Eikö Jumalan pelko ole sitä että ollaan aralla omallatunnolla ja nöyränä Jumalan edessä, ja se taas taitaa olla harvinaista tänä päivänä.
Varmaan sitä voisi kuvailla näin. Kuulostaa ainakin uskottavalta.
Joku voi kuvitella, että saivartelen, mutta siitä huolimatta pohdin tällaisia asioita:
Sitä siis pohdin, että mitä on "arka omatunto" ja "nöyryys Jumalan edessä".
Onko neuroottinen omatunto, joka syyttää ihmistä jokaisesta naarmusta arka omatunto?
Ehkä joissain tapauksissa, ehkä ei.
Tuo nöyryys Jumalan edessä tuntuu vaikealta, Jumala kun näkee kaikki taka-ajatukset ja syvimmätkin motiivit.
Voisiko Jumalan pelossa olla yhtenä elementtinä se, että pelkää joutuvansa Jumalan tuomioiden alle?
Evankeliumi toisi tähän pelkoon oman tärkeän sävynsä, eli että ihminen toisaalta tärisee pelosta, mutta kokee tietynlaista turvallisuutta ja omaa jonkinlaisen toivon ja näinollen tuo pelko ei ole toivotonta tai tuhoavaa pelkoa.
Jumalan pelon kattava määritteleminen lienee haasteellista, koska luultavasti olemme sen kadottaneet ties kuinka kauan sitten. En muista, olenko koskaan kuunnellut luentoa, joka keskittyy tuohon aiheeseen.
Viime aikoina vasta olen tätä asiaa alkanut pohtimaan, ja tällä hetkellä pidän hyvin mahdollisena sitä, että kyseessä on oikeasti pelko, kuitenkin evankeliumista johtuen ei sellainen, joka tuo toivottomuutta tai tuhoaa ihmistä. Ja siihen liittyy jotenkin arka omatunto ja nöyryys, jonka voisi ymmärtää tosiasioiden hyväksymisenä omassa itsessä ilman puutteiden ja syntien kaunistelemista tai pois selittämistä.