Kirjoittaja Aihe: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI  (Luettu 4285 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3851
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #90 : 11.05.21 - klo:20:19 »
Hei karjalaisenkyösti !

Tänä iltana saan luetuksi loppuun vinkkaamasi kirjan Timanttiristi. Ehdotit keskustelua siitä, ja sehän sopii.

Palaat asiaan huomenissa. Sinulla oli kysymys, kerro se !

R-m

Hieno juttu Riitta.
Ilmoita, kun olet lukenut sen aivan loppuun, niin vasta sitten kysyn ja sen lisäksi varmaan vaihtaisin muutenkin joitain ajatuksia kirjasta.

Yhden vähämekrityksellisen huomion tässä jo teen: Igumeni Haritonin syntymävuosi taitaa olla kirjan alkulehdillä kerrottu olevan 1871.
Netissä surffailtuani on tullut käsitys, että se on 1872. Tällä yksityiskohdalla ei ole merkitystä itse kirjan sanoman kanssa.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3851
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #91 : 12.05.21 - klo:08:26 »
Tässä sitä pikkiriikkisen jännittyneenä jo odottelen tietoa, että Riitta on lukenut kirjan.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 29186
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #92 : 12.05.21 - klo:09:47 »
Huomenta !

Nyt kirja on luettu. Viimeiset sivut luin vasta nyt aamulla, uni voitti illalla kesken lukemisen.

Lopun rauha Jumala-yhteydessä ja paluussa kotikylään sairauden ja muiden kärsimysten jälkeen jätti toivon kokemuksen lukijaan. Jospa minäkin....
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3851
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #93 : 12.05.21 - klo:10:32 »
Sitä ajattelin kysyä, että oliko kirjassa joku tietty kohta tai joitain tiettyjä kohtia, jotka aivan erityisesti sinua koskettivat tai muuten tuntuivat vaikuttavilta?


Tässä Arkkimandriitta Panteleimonin kirjasta "Timanttiristi munkin tie" viimeisestä kappaleesta ennen epilogia useampi lainaus (pisteet tarkoittavat, että jätän välistä sanoja pois):
 "...syvä rauha sielussa...en kaipaa mitään maallista.....Olen täynnä hengellistä ravintoa. Nautin Jumalan läsnäolon tunnosta ja Hänen rakkautensa kokemisesta......" (lainauksen loppu)

Hän (siis Hariton) oli nuoruudestaan asti pyrkinyt saamaan lakkaamattoman rukouksen lahjan ja (lainaukseni jatuvat)

"Nyt se on minussa todellisuutta!...ymmärrän, mitä on elämä Kristuksessa. Mitä on, kun Henki rukoilee puolestamme....Ja mitä tarkoittaa: minä olen teissa ja te olette minussa" (lainauksen loppu)

Siinä makasi syövän kourissa maallisen vaelluksen lopussa, suurimman osan elämästään luostarissa elänyt pappismunkki, jolle avautui viime metreillä syviä hengellisiä salaisuuksia, valtavia aarteita. Sama ajatus minullakin, kuin Riitalla, että "jospa minäkin..."

Tuosta Epilogista (joka kaiketikin liittyi kuolinvuoteen kokemuksiin), joka myös on vaikuttava varsinkin inhimillisessä mielessä. En tiedä, kuinka paljon se on kirjailijan valistunutta arvausta, mutta tuo viimeinen sana "Äiti" ilmeisesti on todellisuutta. Muistelen lukeneeni netistä jostain, että igumeni Haritonin viimeinen sana ennen kuolemaansa olisi ollut juuri "Äiti".

Hos Herra suo ja elinpäiviä riittää, niin toivottavasti tämän kirjan lukeminen ei jää yhteen kertaan.
Jatkan krijan ruotimista vielä myöhemmin.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3851
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #94 : 12.05.21 - klo:10:43 »
Riitta, olipa hyvä, että et lukenut sitä viimeistä kappaletta ennen epilogia unen pöpperössä vaan vasta aamulla.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 29186
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #95 : 12.05.21 - klo:10:53 »
No, sinähän poimitkin ne suurinpiirtein samat keskeisimmät asiat joilla oli minulle eniten paino-arvoa, hengellisissä. Rukous, yhteys Luojaamme, Hengen rukous meissä. Eräs ohje Jeesuksen-rukouksen harjoittamiseen oli minulle uusi.

Mutta minua kohtasi, kuin sukulaisena,kaikkinainen Haritonin venäläisyys. Lapsekkaat, vailla korkean koulutuksen ohjaamat ajatukset uskosta. Hän, talonpoikainen äpärä-poika nousi Valamon luostarin igumeeniksi. Hän pyrki vähempään, nostettiin korkeammalle.

Se tuli selväksi, että pyhitys-pyrkimyksistä huolimatta munkit ovat ihmisiä.
Lihan kiusat, kuten viina ja naiset ne on heilläkin. Riidat opin oikeudeta, kuten minusta naurettava kalenterikiista jakoivat lapsuudenystävyksetkin vihaamaan toisiaan, kunnes Isidor kuolemassa antoi Haritonille anteeksi, pyysi ja sai.Ulkoinen luostarin rauha sisälsi monia sisäisiä
vajavaisuuksia.

Karjalaisuuteni kai toi kirjan olemuksen lähelle, rakkaaksi. Pietari oli isänisäni talvi-kaupunki. Myös molemmat isoisäni olivat syntyneet 1870-luvun alussa.

Kiitos vinkistä !


Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3851
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #96 : 12.05.21 - klo:11:15 »
Jumalanpalvelusten pitämisestä kansan kielellä, eli tässä tapauksessa suomen kielellä. oli myös keskustelua. Joku jopa totesi muistaakseni jotain sellaista, että Jumala ymmärtää slaavinkieltä, joka on jotenkin pyhä kieli muihin verrattuna ja että on hyvin äärimmäisen sopimatonta ruveta siellä käyttämään suomenkieltä.

Sekin jäi mileen, että Hariton (tai joku muu) totesi, että jos Suomen ortodoksikirkko koetaan liian venäläiseksi, kirkkokansa eroaa ja mieluummin liittyy Suomen luterilaiseen kirkkoon.

Ihmisen raadollisuuttakaan ei peitelty, kuten totesit.
Eräskin munkki kun suuttui, niin iski nyrkillä rajusti toista munkkia ja siitä oli vähällä syntyä kahakka. Luostarikin sai osansa Venäjän vallankumouksen aatteista, jotka toivat omia kahnauksia muassaan luostarisaarellekin.

En teidä, kuinka tervettä sekkään oli, kun joku vanha munkki oli kidutanut itseään antamalla varpaiden kynsien kasvaa luonnottomiin pituuksiin. Kun Hariton sen näki, hän koki voimakkaan pahoinvointikohtauksen. Vaan eipä tuo loppupeleissä juurikaan haittaa, jos sivuasioissa mennään pieleen jos kuitenkin ollaan Taivaan Tiellä. Ja mistä sen loppujen lopuksi voi tietää kyseisen munkin kohdalla, että menikö pieleen tuossa kynsiasiassa vaiko ei.
Viimeisellä tuomiolla tuskin ketään kiinnostaa minkä pituiset varpaan kynnet ovat olleet.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3851
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #97 : 12.05.21 - klo:11:22 »
Eräs ohje Jeesuksen-rukouksen harjoittamiseen oli minulle uusi.

Joo, oli siellä eräs ohje, joka minullekin oli uusi ja kovin vieraaksi sen itselleni koen.

Tuosta kirjan viimeisestä kappaleesta ennen epilogia.
Luulen, että siitä saa eniten irti ihminen, jokja on lukenut koko kirjan.
Ne monet tapahtumat - koko eletty elämä - jotenkin atnaa siihen viimeiseen kappaleeseen oman voimakkaan mausteen, oikeaa perspektiiviä.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 29186
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #98 : 12.05.21 - klo:13:28 »
En muista olinko kuullut tai lukenut että osa Valamon munkeista , vanhan ajanlaskun kannattajat, siirtyivät mieluummin Kannonkoskelle kuin jäivät Heinäveden Uuteen Valamoon.
Loppupelissä sopu syntyi kun Haritonin myöntyessä veljestö siirtyi Moskovan patriarkaatin alamaisuuteen ja ajanlaskussa käytettiin molempia, Juliaanista ja gregoriaanista.

Myös Keiteleessä on ollut luostari, Konevitsasta  siirtynyvyt evakkoon.

Tuo evakkotaipaleen kuvaus liikutti minua, evakkotyttöä.





Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 29186
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #99 : 12.05.21 - klo:13:46 »
Kun minä johonkin asiaan kiinnostun ja kiinnyt, niin etsin siihen liittyvää aineistoa.

Tässä luettelo maamme ortodoksi-kirkoista:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_ortodoksisista_kirkoista

...
Ilmeisesti Haritonin aikojen jälkeen Suomen ortodoksikirkko on tehnyt päätöksen kokonaan siirtyä gregoriaaniseen ajanlaskuun:

Suomen ortodoksinen kirkko (ruots. Ortodoxa kyrkan i Finland) on Suomessa toimiva autonominen osa maailmanlaajuista ortodoksista kirkkoa. Kirkko on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ohella toinen Suomen kansankirkoista, joilla on virallinen asema lainsäädännössä. Se kuuluu autonomisena eli itsehallinnollisena kirkkokuntana Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen.

Suomen ortodoksisen kirkon johtaja on Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Suomen väestöstä noin 1,1 prosenttia kuuluu ortodoksiseen kirkkoon.[2] Suomen ortodoksinen kirkko on ainoa ortodoksinen paikalliskirkko, joka noudattaa gregoriaanista kalenteria myös pääsiäisen ajankohdan määräytymisen osalta.[3][4]

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3851
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #100 : 21.05.21 - klo:21:34 »
Luin Jaakko Sahimaan kirjan "Körttikuhilas".
Täällä lyhyt kirjaesittely.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_33395

Romaani ajoittuu ajalle 1836 - 1852.
Tarina kertoo nuorehkon pariskunnan, vähän reilu 50 ikäisen (vuonna 1836), elämästä.
Pariskunta kävi vielä Paavo Ruotsalaisen hautajaisissa ja kirja päättyykin vuoteen 1852, oltiin jo siinä 70 ikävuoden tietämillä.

Mukana ovat Paavon lisäksi Mahlberg ja Jonas Laguskin siellä vilahtaa, sekä tietysti Niskanen Paavon mukana.
Kirja on helluntalaisuuden piirissä olleen Ristin Voiton kustantama.
Varsin hyvin kirjan kirjoittaja on tuon ajan körttiläisyyteen perehtynyt. Ensimmäinen painos ilmestyi 1970. Olisikohan ollut hyvä minun jo tuo silloin lukea kun 1971 (tai viimeistään alkuvuonna 1972) lukemaan opin?
Niin körttiläinen kirja, kuin körttiläinen olla voi. Hyvää oli myös se, että kirja oli ystävällisessä mielessä kirjoitettu siten, että siinä ei negatiivisesti arvioitu ei-körttiläisiä vaan keskityttiin vain siihen omaan asiaan, omaan kristilliseen elämään.
Koomisia tilanteita ja tervettä huumoriakin mahtui mukaan.

Jokaisen körttiläisen kyllä olisi hyvä tuo kirja lukea. Mitään uutta se ei tuo, jos on lukenut vaikkapa Paavon elämänkertoja ja muuta tuon ajan körttikirjallisuutta, mutta näiden vanhojen juurien kertaaminen on kuitenkin hengellisen elämän kannalta hyödyllistä.
Jos et ole tuota lukenut etkä sitä helposti löydä, niin toimitan kirjan sinulle lainaksi (laita osoitteesi yv:nä) ja voit lähettää sen sitten seuraavalle mahdolliselle lukijalle.
Kalistajan pitää tuo ainakin lukea, toivottavasti muutkin lukevat.
« Viimeksi muokattu: 21.05.21 - klo:21:41 kirjoittanut karjalaisenkyösti »

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 29186
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #101 : 21.05.21 - klo:21:57 »
Minä olen sen lukenut. Vaikutelma on yhä tallella, mutta ei enää yksityiskohtia. Jos alkaisin taas sitä lukea, kävisi kuten kävi tuon Haritonista kertovankin kanssa, kuvat alkaisivat kulkea.

Totta on, että kuva jonka siitä saa on hyvin körttiläinen.

Olen lukenut myös sellaisen Paavo Ruotsalaisesta kirjoitetun kirjan kuin Piikikäs mies. Se oli mukanani Aholansaaressa matkalukemisenakin. Kirjoittaja oli muistaakseni nimeltä Pursiainen.  Sitä ei löydy enää mistään tiedostoista, ei Lahden kaupunginkirjastostakaan josta sen lainasin vuonna 2008.

Se esitteli melko kärkevästi Paavon luonnetta, myös sen inhimillisiä piirteitä.

Kirjan nimi johtuu Paavon omasta toiveesta tulla haudatuksi kuusen juurelle. Luonne kun oli piikikäs.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3851
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #102 : 21.05.21 - klo:22:28 »
Samoja kirjoja olemme näköjään Riitan kanssa lukeneet, Riitta vähän ennemmin, minä perässä.

Olen lukenut myös sellaisen Paavo Ruotsalaisesta kirjoitetun kirjan kuin Piikikäs mies. Se oli mukanani Aholansaaressa matkalukemisenakin. Kirjoittaja oli muistaakseni nimeltä Pursiainen.  Sitä ei löydy enää mistään tiedostoista, ei Lahden kaupunginkirjastostakaan josta sen lainasin vuonna 2008.

Kirja on kyllä hyvin piiloutunut. En löytänyt sitä googlen avulla.
Onko mahdollista, että muistat kirjan nimen väärin?

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18573
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #103 : 22.05.21 - klo:06:32 »
Hannu Purhonen: Piikkinen mies, Paavo Ruotsalainen ihmisenä

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 29186
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVI
« Vastaus #104 : 22.05.21 - klo:07:25 »
Kiitos taas Pena !

Ai, se oli noin pienestä kiinni.  En löytänyt vaikka liitin Paavo Ruotsalaisen nimenkin hakuuni.
Piikkinen ei ole piikikäs.  :023:

Muistin kyllä että kirja oli pehmeäkantinen ja keltainen, kuten kuvassakin näkyy

https://menec.fi/?sivu=detail&id=162085
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)