Olen tätä ajatellut, ketjun aihetta siis. Täältä löytyy myös ajatteluttavia juttuja. En ymmärrä inkkarin kimppuun käynyttä opettajaa. Totta kyllä, varhaiskirkko alkoi aikaisessa vaiheessa nähdä Jeesuksen uhrin joksikin joka annettiin kertakaikkisena sovituksena jokaisen puolesta, ja yhä, ajattelen, ihminen hätäännyksissään kaipaa konkreettisia toimia tarttuakseen sellaisiin.
Silti koko pitkäperjantai tarjoaa erinomaisen peilin. Jos mihin, niin syyttömän kimppuun käymiseen ihminen pystyy ja samaten on sadismiin tarpeettoman mieltynyt.
Toinen asia on ettei ole kovin yksinkertaista ajatella, että Jeesus olisi minulle konkreettinen, läheinen tai vallan ystävä. Hän on kahdentuhannen vuoden takaa vennonvieraasta kulttuurista. Jo mielikuvan luominen on konstikasta.
Muttamutta. Hän oli yhtä kaikki ihminen, joka joutui kohtaamaan vaikka kuinka tympeitä tilanteita. Oma perhe piti velvollisuutenaan viedä kotiin koska oletti hänen sairastuneen, siis olevan "poissa suunniltaan" elikkä psykoosissa. Olkoon syntymäkokemuksissa sitten mitä hyvänsä outoa, ellei tämä hieman niitä kyseenalaista, tämä kokemus joka tapauksessa oli ihmiselle tyly.
Hän tosin jaksoi vastata asiallisesti typeriin kysymyksiin joita esitettiin vain jotta saataisiin esille hänen pahuutensa. Häntä todennäköisesti kadehdittiin ja hyvin tuhoisalla tavalla. Moni vain nautti nähdessäön hänen kärsivän.
Ynnä paras ystävä ilmeisesti hänen kuultensa ilmoitti ettei ole koskaan tuntenut koko ihmistä. Kiroillen vielä.
Yksin jätetty, tahallaan tai tahattomasti väärin ymmärretty ihminen! Syyttä syytetty.
Kun saan työpaikalla kohtauksen johon kuuluu ankaria kipuja, oksentamista, kaatavaa huimausta ja tajuttomuus, minä jostakin syystä vain olen vakuuttunut siitä että joskasn hänellä ei ollut tätä tautia, hän on juuri siinä kohdattavissa. ----- etenkin kun tullaan tärskäyttämään että katsokin ettei tämä toistu. Hän on kärsimyksessä läsnä, kohdattavissa ja hyvin todellinen.
Toisinaan ei kerrassaan jää muuta kuin tieto: on yksi joka ymmärtää, on todella kokenut ihan saman, ja ihmisen osasta sanotaan että se on vaikea ja aivan alusta asti.
On enemmän kuin jokin Bultmannin keerygma ja sitä sisällistä tuntoa en pakota itseäni tajuamaan ellen vain tajua.
Merkillistä ja paradoksaalista. Tähän saakka minulla on ollut kärsimyksessäni konkreettinen ja todellinen ystävä, siitäkin huolimatta mitä toisin opetetaan. Se syntisten turva ainoa.
En voisi sanoa "tuttavani Jeesus" kai sentään. Kotiaawe on tuttava. Jeesus on ihminen, jolle yhtään mikään kokemani ei ole outoa ja joka niissä kärsimyksissä jotka ovat omalla kohdalkani todentuneet, tullut todelliseksi, konkreettiseksi
