Sinä tuskin ajat nurmikoita, mutta katsoin taas kun talkkari mokasi. Helteellä ruoho pitää jättää pidemmäksi, niin ettei aurinko pääse polttamaan juuria. Talonmiehet ajavat nurmikot klaneiksi, ettei tarvitse niin usein käydä niitä ajamassa, mutta se on pahempi, juttu kun ne sitten kulottuvat liian herkästi. Tämän jutun muuten voi halutessaan hengellistää helposti.

Niin minähän pesen puutarhassa lattian :icon_biggrin:

Mutta  nyt muuten tiedänkin sitten miksi meidän isolla pihalla nurmikko kärsii. Lisäksi se sammaloituu kuin herkemmin nyt vaikken osaa ilmiötä selittää. Tämä maaperä ei pitäisi olla niin  hapanta, täällä ei kasva vapaana niinkään mäntyä ja sellaista. Keskuspuistoon on matkaa hieman, välissä on viljelysmaata, mutta sehän on paremmin kuusikkoa.

Tietty kun ruohikko ei voi ottaa paikkaansa niin sammaloituu se, sitten sammaloituu hiekkakäytävät, nyt jo pelkään pahoin että herra Ei-Ei haluaa asfaltoida ne. Se on häneltä viineinen veto sitten. Syksymmällä kalkitsen koko nurmen. Nyt ei voi.
« Viimeksi muokattu: 08.08.14 - klo:17:07 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11610
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #18 : 09.08.14 - klo:20:10 »
Hankittuani nuo keisarinkruunut saivat samaan astiaan istutetut epämääräiset liljani hämmästyttävän mielijohteen kukkia sittenkin.
Mahdollisuuksia on monia. Joka tapauksessa kasveilla on ilmeisesti vaikutusta toisiinsa. Tämän oivaltaneena arvelin verenpisaroitani uudessa valossa. Niiden seurana kasvaneet orvokit poistettiin siivottomuuden takia. Lisäksi epäilin kasvitautia tai kirvoja, sillä pitkistä varsipätkistä varsinkin kehkeytyi hauraita ja rapeita, niitä napsi poikki oikeastaan huvikseen.

Mutta verenpisarat viihtyivätkin huonosti päästyään huonosta seurasta. Orvokit nimittäin pitivät mullan sopivan kuivana, ainakin. Katselin tarjontaa saatuani jälleen vissypulloista reilusti rahaa ja hankin huvikseni niiden seuraksi syklaameja. Sekä oikein tummanpunaisia että puhtaan valkoisia, näin kirjavaan puutarhaan on vaikeaa enää liittää kirjavia kukkia. Minua huvittaa suuresti antaa siniveriselle pisaralle uusi mahdollisuus sen osoittamien elonmerkkien tähden. Tutkailin multia, ne olivat syvemmältä varsin kosteita! Niistä jäi käteen myös sama ikävä tuntuma, kuin mädäntyneestä. Orvokit mahdollisesti poistettiin viime hetkellä siis?.

Harasin ja kääntelin varovaisesti multaa tuulettaakseni vähän, lisäsin hieman kuivaa ja nuo paljon vettä kysyvät kuivauskasvit. Syy on omani. Tavallisesti helkekesinä kasteluvettä kuluu siivoton määrä. Toden totta, olot ovat toiset!

Muratti kasvaa hurjana, mutta pelargonia ei viihdy samoissa oloissa.  Ne yrittävät kovasti, kukkavanat kasvavat pitkiksi mutta säälittää minua toisin hetkin.

Ripeäkasvuinen köynnös jota luulin elämänlangan muunnelmaksi, lienee jokin muu. Varsi on karvaton, lehdet ei-munuaismaiset, vaaleammat, kaksi- tai kolmiliuskaiset. Kukka on ristimäinen, vaalean violetti, pienehkö. Sen terälehdet näyttävät ihan intianpuuvillalta. Verrattuna elämänlangan upeisiin kukintoihin se häviää kovasti, mutta totesin sen olevan minun silmissäni ihmeen ja hämmästyksen aiheen kaikin tavoin, nyt siis on neljänlaista köynnöskasvia täällä. Parhaiten menestyi ruusupapu kylvettynä matalaan muovikaukaloon, tiheästi.

Kaiken aikaa on jotakin odotettavaa!  Ja jännitettävääkin. Köynnösruusu, siis viidettä lajia köynnös, vaikuttaa tervehtyneen kirvoista kokonaan.

Eräs hauskimmista jutuista taisi olla kun myivät vitosella sen menopäälle arvioidun amppelin. Tuunaamalla kolmesta ahfinkoon ajetusta kasvista riittää iloa pitkäksi aikaa. Keskellä kasvava tuntemattomuus, siis lehdiltään hieman verivaahteraa muistuttava, voi mitä parhaiten saatuaan koko isohkon amppelin itselleen. Pidikkeet irrotin. Ei ollut mihin ripustaa, muutoinkin näyttää hyvältä ruukussaan. Musta, eli hyvin, hyvin tummanvioletti sekä oikeastti tummanvioletti petunia kukoistavat, niille suoritettiin määrätty karsinta. Uutta kukintoa tulee kovaa vauhtia, samaten latvottuun siniseen. Latvonta teki terää myös pikkupetunialle.

Ehdottomasti kiinnostavinta on tarkastelu: voittehan tänään kaikki hyvin?  Voinko tehdä jotakin hyväksenne?  Kuinka on mullan laita, kuivaa, kosteaa, siivottoman märkää? 

Kehnosti voivan kasvin, ahdinkoon ajetun kukan kuntoutusosasto tai ensiapuklinikka akuutisti sairastuneelle on todellisin kutsumukseni, näin on. Samoin uusien lajikkeiden opiskelu, kasvin sosiaalinen elämä, tämä kaikki.

Haussa minulla on varjoisan nurkkauksen yksilö. Tarjolla ei siis ollenkaan suoraa auringonpaistetta, mutta muutoin virkeää ja omistautuvaa yhteistyötä sen kasvaessa.  Vielä on kesää jäljellä.

Samettiruusut hehkuvat, kuin jokaisen sisälle olisi sytytetty valo.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11610
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #19 : 12.08.14 - klo:02:13 »
Tänään puhkesi elämänlanka kukkimaan oikein kunnolla. Uusin tulokas, hennonpunainen begonia sopii viileän valon nurkkaukseen. Huomasin, etteivät ne tarvitse tavattomasti suoraa auringonvaloa, ennemmin päinvastoin. Petunian laita on toisin, se kukkii ainoastaan auringossa. Tulisi perehtyä näihin oikein kunnolla, mikä tahtoo mitäkin ja sairastuu milläkin tavalla. Tämän verran olen perehtynyt. Multa ei suinkaan tee aina autuaaksi. Mitä niukkaravinteisempi maa, sitä paremmin soveltuu sinisille, viileänvärisille kasveille. Näin väittävät. Olen kyllä poiminut hyvin kirjavia kukkakimppuja savimaasta, ravinteikkaasta mutta huonosti vettä läpäisevästä.

Hieman tympäisee helppous. Jos ei kasvi elä, kuolkoon, ja astiaan ostetaan uusi. Halvallahan nyt niitä myyvät, mutta aina vain ilo on suuri sellaisista, jotka saan itse pärjäämään. Siniset petuniat suhtautuivat latvomiseen tyynesti, tuuhettuivat ja kukkivat nyt hyvin runsaasti. Muutamien tavat tässä ovat tulleet tutuiksi.
Harmi oikeastaan, etten kerännyt samalla hieman tietoutta näistä. Kasvia saattaa kiusata muukin kuin kirva. Jos huomenna? 

Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11610
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #20 : 12.08.14 - klo:12:19 »
Yöllä heräsin omituiseen rapinaan. Siilikään ei voinut päästä puutarhaan sillä portti oli suljettu. Melu oli liian hiljaista ihmisen aikaansaamaksi, oikeastaan lintukin metelöi pahemmin. Nukun kevyesti ja parvekkeenoven lähellä nyt, joten täällä on todella kesäleiritunnelma.

Aamulla menin vilkaisemaan ja totesin sataneen. Ensimmäisenä hätkähdin suurta hennonpunaista läiskää. Poimin silmälasit ja tarkastelin lähemmin.

Istutin liljasipulin myös  puulaatikkoon, vastapäätä ovea, yhden kappaleen eli sen joka jäi yli. Olin tunkenut sen kasvamaan määrätyn puuritilän ja seinän väliin, sillä lehdet osoittivat taipumusta retkottaa muun kasvillisuuden ylitse. Se oli yöllä puhjennut kukkaan, sillä en havainnut kukkavanaa koska en edes katsonut.

Kukat ovat hyvin vaalean lohenpunaiset, kellomaiset, ne sijaitsevat kukkavanassa peräkkäin. Hyvä tavaton, kuinka se on kaunis. Ja tuoksuu ihan uskomattomasti. Metrin verran sekin vain lykkäsi lehteä, sisar visiitillän totesi tapauksen liljakukoksi. Senhän tietää mitä tenori saa aikaan kun tekee kukon.

Etsiskelin tietoa, sillä nämä asukkaat kiinnostavat todella. Petunia kuuluu koisokasveihin kuten perunakin, siksi perunanidut pitää nyppiä pois ennen kuin sen ihminen tahi eläin syö. Petunia muodostaa siemeniä ja lisätään niistä haluttaessa.  Tämä souvi tulisi aloittaa huhtikuussa. Kuten valtaosalle siemenhankkeista tarvitaan tasainen kosteus kuten muovikelmu astian ylle. Harmikseni totean, ettei minulla ole täällä tilaa kaikelle mitä tahtoisin tehdä.

Kotoisin petunia on etelä-Amerikasta. Mistäpäin sieltä, en tuota tiedä, ellei kautta koko mantereen.  Yksivuotinen se on, enkä itse enää tee sitä erehdystä että tarjoan varjoisaa kasvupaikkaa, se ei viihdy ellei saa suoraa auringonvaloa. Petunia haluaa tulla säännöllisesti kastelluksi sekä kerran viikossa lannoitetuksi. Säännöllinen kastelu merkinnee, ettei se halua välillä kuivua. Itse ravitsen nämä ravinnepuikoilla. Vähän on valitettu.

 Latvomisen opin vasta tänä kesänä. Aiemmin niitä hankin niitä parvekelaatikoihin ja harmittelin ränstymistä. Kokemukseni mukaan kukinta vain kiihtyy kun ylipitkää vartta napsii lyhyemmäksi. Itse en ole lyhentänyt kukkivaa vanaa mutta ei sille mitään järkisyytä ole. Täällä petunia on oikein kotonaan, sillä puutarhaan paistaa päivä varhsisesta aamusta iltapäivään. Ennakoin vain huonosti viherseinämän vaikutuksen. Sen takana on kosteaa ja jotenkin kuin kasvihuoneessa mitä se nyt tavallaan onkin.

Pikkupetunia, joka ei kuulu petuniain sukuun, kukkii merkillistä kyllä aktiivisesti milloin sen oksan on keijunkello siepannut. Kasvitarhan sosiaalinen elämä kiinnostaa minua entistä suuremmin. Kiristävätkö nuo toisiaan? Saavatko joitakin ravinteita joita en ymmärrä antaa?  
« Viimeksi muokattu: 12.08.14 - klo:12:23 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11610
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #21 : 12.08.14 - klo:20:19 »
Verenpisara niinikään on kotoisin etelä-Amerikasta, myös Meksikosta ja Tahitilta. Lajikkeita on yli sata, jonka lisäksi niitä on jalostettu suuret joukot. Eräs kasvaa puuksikin. Sitä myydään yksivuotisena koristekasvina aivan oikein, siemenestä se alun perin on levinnyt, ja petunian tavoin on aitotumainen koppisiemeninen putkilokasvi, joskin kokonaan eri lajia.  Meillä sen luonnonmukainen sukulainen on horsma. Hurraa horsmalle!

Myös verenpisaraa voi latvoa. Ensin kesällä mikäli on kasvattanut itse alukkeen siemenestä, siitä huiskilosta leikataan pätkä pois siten, että kolme tervettä lehtiparia jää olemaan. Sen voi latvoa myös syksyllä. Tällöin koetetaan saada puumaista vartta mukaan. Hommassa voi käyttää turvenappeja, joita myyvät Prismassakin, itse koetin tunkea niihin idätettyjä siemeniä ja kaikki kuolivat. Se voi tällä tavoin kukoistaa sisäoloissakin. Varjossa verenpisara ei viihdy tosin. Niille tulee tarjota se puolivarjo.  Puut varjostavat pitkään tätä kotiani, eli kenties tulee hommata kukkalamppu.

Tämä ei ole myrkyllinen ollenkaan. Ne pötkylät joita luulin siemeniksi ovatkin marjoja, joita jokin lintu syö aivan hotkimalla. En kuitenkaan uskalla maistaa, mutta lähden tästä noukkimaan niitä pois. Opin, että poisto kaikin tavoin parantaa kasvin kuntoa ja terveyttä. Nämä kukkivat suuresti ilmankin, mutta viedään sitten.

Parhaiten minulla kukkii rentovartinen vaaleanpunainen yksilö. Yhden arvelen kastelleeni hengiltä mutta saattoi sille jokin muu häiriö tietenkin tulla. Se juuri saa jatkoaikaa kaverinaan vettä imevä syklaami, joka on kaunis yksinkin kyllä. Sitten tummanpunainen jäykempivartinen ja valkea hieman ruusunpunainen, jossa on äärettömän kauniit kukat. Amppelissa ei viihtynyt yksi, jonka väriä en muistakaan, nyt puolivarjoisassa puuastiassa syysasterien seurassa on ryhtynyt nupuntekoon. Näistä on yksinkertainen nähdä, mikä on vointi. Kukkimisaika on kesäkuusta syyskuuhun.

Siis syksyllä latvotaan ja sisälle talven viettoon. Siskoni asuu vanhassa hirsirakenteisessa rintamamiestalossa, ainakin muutamia lahjoittelen hänelle.  Täällä tulee talvella ahtaanpuoleista.

Siinä on vanha, vanha koristekasvi!  Jo 1780-luvulla tuotiin ensimmäisiä Eurooppaan kukkimaan.
« Viimeksi muokattu: 12.08.14 - klo:20:31 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11610
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #22 : 14.08.14 - klo:21:22 »
Asteri, elokuunasteri aster amellus, kreikkalaiselta, alkuperäiseltä nimeltään aster, tähti, on syyskesän kukka, jota ainakin minulle ovat myyneet purppuran sävyissä, viileän sinisenä ja valkeana. Sitä tunnetasn niin montaa versiota, että viimein vain tuo elokuunasteri hyväksytään oikeaksi asteriksi. Se on monivuotinen, mikä on aina mukavaa, leviää mykerökukkaisten tyylillä lentohuiskiloitten avulla -gone with the wind- mutta niinikään juurakkonsa levityäytyy ja tuottaa uusia kasveja. Se tarvitsisi aurinkoa kukkiakseen, joten meillä mökötetään nyt eikä nuppuja avata. Samoin perhonen on nyreää, sillä sen aurinkopaneeli ei lataa pimeinä pilvisinä päivinä. Nopeasti tuli puutarhurille kesää ikävä, helteitäkin.

Lilja korkeuksissaan taisi tarjota kauneinta mitä sain. Parhaiten kukkinut ja yhä kukkiva verenpisara on hyvä yksilö, siitä kannattaa yrittää kerätä talven ylitse pistokkaita ja istuttaa keväällä uudelleen.  Nyt kukkii terhakasti myös vaaleanpunertava, kerrottukukkainen tapaus.

Tämä on ollut opettavaista puuhaa. Begonia, jonka tarinan kerron seuraavaksi, ei oikekn ole kuilunut suosikkeihihi. Siinä on kuin jotain liian koristeellista. Mutta kieltämättä tämä kesä korjasi käsityksiäni. Se soveltuu tyynesti varjon puolelle eikä pidä meteliä itsestään. Orvokkien kasvattaminen ja kukittaminen halki kesän tietty onnistui, kun ei päästänyt kukkaa tekemään siementä, mutta niihin varren rähjiin tympäytyy väistämättä kolmannessa kuussa. Mitä niistä multaan jäi, aloittaa toisen kukinnan nyt elokuussa.

Tummaa taivasta vasten oranssien samettikukkien rivi näyttää lohdulliselta. Ne alkoivat rehevöityä saatuasn kai viimein vettä, itse pidin niitä taatusti liian kuivina.  Sisaren kanssa on alustavasti neuvoteltu talvisijoituksesta.  Katselin eilen ja ihnettelin. Kuka tämän kaiken purkaa? 

Tavallaan talviasuun pukemisessa on fiiliksensä. On kuin toistaisi jotakin rituaalia. Heleät värit hyväksyvät tumman vihreän, tuijat, sypressit ja kanervat. Jokin siinä lämmittää.   Samoin syksy on kynttilöiden aikaa.

Tämä kesä muistuttaa hieman sitä yhtä jona helteet päättyivät kuin saksilla leikaten niin ettei niitä tajunnut olleenkaan. Hieman hitaampi siirtyminen sopisi.  Elokuu saisi vielä tuntua kesältä, loppuun asti, miksei syyskuu myöskin.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Paikalla Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22426
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #23 : 15.08.14 - klo:18:18 »
Monet koristekasvimme ovat kotoisin eteläisen Afrikan Lohikäärmevuorilta (Drakensberg). Sen huipuilla on vähän eurooppalaista ilmastoa vastaavat olosuhteet lumisine talvineen. Televisiopuutarhuri Monty Don loikki ihastuksissaan rinteillä, kun englantilaisissa kukkakaupoissa mansikoita maksavat kukat täyttivät ojanreunuksia ja rinneniittyjä.

http://areena.yle.fi/tv/2169461

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11610
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #24 : 15.08.14 - klo:22:34 »
Vautsi, kiitos. Saatan kuvitella hurmionsa, sillä täällä koetaan vastaavia fiiliksiä.

Viilenevä sää ei häiritse toistaiseksi kuin tuholaisia. Kirvat kärsivät tappion. Luojahan nekin loi ja jostain niiden on elettävä mutten pahastuisi jos evoluutio jollakin tapaa ohittaisi kirvat, ja äkkiä sittenkin. Puh, niitä ei vain olisi. Kuolisivat johkin pahaan mutaatioon.

Begoniaa selasin, ja hän kuuluu viistolehtisiin. Suuri on suku hänelläkin, ja subtrooppisilla seuduilla Aasiassa Afrikassa ja Amerikassa kasvaa näitä. Muuan herra Begon, jonka nimeen kuuluu takaviisto heittomerkki, sai antaa suvulle oman nimensä, oli kasvitieteilijän ystävä näetten.

Totesin että myös aivan muuksi luulemani eli jokin annansilmän näköinen on tätä samaa sakkia. Minun tulee vielä netsästää tarkempaa tietoutta näiden kasvuoloista villissä luonnossa, sillä nämä niin tosihyvin sopeutuvat varjoon. Luulisi että jokin sademetsä, joka säästeliäästi päästää valoa, ehkä sopisi. Itsehän en todella ole näistä pitänyt ennen, minusta olivat pelkkiä ruusujäljitelmiä, mutta totean nähneeni vain jäävuoren huipun. Sopeutuminen tänne meille, vaatimattomat vaatimukset tässä tarhassa jossa ei enää ehdi jokaista paapoa päivittäin, on kovasti kohottanut arvoansa silmissäni. Ne kukkivat hyvin kauniisti. En voi kuin kiittää.

Puutarhan illassa on juuri sitä salaperäisyyttä, joka oli määränäni kehitellä vähin erin mummon ja vaarin pikku mökille, enkä tiedä miksei se sopinut heille. Perhonen on hyväntuulinen, vaikka sai niukasti aurinkoa ja vähän vettäkin niskaansa. Se, valot piilossa kukkien takana ja jasmiinintuoksu, juuri siitä heinäkuussa iloitsin.

Toivottavasti ei aloita taas sellaista sadetta kuin oli kesäkuussa. On etsittävä pian vedenimijäkasveja myös samettiruusuille.  Ja jos joku tietää, mikä on tämä kasvi, tutustuisin muukalaiseeni ja elintapoihinsa. Liuskaiset lehdet kuin verivaahterassa, vain hiukka pitkäsormisemmat ja sileämmät sekä pehmeämmät. Mitä ilmeisimmin viihtyy sateessa. Varsi on sellainen ruohomainen kuin olisi muodostunut aina uuteen puhkeavaan lehteen jääneestä no, jostakin. Ei näyttäisi juuri haarovan, paitsi nyt kun sai tilaa. Nuoret lehdet ovat vihreät ja puhkeavat kimppuna. Tämä siis alkoi viihtyä. Se suorastaan parkui kun oli tungettu yhteiseen astiaan huonosti hoidetun mustan sekä tummavioletin petunian kanssa. Vastustan jyrkästi yhteiseen astiaan tunkemista.

Ja aivan totta näen, milloin kasvi parkuu apua saadakseen.  >:(
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11610
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #25 : 17.08.14 - klo:11:50 »
Syysleimu, eräs kesäkokelaista, saattaisi tarvita laajempaa tilaa kuin vaivainen parvekelaatikko tai mikä hän on.
Se joka tapauksessa kuuluu perennoihin, siis parhaastaan palaa ilahduttamaan minua ensi kesänä, riippuen hieman, minne kumoan mullan kesäkauden päättäjäisissä. Tahi kun itsekukin kasvi siirtyy ansaittuun talvilepoon.  Leimusta löytyy tietoa vähän. Se saapuu pohjoisesta Afrikasta eikä juuri karkaile luontoon. Kuvista mitä katselin kukinto useasti on nimensä veroinen, pallomainen ja monissa väreissä hehkuva, varsi melko paljon pitempi kuin minulla täällä, kukkiva vasta syyspuolella, hieman riippuen milloin on istutettu. Saattaa hyvin kukkia täällä vasta ensi kesänä, kuten en olettanut että ostamani köynnösruusu vielä kukkisi. Nämähän saapuivat vasta heinäkuussa.

Ruusu  on lykännyt tuhdisti vartta. Reippaasti yli metrin joka haaraltaan. Se saapui valmiiksi leikattuna eikä keikkuukohta taaskaan mahtunut mullan alle, kun olivat suuret ruukut varatut. Syksyllä en sitä mielelläni siirtäisi. Sillä on ollut hyvät oltavat tiossa nurkassa, tukea joka taholle, varret kasvavat terveinä lehtineen, eikä sitä ole tuholainen häirinnyt. Olen tosin hyökännyt heti ja valppaasti.

Äitienpäiväruusut, joita myyvät puoli ilman, ovat kukkineet heinäkuulle. Annan niiden leikkiä ruusupensasta, ja kikkailen huvikseni, saisiko nuo kukkimaan toistamiseen. Juurtuivat hyvin. Varjoon istutettu valkea petunia hyväksyi tilanteen, se kukkii jälleen, ja äärettömän tehokkaasti kukkivat toisetkin, musta ja tummavioletti nyt ovat täällä lähinnä pelättiminä. Auringonkukka on jättänyt minut ymmälleni. Sellaista ei ole minulla myöskään ennen ollut, mutta tulee tutkia tilanne tarkemmin. Eilisten sateiden jälkeen pusertelin liiat vedet nyrkissäni ja pöyhin multaa samettiruusuruukuista. Niitä taidan tahtoa lisää. Vedenimijäkasveiksi hankitut edulliset tulilatvat eivät sovellu seuraan, vaikka kuinka olisivat oranssi ja valkoinen.

Puuvartta kasvattava uskollisin ja ahkerin verenpisara pudottelee lehtiään eikä huoli lannotteista, mutta koettaa kukkia. Havaitsin varsien tyvessä aloittelevat uudet varret. On siinä yksilö. Sen koetan säilöä ylitse talven, miksi en muutamaa muutakin. En niin hinnan kuin innon tähden. Uutena tuttavuutena ne suuresti innostivat minua. Räpsin valokuvia puutarhastani ja jos osaan, yritän niitä linkittää.

Eilinen ilta taisi vain väsyttää, katselin hiljalleen, kuinka valonkerääjälamput hämärän tullen syttyivät. Se oli kaunista. Samaan kauneuteen heräsin aamulla, joten kesä on monin tavoin ollut minulle hyvä.

Ajankohtaiset puutarhablogit ynnä myymälät puhuvat jo syysistutuksista. Sammalta, jäkälää, muutama kaali. Puolukanvarpuja. Miksi ei. Täytyy pyytää maalta muutama, että tuovat. Tilasin jo kosteikosta turvetta sillä mitään turvenappeja ei ainakaan Prisma myy näin syksyn tullen. Puutarhamyymälöistä oikein hyvä sijaitsee huutomatkan päässä. Ne vain paremmin kaupitsevat turvesäkkejä. Alan kaivata ikuisen kesän maahan, olkoon missä on. "Sinulla pitäisi olla rahoja ostaa siirtolapuutarha" sisar totesi myötätuntoisesti. Puhelut ovat olleet puutarhapitoisia. En edes uskalla ajatella, että pääsin nuorena opiskelemaan myös biologiaa. Pelkäsin liiaksi päätymistä kouluun, kuten opettajien mukulat toisinaan. Ei aina. Siellä minulla oli kurssikaveri, joka tahtoi juuri biologian opettajaksi, koska nuorena kuollut äitinsä oli sellainen ollut.  No tottakin. Opo, jolla oli suuri muoti käydä, katseli opintosuunnitelmaani ja arveli minun yritytävän tyydyttää tiedonhaluja nyt väärässä tiedekunnassa. Sellaiset halut nyt tulevat ja menevät.

Totesin että omistan pikku turveruukun ainekset täällä kyllä. Ostin joskus hyvin kauniin kranssin, vain siksi että se oli kaunis. Myivät aika halvasta ennen pyhäinpäivää, jolloin niitä toimitetaan haudoille. Letin, että olisi liimattu styroksiin pikkuisen jäkälää (poron) mutta ei. Sehän on tietty jo rutikuiva, mutta asetin sen muovituolille ja kastelin. Jäkälää on paljohkosti ja pohjana onkin olkea. Ei kuin silppuamaan hetken koittaessa sekaan multaa hiekkaa ja siihen jököttämään neuvon mukaan noita verenpisaran oksia. Aikanaan. Ei vielä. Hän saa levollisesti kasvaa kuonka kokee hyväksi, kunnes iskevät kylmät säät.  

Ottaako joku vaikka oppisopimuksella puutarhaan,  mietin jo neljännesvuosisataa sitten nähtyäni etteihän tällä alalla kuin haasteta riitaa.
« Viimeksi muokattu: 17.08.14 - klo:11:54 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11610
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #26 : 17.08.14 - klo:15:39 »
Iloisena uutisena ilmoitetaan toisen tuntemattomista liljoista puhjenneen ilmeisesti aamuyön tunteina kukkaan. Kun näkisi kerran livenä sen tapauksen. Mutta tämäkin ryömi piiloon avautumaan. Sillä oli diili keijukellon kanssa, kärhöillä oli vedetty auringon puolelle ritilää. Siellä se oli. Itse asiassa siis jo kun kirjoitin edellistä päivitystä.   :109:
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11610
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #27 : 20.08.14 - klo:21:27 »
Kuten ymmärrämme, kuluvat päivät olen etsiskellyt sijoituspaikkaa etupuutarhalleni, se kun ei välty vedenpaisumukselta. Optimistiset suunnitelmani johtivat hankkeisiin joista jokainen ei ollut ihan oppikirjamainen. Pelastin hukkumiskuolemalta yhden verenpisaroistani istuttamalla astiaan muutamia vedenimijäkasveja.

Kun kiertelin puutarhanyymälöissä kyselemässä vedenimijäkasvillisuutta minua kai luultiin ärrävikaiseksi psykopaatiksi tai muuten lystikkääksi. Muistin etsimättä syklaamit, joita meille ostettiin kotiin kun olin pieni. Ruukkuihin e i niikään, kuin maljakkoon. Ne iskettiin kiinni siiliin siellä syvyyksissä, uh. Olisi edes näyttänyt siililtä mutta kun oli tavallinen piikikäs pyörylä. Ja aina ne nuokkuivat.
Syklaami vaikutti kasvilta, joka tahtoo juopotella ja jonka jano ei hetikään helpotu. Optimistina sulloin tulipunaisia versioita niihin hehkuvanoransseihin laatikoihin, kylvin joukkoon hankittua vedenimijäjauhetta ja jätettiin loppu Herran haltuun.

Herra, joka on hyväksi nähnyt säätää säitä kai nyt niin, että muistettaisiin kulutuksessakin joku roti, sntaa tulla tällä viikolla kuukauden sadesumman. Jos ensi viikolla ei sada toista kuukausiannosta asiat eivät ole lainkaan kehnosti. Geeliksi sulanut jauho kuorittiin, vaikka minua karmi se tahma. Sitten perehdyin syklaamiin.

Marttakerhon suositus kastelulle kuuluu: lautaselle, ja kun on juonut, lautanen pois.
Tällä ohjeella olen tappanut määrättömästi paavalinkukkia.

Aavistelin pahaa todetessani, että kyseessä on paremmin vuoristojen kasvi. Kotoisin syklaami kuitenkin on Välimeren ympäriltä, siis talvisateiden alueelta. Alpeilta sen lajiketta saattaa löytää. Se on imenyt vettä kuin sieni täällä meillä, mutta mitä tahansa se ei kestä. Eikä ole niin vedelle perso kuin luulin. Rikö kukaan voi kehittää minulle jotakin doctorus polydipsius - lääkeyrttiä, jolla hoidettaisiin muutoinkin kasvien tauteja?

Myrsky kiskoi osan köynnöksistä irti, suurin osa kasvaa niin alhaalta ja on niin monelta kohdin kiertänyt ritilöiden tukipuut että ennemmin kaatuu koko hökötys. Viime yön viettivät samettiruusut sisällä kokonaan, uhanalaisimpaan laatikkoon kokoilin kuivaa multaa puulaatikoiden takaosista.

Huomasin, että omituisesti putoilevat lehdet verenpisaran puumaisimmassa versiossa kätkivät jokainen alleen uusia silmuja, oletettavasti tuoreita oksan alkuja. Jos kesää jatkuisi kuten joskus syyskuulle, olisi kiinnostavaa nähdä mitä se kukka pukertaa. Toiset jatkavat kuin mitään tulvaa ei uhkaamassa olisikaan. Pikkupetunia tuottaa omaa tahtiaan uutta kukkaa, siniset petuniat voivat mitä parhaiten. Ainut harmin aihe on tuo syysasterisakki, joka ei nyt hyväksy mitään ja opponoi perustehtäväänsä. Eikö se ole kukkiminen, mitä?

Sunnuntai taisi jäädä viimeiseksi kesäpäiväksi. Tuntui mukavalta vielä kerran painaa paljaat varpaat nurmikkoon, kierrellä ulkokautta hoitamassa niitä kasveja joihin ei ylety enää muuta tietä.
« Viimeksi muokattu: 20.08.14 - klo:21:33 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10494
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #28 : 21.08.14 - klo:05:18 »

   Mukavia juttuja sinulla, Leena.


Kiitos juhlista!
Ensi kesänä Salossa, jos Jumala suo.
Kritiikki on arvokasta. Arvokkaampaa on optimismi.
Näillä eväillä huomiseen, rakkaat ystävät:

Vain armo rauhoittaa
sydäntä uskovaa.
Näin jäljessäsi lähden
rakkautesi tähden
kärsimään vaivaa tiellä,
kuljethan itse siellä.

SV 60:6

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34233
Vs: Puutarhanhoidosta
« Vastaus #29 : 21.08.14 - klo:10:47 »
Taas samaa mieltä, PekkaV.  :icon_biggrin:

Irroitin omasta vedenimijäkasvistani, tomaatista, kuusi vihreää keskikokoista otusta, jotka eivät ota punertuaakseen, pimeään kaappiin, kuten Martat neuvovat.
Pari viikkoa niillä on vielä armonaikaa, sitten ne ilmeisesti päätyvät Vihreätomaattipikkelsiin. Basilikasta riitti jo lapsenlapsen tarpeisiin ja kuivattavaksi ja lisää saavat. Se on nauttinut tästä kesästä. Myös timjami rehoittaa. Persijan olen ostanut ruokakaupan vihanneshyllystä ruukussa ja istuttanut noiden kahden väliin. Koko kesäksi siitä yhdestä on riittänyt ruokiini.

Vielä kun ymmärtäisi jalostaa lehtokotilot säilykkeksi niin olisi kiva talvella laitella "simpukkasalaattia".
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)