Lapuanjoki on aluksi Pahajoki-niminen saaden latvavetensä monen pitäjän alueelta ennenkuin se törmää Laiturin kylässä rautatien kivisiin silta-arkkuihin. Matkaa on vielä kymmeniä kilometrejä Uuteenkaarlepyyhin ja mereen.
Tämän Laiturin sillan lähellä joen törmässä sijaitsi osa kotini pelloista. Kun talouskeskukseen oli yli 2 km matkaa, niin isä ei halunnut aidata lehmille hakaa syysaalualle, vaan minä paimensin lehmämme aina koulun alkuun asti.
Yksi pellon kulma rajautui luomaan, mikä paisunnan aikana tulvi aika lailla samoinkuin koko joki. Peltomme jäivät tulvan alle. Tätä luoman suualuetta kutsuttiin jostain syystä Lukoksi. Kun siitä katsettani nostin ylöspäin yli pajupensaikon, niin takaa näkyi Manninmettää vasten uuden pärekatteen saanut luhtalato. Olin ollut kökässä, siis talkoissa, kantamassa päreitä niitä naulaaville isännille. Olin hienossa elämänkoulussa ja sain kuulla monia asioita.
Kuulin, kun isännät Heikki ja Janne naulasivat virekkäin, kovan luokan jutun. Heikki ääntään alentaen röhisten tupakkiyskäänsä kuiskasi Jannelle, että"taisi se Kekkonen sittenkin käydä niitten Orisperin kartanon kariakootten lompuukilla, kerta se sai kenkää jostakin korkia-arvoosesta tuomarin hommasta". Janne vastasi tavoilleen uskollisena "aivin aivin". Poikosena heti ymmärsin, että ei ollut kyse rahalompakosta, vaan jostain muusta salaperäisestä.
Kuopion aikanani luin Ilmari Turjan kirjan Kumuri, niin tässä kirjassa Turja paljastaa sen salaperäisen tapauksen. Eräät kansanedustajat periaatteessa pakottivat Kekkosen eroamaan Suomen maalaiskuntien liiton tuomarin virasta. Turjan mukaan Kekkonen oli ollut hyvin närkästynyt, että hänelle näin tehtiin. Tämä tapaus on sattunut jo 1920-luvulla.
Kyllä se oli hienoa aikaa asua siellä Lapuanjoen tangomaassa.
