Kirjoittaja Aihe: Kotiseudulle Päiväntasaajan tuolle puolen IV  (Luettu 4392 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22117
Kotiseudulle Päiväntasaajan tuolle puolen IV
« : 06.06.13 - klo:12:13 »
Pohjisnamibialainen ruokakulttuuri perustuu omahangulle, helmihirssille. Erittäin ravinteikas vilja säilytetään jyvinä suurissa punotuissa säiliöissä, jotka ovat paalujen varassa suojassa maassa kulkevilta pikkueläimiltä. Säiliöiden suojana on usein saman viljan oljista tehty katto. Joka aamu survotaan päivän annos, josta tehdään illaksi paksu puuro, oshimbombo (oshithima). Janojuomaksi valmistetaan ontakua (osikundua), jota kutsutaan suomenkielellä usein jauhokaljaksi. Puuron särpimenä on usein villipinaattia ja rasvaista kastiketta. Lihana saattaa olla padassa keitetty kana. Vuohen tai naudanliha kuuluvat jo juhlaruokiin, ruokailijoiden määrästäkin riippuen. Kurpitsoja ja palkokasveja syödään myös usein.

Ennen kuin lähdimme Olukodan Nakambale-museoon perinteiselle ambopuurolle ja kanalle, Kävimme Oniipan seurakunnan hautausmaalla. Vaatimattomimmat muistomerkit olivat pieniä, kallellaan olevia puuristejä, joista aika oli kauan sitten hävittänyt nimet ja vuosiluvut. Komeimmat hautakivet muistuttivat kreikkalaisia temppeleitä pylväspareineen ja katoksineen. Täälläkin on suomalaisten hautoja.

Me pysähdyimme kuitenkin piispa Leonard Nangolo Aualan ja piispatar Aina Aluhen haudalle. Tate Nangolo oli paitsi kirkkonsa ensimmäinen piispa, myös pitkäaikainen hyvä perheystävä. Hän oli isäni läheinen työtoveri ja siunasi vuonna 1949 vanhempieni avioliiton. Kun perheemme muutti isän kuoltua Suomeen, side häneen säilyi. Monilla vierailuillaan maahamme piispa sai avustajakseen usein äitini, joka työskenteli Lähetysseuran toimistossa. Esikoiseni on piispa Aualan kummipoika. Oli selvää, että nyt Piispa ja Piispatar Aualan haudalla veisattiin äänissä virsi.

Afrikkalainen ateria tarjottiin Olukondassa ulkona olkikaton varjossa. Ympärillä oli harva riukuseinämä tuulta ja valkoisesta hiekasta heijastuvaa kirkasta valoa vastaan. Laakeilla vadeilla oli puuroa, savikulhoissa kanoja, kastiketta ja villipinaattia. Kannussa oli raikasta, vähän hapanta jauhokaljaa. Kasviksen ndongankielinen nimi kuulostaa hauskalta suomalaisesta. Se on ekakaa. Kun pinaatti on kerätty ja kuvatettu kämmenen kokoisiksi litteiksi kakuiksi, siitä käytytään monikkomuotoa omakaka.

Aterian aluksi pestiin kädet. Tämä on tarpeen siksi, ettei mitään ruokailuvälineitä käytetä. Ruoka syödään oikean käden sormin. Puurossa on yleensä hieman hienoa hiekkaa joukossa, joka on syytä ottaa huomioon. Se johtuu ambolaisesta tavasta survoa omahangu maahan upotetuissa huhmareissa. Syötyä oli pesu taas tarpeen, kun näpit olivat puurossa ja rasvassa. Emäntämme pikku poika hauskutti meitä ruokaillessamme. Vaikka olimmekin asiakkaina museossa, tunnelma oli välitön ja kodikas kuin perheen vieraina.

Illan suussa lähdimme vanhan papin perheeseen, jonne olimme saaneet pari päivää aiemmin kutsun. Pari kertaa tietä kysyttyämme löysimme perille. Jonkin aikaa istuttuamme iäkkään pariskunnan kanssa kuulumisia vaihtaen saimme kutsun pöytään. Mitäpä muutakaan meille olisi tarjottu kuin oshimbomboa ja kanaa? Lisukkeet olivat kylläkin runsaammat ja monipuolisemmat kuin lounaalla Olukondassa. Isäntäväki ei ollut kanssamme pöydässä, jota lapseni vähän kummastelivat. Selitin, että maan tapa oli ennen vanhaan se, että ruoka tuotiin vieraille ja isäntäväki poistui kokonaan siksi aikaa, kun vieraat söivät itsensä kylläisiksi. Nyt he sentään hakivat itsekin ruokaa ja söivät sivummalla.

Isäntämme oli isäni oppilas opettajaseminaarissa ennen papiksi lukemistaan. Kysyin, pitikö paikkansa, että isää sanottiin seminaarilaisten kesken Kalimbaksi eli Jänikseksi. Olin tämän joskus kuullut. Isäni pomppiva kävelytapa on periytynyt esimerkiksi ydelle sisarenpojistani. Saattaa olla, vanha pappi vastasi diplomaattisesti. Sitten hän haki muistilapun, johon oli kerännyt parikymmentä suomalaisille annettua kutsumanimeä. Ensimmäisenä oli tietysti Martti Rautasen saama nimi Nakambale. Se viittaa hänen käyttämäänsä hattuun, joka muistutti pientä koria, okambalea. Tarinan mukaan olukondalaiset tarkkailivat, oliko Rautasella hattu päässään vai ei. Hattu oli sen merkki, että lähetyssaarnaajan päätä särki ja hän oli äreällä tuulella. Jos Rautanen kulki lakitta päin, voitiin ottaa asiat rennommin.

Isäntämme haki myös vanhan jo käyttökelvottoman huopahatun. Sen hikinauhaan oli reijitetty kolme kirjainta: EJP. Äitini oli leskeksi jäätyään antanut hänelle isäni hatun. Isän koko nimi oli Elias Johannes Pentti. Kauniiden sanojen ohella tuon hattureuhkan säilyttäminen muistona todisti siitä, että isääni arvostettiin, vaikka hänen työkautensa jäikin noin kymmenen vuoden pituiseksi.

Palasimme majapaikkaamme maha täynnä ambopuuroa ja mieli täynnä monenlaisia ajatuksia. Isäntämme oli ollut mukana kirkkonsa ja kotimaansa itsenäistymisessä muutosta läheltä seuraten ja siihen osaltaan vaikuttaen. Itsestään ja työstään hän ei puhunut, mutta saatoimme tuntea, että hän oli kasvanut monessa kiperässä tilanteessa viisaaksi ja hienotunteiseksi rauhan mieheksi.

Kuvaus matkasta jatkuu vielä seuraavassa osassa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33835
Vs: Kotiseudulle Päiväntasaajan tuolle puolen IV
« Vastaus #1 : 08.06.13 - klo:13:24 »
Sopiiko kysyä Pena, kun olet kielimies kuten isäsikin, oletteko tutkineet mistä johtuu että ndongan kielessä ja kai muissakin namibialaisissa murteissa sanat ja nimet alkavat usei O-kirjaimella.
Olen huomannut että nigerialaisilla urheilijoilla on paljon myös oolla alkavia nimiä. Kiinnostaa.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22117
Vs: Kotiseudulle Päiväntasaajan tuolle puolen IV
« Vastaus #2 : 11.06.13 - klo:07:22 »
Bantukielissä (nimitys tulee ihmisiä tarkoittavasta sanasta) sanat jakautuvat luokkiin, joilla on tunnuksina etuliitteet. Ne ovat usein O:lla alkavia. Ndongan kieli on oikeastaan oshindonga. Sitä äidinkielenään puhuva on omundonga - monikossa aandonga - ja kotiseutu on Ondonga.