kysymyksiä joista Laupiaan samarialaiset raamatunkertomus opettaa
Tämä on taas niitä stooreja, joiden pointtia voi olla vaikea ymmärtää, koska elämme niin eri ajassa. Samarialaiset olivat ennen muuta harhaoppisia, oma lahkonsa. Mitä tuo sitten nykyään olisi? Laupias viidesläinen? Laupias lesta? Vai peräti laupias jehovantodistaja?
Jos kohtaan iltaisin kaupungilla piestyn humalaisen, miten toimin ?
Juuri piestyjä en ole kohdannut, mutta muuten aika avuttomia. Ensin katson, onko sillä kaverit messissä, ja jos on, niin ajattelen, että ne voi auttaa toisiaan. Jos se on yksin, olen yleensä koputtanut olkaan ja kysynyt, onko kaikki kunnossa, ja pitäisikö apua hommata. Sitten teen kuten toivotaan. Kuitenkin jos ko. henkilö on vaikka likellä bussipysäkkiä, jolla paljon odottelijoita ja minulal hirveä kiire bussiin olevinaan, lykkään asian oletetun hoidon niille vähemmän kiireisille. Ei muuten ole nämä humalaiset koskaan olleet aggressiivisia.
Kaupungeissahan on muutamia tapettu nakkikioskin jonossa etuilun takia,kun ulkopuolinen on siihen puuttunut On saanut kuolettavasti puukosta tai pistoolista.
Snagarietuilu on niin pikku juttu, että sellaiseen en puuttuisi.
Jos puoliso on juoppo, väkivaltainen tai vaikkapa peluri. Kenen velvollisuus on ryhtyä auttajaksi? Löytyykö vielä rakkautta kärsiä ja rukoilla käännettä parempaan ?
En todellakaan kuvittelisi, että minusta on auttajaksi. Yhdestäkään näistä minulla ei ole omaa kokemusta, mutta ehkä se menisi näin: Juoppoa kestäisin puolisona, jos ongelma on vain se juoppous. Väkivallasta liitto päättyisi siihen. Pelurin kanssa en eläisi yhteistaloudessa, mutta erillään voisin olla avopuoliso (siis ilman juridista elatusvelvollisuutta) - pelatkoon omilla rahoillaan.
Entä epäonnistuneet jälkeläiset ? Ohjaatko ammatti-auttajalle, vai onko itsessäsi potentiaalia ryhtyä tukemaan ja opettamaan. Panenko olkani ja omaisuuteni heidän käytettäväkseen ?
Tästäkään ei ole kokemusta, joten olenkin tosi pätevä vastaamaan: Raja menee 18 vuodessa. Sitten pellolle, tarvittaessa sosiaalitoimen avustuksella. Jos olen kovin epäonnistunut kasvattajana niin tarvittaessa aikaisemminkin,koulukotiin tms. Ei omaisuutta käytettäväksi. Kyläillä saa, jos käyttäytyy kyläilyn ajan suunnilleen asiallisesti, eikä jää asumaan. Ja tämä ei oman jaksamisen takia, vaan sen jälkeläisen.
Minä en kyllä tiedä, mitä se epäonnistuminen on, mutta täysi-ikäinen miettiköön itse, haluaako käydä koulua, käydä töissä, elää yhteiskunnan tuilla, elää jonkun (ei minun) siivellä, elää omavaraisessa hippikommuunissa, vai elää rikoksia tehtailemalla.
Jos itse ei jaksa elämän paineissa, ei Vapahtaja v a a d i silloin täyttämään mitään mittaa ( minun mielestäni ).
Haluaako edes täyttää jotain mittaa? Tai jos ei täyttää niin että edes vähän lähempänä jotain täyttä on? Jos ei vaadi täyttämään, niin eikö sentään lupaa, että kyllä sinä sen joskus vielä täytät - jos haluat? Että pääset vähitellen vapaaksi kaikesta, mikä estää täyttämästä.
Omat ongelmat on jossain muualla kuin pelottavissa humalaisissa, hulttiopuolisossa tai epäonnistuneissa lapsissa, joten on helppo olla noissa tapauksissa viisas. En tiedä, osaanko sopivan anonyymisti kertoa asioista, jotka oikeasti hiertävät. Ehkä pitäisi vaikka kaunokirjallisuudesta löytää sopiva esimerkki.
Aihe: Velvollisuudesta vai rakkaudesta ? (Luettu 16655 kertaa)