Kirjoittaja Aihe: Kotiseudulle Päiväntasaajan tuolle puolen III  (Luettu 3364 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22031
Kwanyaman heimoalue on vain osittain Namibian puolella. Suurempi puoli sijaitsee Angolassa. Viivasuora raja Kunene-joelta Okavango-joelle vedettiin joskus siirtomaavaltojen neuvottelupöydässä kysymättä maan asukkailta mitään. Kieli poikkeaa sen verran Martti Rautasen käyttämästä ndongasta, että se on muodostettu kirjakieleksi ja saanut oman raamatunkäännöksensäkin.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli vielä Ondongan puolella. Kävimme katsomassa, miltä Oshigambon lukion pihassa näyttää. Tiesimme jo, että koulu olisi loman vuoksi tyhjillään. Lukio perustettiin, kun Etelä-Afrikka vielä hallinnoi maata. Rotuerottelu oli voimassa. Koulutkin noudattivat eri opetussuunnitelmia eri värisille opiskelijoille. Lähetysseura ja kirkko tahtoivat kuitenkin kouluttaa Ambomaan nuorisoa mahdollisimman korkeatasoisesti ja aloittivat 1960 lukion tähtäimessä valkoisille tarkoitettu ylioppilastutkinto. Tavoitetta pidettiin jopa mahdottomana. Eihän työ helppoa ollutkaan, mutta vähitellen päämäärä saavutettiin. Koulu on vieläkin maan parhaimmistoa.

Asiallisten ja siistien koulurakennusten välissä oli hyvin hoidettu piha kukkivine puineen. Tapasimme kaksi pihamaata siivoavaa koulun työntekijääkin. Jälleen saimme osaksemme yllättävää ystävällisyyttä. Haravaa käyttävä mies suorastaan halasi meidät, kun osoittauduimme suomalaisiksi. Nainen johdatti meidät katsomaan Oshigambon erikoisuuttakin, maasta esiin pistävää kallion kulmaa. Ambomaa on hienon hiekan peittämä tasanko, josta ei kiviä löydy. Niinpä tämä ainokainen kallio ja sen vieressä kasvava vanha villiviikuna ovat muodostuneet nähtävyydeksi. Liian läheltä sitä ei kannattanut mennä ihailemaan. Puun kolot ovat liian sopivia käärmeiden asunnoiksi.

Oshigambon jälkeen maisema muuttui metsäisemmäksi. Entiseen aikaan heimojen välillä oli laajojakin asumattomia alueita. Nytkin siirtymisen Ondongasta Oukwanyamaan huomasi asutuksen harvenemisesta. Ennen Eenhanaan saapumista se jälleen tiheni ja vanha syrjäinen lähetysasema löytyikin lähes kaupunkimaisesta taajamasta.

Eenhanan vanha kirkko on suomalaisen sairaanhoitajan Linda Heleniuksen suurtyö. Seurakunnan perustaja, yksi ensimmäisistä ambopapeista, Paulus Hamutenya pyysi häntä aloittamaan pienen sairastuvan toimintaa, mutta kuoli itse rasituksiin ja sairauteen. Kun kokeilevasta alusta vähitellen muodostui vakiintunut lähetysasema, piti ensimmäisen kehnosti rakennetun kirkon tilalle saada uusi. Linda Helenius suunnitteli ja rakennutti sen paikallisten ammattimiesten toimin, mutta ilman suomalaisten miesten apua. Vuonna 1951 vihittiin Ambomaan kaunein kirkko Eenhanaan.

Nyt polttamattomasta savesta tehty kirkko on huonossa kunnossa. Sen poikkeuksellisen korkea olkikatto on vaihtunut matalampaan peltikattoon. Sisällä näytti olevan remontti kesken. Toivottavasti se tarkoittaa, että rakennuksella on kuin onkin arvoisensa tulevaisuus. Einar Ilmonin maalaama alttaritaulu on vieressa sijaitsevassa uudessa sementtitiilistä rakennetussa kirkossa. Linda Heleniuksen hienostuneet ja oivaltavat rakenteet yksityskohtineen ovat kuitenkin nähtävissä vanhan kirkon sisällä.

Kun olimme ihailemassa vanhaa kirkkoa, uuden pihalle alkoi kerääntyä hääväkeä. Lopulta itse hääparikin saapui virttä veisaavan kulkueen kärjessä. Aioimme vähitellen poistua häiritsemästä heidän juhlaansa, mutta meidät pyydettiinkin seuraamaan vihkitoimitusta. Muuten se näytti sujuvan samaan tapaan kuin Suomessa, mutta parin siunaamisen aikana hääväki lauloi jokseenkin tuntematonta kiitosvirttä. Se löytyi Ehangano-virsikirjasta ja näkyi olevan K. Fr. Schultzin vuonna 1819 säveltämä ja K. F. Wilhelm Herroseen vuonna 1812 sanoittama.

Emme jääneet häiritsemään hääväen iloa, vaan haimme itsellemme lounaspaikan. Jälleen turvauduimme nykyajan maailmanlaajuiseen kaupallisuuteen. Seudulla, jonka muistan lapsuudestani piikkipuita kasvavana hietikkona, kohosi uuden uutukainen kauppakeskus pikaruokaloineen.

Eenhanasta suuntasimme Engelaan, Uukwanyaman lähetystyön keskuspaikkaan. Ikäväksemme näimme, että entinen tehokas sairaala-alue oli muuttunut. Pyöreä kappeli oli raunioina. Rakennuksissa oli asuntoja ja verstaita. Pihamaat olivat enimmäkseen roskaisia. Tunnistin kuitenkin lapsuudestani tuttuja paikkoja. Engela liittyy omaan kasvamiseeni paikkana, jossa olin kummitädin luona kyläilemässä yksinäni ilman vanhempiani tai siskojani. Olenkin jokseenkin varma, että tunnistin silloisen Tätiläksi kutsutun talon, jossa asui suomalaisia naimattomia opettajattaria ja sairaanhoitajattaria.

Engelan seurakuntaopisto oli hyvässä kunnossa. Sen ulkoseiniä koristavat maalauksetkin oli entisöity. Rakennus oli tosin tyhjänä, mahdollisesti keskipäivän tauon vuoksi. Sisäpihan seinältä löytyi erinomainen huoneentaulu, jonka otsikko oli: Älä ole pomo, ole johtaja! Ajoimme vielä kirkon pihaan. Pastori tuli meitä tervehtimään. Hän oli seurannut kuljeskeluamme ja arvannut suomalaisiksi. Meidät esiteltiin seurakunnan toimistossa oleville, niin henkilökunnalle kuin siellä asioivillekin. Sihteeri ilahtui, kun joukostamme löytyi hänen kaimansa. Kaimuushan on ambolaisille tärkeä asia. Leikillä kuopukselleni sanottiin, että hänen paikkansa on tästä lähtien Engelassa, koska hänen kaimansakin on siellä.

Palasimme iltapäivällä Oniipaan ja saimme kuulla, että meitä oli käyty kysymässä. Onayenan kirkkoherra oli tiedustellut minua ja jättänyt puhelinnumeronsa. Niinpä sain häneen yhteyden. Hän varmisti, että olemme tosiaan tulossa helluntaina entiseen kotikirkkooni. Samalla hän kysyi, olisinko mahdollisesti itsekin pappi. Vastasin olevani vain kuvataiteen opettaja. Joukossamme oli kyllä pappikin ja hänpä sai tehtäväkseen saarnan valmistamisen. Sovimme myös joukkomme esiintymisestä jumalanpalveluksessa lauluryhmänä.

Näimme monenlaista muutosta, kehitystä yhtä hyvin kuin rappeutumista. Sellaistahan elämä on. Kaikki kehitys ei ole hyväksi eikä kaikki tuhoutuva ole säilymisen arvoista.

Matkakertomus jatkuu edelleen uudessa osassa.
« Viimeksi muokattu: 03.06.13 - klo:15:24 kirjoittanut Pena »