Sen mukaan voisi luulla, että ihmisestä ei ole hyötyä jollei hän tienaa vähintään pariatonnia kuussa (alle 2500 euroa näköjään riitäisi). Mutta siitähän ei ole laskelmassa kysymys, vaan asiaa tarkastellaan puhtaasti verojen maksamisen ja tiettyjen sosiaalietuuksien nostamisen näkökulmasta. Eli työpanokselle ei ole laskettu tuossa mitään arvoa.
Nyt puhun vain taloudellisesta näkökulmasta, (ihmisen todellinen arvo ei riipu rahasta).
Ajatellaan, että kaikki Suomessa oleva omaisuus (talot, maa-alueet, ruoka, vaatteet, siis aivan kaikki) on yksi suuri kakku. Kun ihminen tekee työtä, hän kasvattaa tuota kakkua. Kun hän käyttää erilaisia asioita elämiseen, hän syö kakusta, eli pienentää yhteistä kakkua.
Ihminen, joka kasvattaa kakkua kahdella palasella ja syö kakusta kolme palaa on hyödyllisempi taloudellisessa mielessä, kuin ihminen, joka kasvattaa kakkua yhdellä palasella ja syö kakusta kolme palaa. Näitäkin hyödyllisempi on ihminen, joka kasvattaa kakkua 10 palaa ja syö kakusta 5 palaa.
Yhteisen kakun kasvattamisen kannalta katsoen kaikki työ on tärkeää.
Kun verrataan eri töitä, niin toinen työ kasvattaa kakkua enemmän, kun joku toinen.
Jonkun työn tuloksena saadaan 1000 kiloa karjan rehua vuodessa.
Jonkun toisen työn tuloksena saadaan rakennettya pieni kaksio vuoden aikana.
Jne... jne...
Tietyllä tapaa me jokainen olemme tai olemme olleet yksityisyrittäjiä.
Ensiksi mainittu henkilö myy tuottamansa rehun, saa rahaa ja maksaa veronsa: se oli palkka hänen työstään.
Toinen henkilö myyy rakentamansa asunnon ja saa siitä rahaa ja maksaa veronsa: siinä sai hänkin palkkansa.
Joku myy aikaansa/voimansa toimimalla poliisina: hän saa toimestaan sen palkan, mikä rahallinen arvo hänen myymälleen asialle on määritelty, aivan, kuten 2 edellistäkin.
Jne.
Mitä enemmän on yhteisen kakun pienentäjiä, sitä pienemmäksi kakku käy.
Mitä enemmän kakun kasvattajia, sitä suuremmaksi ja riittoisammaksi se muodostuu.
Siinä on poliitikoille vaikea tehtävä: kuinka saada kakku riittämään kaikille siten, että se pitkällä aikavälillä ei pienene. Se ei ole helppo tehtävä, tehtävä on niin moniulotteinen että sitä tusksin kukaan täydellisesti hallitsee, ei edes PS.