Onpa hieno aihe. Kiitos Riitta, monipuolisesti ja elävästi kerrot kaikkea ikääntyvän ihmisen eloon kuuluvaa.
Haluan tässä miettiä ja kertoa jotain myös omalta osaltani, tästä kolmesta vuodesta kun minut irtisanottiin
töistä keväällä, ennen eläkeikää, ennen 40 vuoden täyttymistä työpaikallani.
Aluksi tuntui, ylimääräinen, pois potkaistiin, tarpeettomana, ei annettu olla eläkkeelle asti.
Työterveyshuollon lopputarkastastuksessa tuli sitten eteen uutta mietittävää, ilmeni vakava sairaus.
Kesä ja syksy meni synkissä, pelokkaissa, toivottomissa mietteissä. Sain kuitenkin apua, lääkitys alkoi
vaikuttamaan. Koin että Jumala auttoi. Minut piti irtisanoa että sairauteni tuli ajoissa esille ja pääsin hoitoon.
Tänään lääkitys jatkuu, sairaus on seurannassa, tällä hetkellä hyvä tilanne, kiitän Jumalaa tästä.
Tämä kolme vuotta on ollut muutoin hienoa aikaa, aika ei ole tullut pitkäksi, mielenkiintoiset sivuhommani jatkuu,
koen olevani "oman aikatauluni herra", olen itseni pomo ja työnantaja...melkeinpä näin koen.
Lonkkaleikkauksen jälkeen liikkuminen sujuu hyvin, saan kotimökillä möyriä niin paljon kuin jaksaa ja huvittaa,
saan laulaa yksin ja yhdessä toisten kanssa, olla mukana seurakunnassa, luottamustehtävät jääneet taakse,
kohta käännän soutuveneen ja lähden järvelle, kenties aloittelen kalastusta 40 vuoden tauon jälkeen,
on ympärillä perhe, sukulaisia, ystäviä, olen löytänyt tämän foorumin.
On paljon hyviä asioita, kiitoksen aiheita.
Mutta on ikäviä ja vaikeitakin asioita...
"Jaakobin paini" itseni kanssa, kaikkine luonteenpiirteineni, tunteineni.
Sairaudet, useampikin, varjostaa..voimat on vähenemään päin..kulku hidastuu..muisti heikkenee...
ehkä hitaasti, mutta varmasti....
Erittäin vaikeana koen luopumisen...vaikea tyyntyä ja tyytyä...välillä kärsimätön...pinna liian lyhyt välillä...
Silti...haluan vielä kasvaa, oppia uutta, kokea armoa, uskon uudistumista, toivon näköalaa...
