Hesarista pläjähti aimo annos Ville Rannan poliittisia näkemyksiä.

Nauttikaa:    https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000010876645.html

 

Tähän joulu-päiväkirjaan merkitsen: Adventtikirkko Lohjan kirkossa oli musiikin puolesta hienoa antia. Miekii veisasin mukan Veni, veni, Immanuel. En oltkaan enne kuult sitä yhes veisattavan. Tykkään siint kovast.

Mie en ennää oo laulant ko koton, nii on kurkku kuiva ja ääni karhia. Mut syvän on ain mukan veisates.

Siivoja ihmettelj ko miul ei oo viel joulukoristeit esil. Ei oo, eikä tuu enne jouluviikkoo. Niist männöö 'maku' pois jos ne tääl arjen keskel pönöttäät.

En tykkää ko lokakuus alkaa joulumainokset  näkkyy ja soida. Tiiä hänt onko nyt vähemmän ku nii vähä liikutaa missää.

Joulu tulloo syvämmee( ja ruokapöytää ). Sitä sammaa siulekii, ja kaikill voorumilaisiil !

Ah, silittäminen. Minulla oli tapana mankeloida paljon ja silittää vähän. Nyt en tee juuri kumpaakaan. Mankeli jäi entiseen kotiin. Silitysrauta ja lauta on, mutta esim. lakanat, tyynyliinat, pyyhkeet (paitsi froteiset ) viikkaan ja panen patjan alle ja istun päälle. Riittää nyky-vaatimuksiini.

Eräs tuttu rouva kertoi oikein kuvien kanssa lehdessä kuinka hän silittää kaiken. Lasten sukkahousut, alusvaatteet ja nilkkasukatkin. Huh !

Joulu on tulossa. Se ei asu komeroissa, joten niitäkään en siivouta.

Omat niveleni eivät suostu toimimaan muualla kunnolla  kuin näillä näppäimillä.
Löysin kirjoittaminen liki kaksikymmentä vuotta sitten. Olen myöhään kehittynyt siksi mitä nyt olen.

R-m, Marttojen opeilla Jouluun   

Psalmissa 118 on ihmeellinen pyyntö: "Avatkaa minulle vanhurskauden portit, käydäkseni niistä sisälle kiittämään Herraa."
Jumalaa voimme mennä kiittämään vain vanhurskauden porttien kautta. Vanhurskaus tässä tarkoittaa oikeudenmukaisuutta ihmisiä kohtaan. Jumalan kiittäminen jää sanahelinäksi, jopa kääntyy Jumalan pilkaksi, jos meilla on hoitamatta jääneitä ihmissuhteita. Ei samalla kielellä voida kiittää Jumalaa ja kirota ihmisiä, sanoo Herran apostoli. Samasta lähteestä ei kumpua makeata ja karvasta vettä. Kun veljien välit ovat kunnossa, silloin kajahtaa kiitoskin kirkkaana kohti Jumalan taivasta.

Jaakko Haavio

Nyt on mielenkiintoinen elämäntarina kuuntelulla:


Jonimatti Joutsijärvi saa Vuoden tiedekirja -palkinnon teoksestaan Mirkka Rekola I – Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin (Into). Palkinnon myöntää Suomen tiedekustantajien liitto, ja tunnustus on suuruudeltaan 25000 euroa.

Mirkka Rekola on yksi sotienjälkeisen Suomen huomattavimmista modernismia edustaneista runoilijoista.



– Jonimatti Joutsijärven Mirkka Rekola I – Elämä joka ei tule koskaan kokonaan esiin on kunnianosoitus Rekolan runoudelle, mutta se ei sorru ulkokultaiseen suitsutukseen. Myös Rekolan henkilöhistoria saa teoksessa ansaitsemansa monisävyisen valotuksen. Tämän poikkeuksellinen teos on syvällinen ja moniulotteinen elämäkerta, palkintoperusteissa todetaan.

Palkintoraadin mukaan elämäkerta kertoo paitsi Mirkka Rekolasta ja hänen elämästään ja taiteestaan myös kuvaa suomalaista yhteiskuntaa, kirjallisuuden ja kirjailijoiden roolia julkisessa keskustelussa sekä Suomen paikoitellen hyvinkin ahtaita taidepiirejä sotienjälkeisenä aikana.

Olen lukenut ja esittänytkin Mirkkaa Rekolan runoutta. Meissä on muutakin samaa kuin sairastelut. Ymmärrän hänen erilaisuuttaan hyvin.
Myös pirkkalalainen hämäläiskulttuuri on samoin koettua. Sen voi antaa huilata ohi ja elää omaa elämää, omassa päässään.
Helsinki-kokemuksesta kuuluu parhaillaan samantapaiset kuvat kuin minullakin oli lapsena.

Tämä kirja oli kiinnostavaa kuultavaa, ja samalla outo kokemus monilla omilla kokemuksillani mystiikan maailmasta.

En käy erittelemään mitä ne kokemukseni ovat olleet, mutta paljon kuulin samaa, tuttua ja titenkin erilaistakin.
Mirkka Rekolan herkkyys on aivan omissa sfääreissään. Kuitenkin sairauksien ja sairastelujen kautta monia tuttuja juttuja totesin. Aika jännää. Aisteista ja näkemisestä oli puhetta etenkin tämän I osan lopussa.

Sulateltavaa on niin paljon etten taida heti jaksaa II osaa ottaa kuulolle.
Tietenkin Mirkka Rekolan sukupuolisuus ja ihmissuhteet kiinnostavat lukijoita ( kuulijoita ) enemmän kuin tämä henkisyys, joka hänen tapauksessaan on erilaista kuin omani. Vivahteet ja mystiikka kuitenkin ovat yhteisiä.

Kirjailija on oma luku sinänsä, aivan mahtava osaaminen ja valtava työ häneltä. Ei ole ihme että on palkittukin.

p.s. Luin( kuuntelin ( puolisen tusinaa kevyempää kirjaa rinnalla. Monta jätin kesken, siis poistin latauksen, kun tuntuivat niin tyhjiltä.

Raamattuun palaan aina ennen unen aikaa.