Aamuhartaus 26

[Pena]

Maailman markkinoilla koetaan loputtomiin pettymyksiä. Yhdet pettyvät lapsiinsa nähden, toiset ystäviinsä. Jotkut joutuvat petoksen uhriksi liike-elämässä.
Muistakaamme näillä markkinoilla: Herramme Jeesus on hävinneen ja petetyn puolella. "Ihmisen Poika tuli etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut oli."
Jos voimme surra surumme, mistä ne sitten aiheutuvatkin, Herramme helmaan nojaten, siinä kuivuvat kyyneleemme, pettymystenkin aiheuttamat.

Jaakko Haavio

[Pena]

Miten monet meidän töistämme jäävätkään keskeneräisiksi!
Alamme innostuneina, suunnittelemme ja puuhaamme, mutta vastoinkäymiset, joita koemme, varojen puute ja muut voittamattomat esteet lamauttavat harrastuksemme, pyrkimyksemme herpaantuu ja myöhemmin muistelemme hiukan kaihoisasti tai häveten: Tuotakin tuli aloitettua, mutta valmista ei tullut.
Jokaisella on tällaisia nöyryyttäviä muistoja. Useiden ihmisten elämä on vain kokoelma katkelmia, kokeiluja erilaisissa puuhissa, joita koskaan ei viety päähän asti. Ja senkin ihmisen, joka perusteellisesti on tehtäväänsä syventynyt ja kärsivällisesti sitä vuodesta vuoteen suorittanut, huomattaviakin tuloksia saavuttaen, senkin ihmisen työn kerran katkaisee kerran päivä, jolloin hänen on lähdettävä ajallisuudesta pois.
Miten lohdullista on kaiken tämän katkonaisen keskellä ajatella, että on toki jotakin, joka ei jää kesken. Jumala ei jätä työtään kesken.

Jaakko Haavio

[Viisveisaaja]

Olen yksi edellä mainituista.
Siis kun jäänyt kesken monessa projektissa.

Kuka siitä mitään välittää, nyt on nyt ja tätä aikaa eletään, se mikä on mennyt on mennyt, eikö olekkin.
?

Koitan aina katsoa eteenpäin ja tähän aikaan. Se kuitenkin ratkaisee ja vaikuttaa eniten.

Jaakon aihe on mielenkiintoinen ja nyt kun olen varttiavaille eläkeläinen, niin voinen alkaa ajatella ajatusta.

[Pena]

Jeesus sanoo: "Minun Isäni tekee yhäti työtä ja minä myös teen työtä." Ja apostoli Paavali kirjoittaa: "Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Jeesuksen Kristuksen päivään saakka."
Jos meidän sielumme pelastus riippuisi oman harrastuksemme kestävyydestä, olisimme kaikki tuomitut hukkumaan. Mutta Jumala on rajattoman kärsivällinen. Hän on valmis tekemään yhä uusia yrityksiä meihin nähden. Hän on ottanut meidät kerran pyhässä kasteessa lapsikseen ja lähettää meille yhä uudestaan herättävän ja virvoittavan sanansa. Hän valmistaa meitä iäisyysmatkallemme muistuttaen tulevasta tilinteosta mutta myös syntisen ihmisen ainoasta turvasta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen pyhässä ristinkuolemassaan. "Hänessä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksisaaminen hänen armonsa rikkauden mukaan."
Jumala ei jätä työtään kesken. Nöyryyttävistä muistoistamme huolimatta meillä on lupa iloiten odottaa pääsinpäiväämme.

Jaakko Haavio

[Riitta-mummi]

Tässä Paavali ketoo Jeesuksen sanat jotka hän lie kuullut aikalaisilta opetuslapsilta.

Hienosti Paavali jatkaa omin ajatuksin. Nämä ajatukse ovat parhainta lohtua ja opetusta Paavalilta mitä missään muussa kirjeessä.

[Pena]

Mitä sanoisit miehelle, joka juuri palaa lääkäristä ja on saanut kuulla silmiensä tuomion? Toisella silmällään hän ei käytännöllisesti katsoen näe ensinkään. Toinen on kokeva saman kohtalon kolmen-neljän vuoden kuluttua. Mitä sanoisit hänelle? Näet hänen kasvoistaan, että hän on järkyttynyt.
- - -
 Rakkaat ystävät. On elämänkohtaloita, jotka ovat niin raskaita ja käsittämättömiä, että ne, jotka ovat saaneet valoisamman osan, tekevät varmasti ei vain viisaammin, vaan myös oikeammin ja osoittavat suurempaa huomaavaisuutta ja hellyyttä, jos eivät yritä sanoa mitään. Riittää, kun tarttuu käteen ja pusertaa sitä. Näin haluaisin tehdä kaikille teille, joiden osa on hiljaisen kärsijän osa.
Mies, joka palasi silmälääkäriltä kuultuaan silmiensä tuomion, oli kalpea. Kun kävelin hänen kanssaan kappaleen matkan katua, hän kertoi, että hänellä oli vain sama tunne kuin rintamalla joutuessaan ensimmäistä kertaa etulinjaan. Ymmärsin: siis aivan avuton ja suojaton! Kylmän, sokean kohtalon käsissä. Muistin itsekin tuon tunteen, kun hän viittasi siihen. Mutta muistin myös, miten sanotussa tilanteessa hiljalleen toistin Isä meidän -rukouksen sanoja.

Jaakko Haavio

[Pena]

"Jumala on salattu, niin etteivät meidän silmämme häntä näe eikä järkemme käsitä." Näin on sanottu kirkkomme Kristinopin oppikirjassa, jota minäkin vuosikymmenet rippikoulussa seurasin. En tiedä, moniko nuorista, miltei lapsista, aavisti jotakin siitä, mitä merkitsee se, että Jumala on salattu, että hän asuu valossa, kaiken ihmisymmärryksen yläpuolella. Kunpa he olisivat edes niin paljon oppineet, että maailman ja ihmiskunnan käsittämätön hätä ja tuska ja kunkin meidän lähiimän lähimmäisemme vaiva vetoaisivat heihin ja he tajuaisivat: meidän on rakastettava paljon, sillä maailmassa on paljon kärsimystä ja hiljaista vihaa.

Jaakko Haavio

[Pena]

Kunpa me tajuaisimme, että hän, joka Getsemanessa itkien rukoili Isäänsä: "Ei niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä", on ainoa, joka voi meille neuvoa tien vaikeuksien yli, ei vain sanomaan: "Tapahtukoon sinun tahtosi", vaan vaihtamaan toivottomuutemme toivoksi, valituksen kiitokseksi ja kivun armoksi. "Sen tähden, etä hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa."
En osannut sanoa tätä miehelle, joka tuli lääkäristä. Puristin vain hiljaa hänen kättään. Jeesus osasi avata sokean silmät. Minä en.

Jaakko Haavio

[Pena]

Yhä useammat kirkot kaupungeissa ja vähitellen myös maaseudulla ovat arkisinkin auki ihmisten tulla ja mennä. Ja missä ne, käsittämätöntä kyllä, eivät vielä ole avoinna, siellä yhä useammin esitetään toivomus: Avatkaa ne meille!
Kaipaamme hiljaisuutta. Työpaikalla emme sitä saa, se ei olisi mahdollistakaan. Kadulla tai bussissa? Sama kiihkeä meno. Kotona? Touhua, lasten ja aikuisten hälinää, parhaassakin tapauksessa levymusiikkia radiosta, tohinaa televisiosta, tai, kun ne vaimennetaan, naapurin WC:n kohinaa, kimeää rautalankaa alapuolelta ja kengänkopinaa yläpuolelta. Katri Vala vertaisi aikoinaan eräitä helsinkiläistaloja soittorasioihin. Kaiken kaikkiaan: "Työ ja vaiva rauhaton, silloinkin kun parhain on."

Jaakko Haavio

[Pena]

Hermomme alkavat reistailla, verenpaine kohoaa. Sydän lakkoilee. Kaipaamme hiljaisuutta. Raamatun sana kehottaa asiallisesti ja ajankohtaisesti: "Hiljenny Herran edessä ja odota häntä." Kun hiljentyminen ei ole mahdollista muualla, pitäisi sen olla mahdollista kirkossa. Siis: kirkkojen ovet auki kaikkialla, väsyneiden, vauhtiin ja meteliin kyllästyneiden tulla ja olla! Jo sinänsä hiljaisuus on lääke. "Hiljaisuus minun himoni", sanoi Otto Manninen, pääkaupunkiin kulkeutunut Kangasniemen mies.
Hiljaisuus on iäisyyden esikartano, jos hiljaisuudessa Herra pääsee meille puhumaan. Pääseekö? "Odota häntä", sanoo Vanhan liiton vaeltaja.

Jaakko Haavio

[Pena]

Odota! Älä ryntää, älä vaadi! Odota vain. Istu hiljaa alallasi, risti kädet, sulje silmät. Rukoile, jos osaat. "Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi."
Pieni poika oli illalla pitkään lakanan alla piilossa. Äiti kysyi: "Mtä mietit?" Poika vastasi: "Minulla on niin paljon juttelemista Jeesuksen kanssa." Tämä tapahtui toissa päivänä. Voisiko tänään tapahtua, että sinulla tai minulla olisi hiljaista puhelemista Herralle kaikesta, mikä meitä painaa? Tai hiljaista olemista Pyhän edessä, ilman hätäilyä. Viipymistä, odottamista, että hän siunaisi ja virvoittaisi meidän sielumme.

Jaakko Haavio

[Pena]

Kevättoukoja aloitellaan. Tokko tulee kylvöjen suorittaja aina ajatelleeksi, mikä salaisuus kätkeytyy siemeneen ja mikä ihme itäminen ja kasvu on. Mikä pakottaa esille oraan? Mikä kasvattaa jyvät tähkään?
Voimme vastata: Ravinteet, kosteus, auringon lämpö. Mutta mitä on itse elämä, joka siemenessä piilee? Sitä emme osaa määritellä, tokko siihen pystyvät tulevatkaan sukupolvet. Elämä on ja pysyy salaisuutena. Sen edessä joudumme toistamaan Pyhän Raamatun sanoja: "OI sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä!"
Oikea asenne elämään on ihmettely. Ihmettelystä ei ole pitkälti uskoon. Mutta jos kadotamme kyvyn ihmetellä, alkaa sisäinen elämämme näivettyä.

Jaakko Haavio

[Pena]

Joitakin aikoja sitten oli lehdessä uutinen, että erään tunnetun Suomen harjun männyt ovat alkaneet näivettyä. Myrkylliset kaasut, joita teollisuus työntää ilmaan, tukahduttavat puiden elämän. Kun lisäksi retkeilijät jatkuvasti tallaavat puden juuria ja ajattelemattomat ihmiset katkovat taimia, on komea hongikko tuomittu tuhoutumaan.
Tämä on surullista. Mutta vähintään yhtä surullista on todeta, miten ihmiselämää jatkuvasti surkastuu keskuudessamme. Itsekin surkastumme, jos kadotamme kosketuksen yliajalliseen.
Jumalan valtasuuruutta ihmettelevä kunnioittaa myös Jumalan sanaa, sitä, jonka Jumala profeettojensa ja pyhien apostoliensa on ihmiskunnalle lahjoittanut. Hän etsii rukouksessa yhteyttä Jumalaan.
Raamattu vertaa Jumalan ystävää viheriöivään puuhun puron partaalla, mutta jumalatonta akanoihin, joita tuuli ajelee.

Jaakko Haavio

[Pena]

Kirkkomme ei ole vain sanan ja toiminnan kirko, se on myös rukouksen kirkko.
Pappi on seurakunnassa vastuussa siitä, että sana tulee saarnatuksi oikein ja puhtaasti. Pappi ei kuitenkaan saarnaa kirkossa yksin. Myös kirkon penkit saarnaavat. Joskus ne saarnaavat tyhjyydellään. Niiden puhe on silloin kovaa kuultavaa.
On myös kirkon penkkejä, jotka kertovat rukouksesta. Yksi ja toinen kiireinen kulkija on hetkeksi pistäytynyt avoimesta ovesta kirkkoon. Hän istuu, hän miettii. Kenties hän myös rukoilee. Hän harjoittaa hartautta. Tosin nuoremme väittävät, ettei meidän Herramme ensinkään kaipaa hartauttamme, hän ei kuulemma ole käskenyt sellaista harjoittaa lainkaan kuten ei käskenyt kirkkojakaan rakentaa. Mutta rukoilla hän käski. "Aina tulee rukoilla eikä väsyä", hän sanoi.

Jaakko Haavio

[Pena]

Kirkkomme jumalanpalveluksessa on paljon tilaa rukoukselle. Monet virtemme ovat rukouksia. Entispolvien rukoushuokaukset tulevat omiksemme, jos hengessä ja totuudessa yhdymme veisattavaan virteen. Jumalanpalveluksen siunaus ei lähinnä johdu taidokkaasta saarnasta vaan rukouksen hengestä, joka on läsnä ja leviää siellä, missä elävä rukousvirsi kaikuu.

Jaakko Haavio