Aamuhartaus 21

[Pena]

Tämmöistä puhetta kuullessa alkaa vapista sydän, eikös ala? Mutta se vapisee ilosta, jossa on pelkoa seassa. Siinä alkaa liikkua tämän suuntaisia armon tunteita: "Voi toki, tohtisinkohan minä noin ajatella!"
Katsokaa nyt, ystävät, kuinka rakas Herra meille sittenkin on. Se ei ole kyllä meidän ansiomme, vaan toisen, mutta oli kenen oli, kunhan tämä armo on saatu.

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

On kaikkein korkeinta kunniaa, mitä ihminen Herralta saa, kun Herra antaa hänelle nimen: minun palvelijani, Herran palvelija. On kaikkein korkeinta, kun hänen elämänsä on ollut Herran palvelemista, kun siinä on koetettu Herraa palvella, kuulla Hänen käskyjänsä, totuttaa Herran palvelukseen lapsiansa, perheväkeänsä, koetettu pyhittää Herran palvelukseen voimansa ja kaikkensa, että olisi oltu Herran palvelijoita, Jumalan palvelijoita. Oikeaa jumalanpalvelusta onkin kuuliaisuus elämän Herralle, ja kaikkein korkein kunnianimi on: Jumalan palvelija.
Voi, koetetaan, ystävät, pitää se nimi oikeassa arvossa ja niin kilvoitella eteenpäin, ettei se nimi tulisi tahallisesti tahratuksi!

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

Vaikka moni luottaa nuoruuteensa ja ajattelee kuoleman olevan kaukana, kuitenkin paikkansa pitää Herran sana, joka kuuluu: Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa ja olkaa te niiden ihmisten kaltaisia, jotka herraansa odottavat, milloin hän palaa häistä, jotka hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle. Autuaat ovat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta. On kuvaavaa, että Israelin kansa sai käskyn syödä pääsiäislampaan ja viettää pääsiäisjuhlaa valmistuksena matkaa varten. Teidän tulee syödä se niinkuin olisitte matkalle kiiruhtavaiset. Niiden tuli olla kupeet vyötettyinä, vaatteet vyötettyinä, matkasauva kädessä, kengät jalassa ja sillä mielellä, että Herralta voi kohta tulla lähtökäsky, niin että tämä ateria on viimeinen tässä maassa.

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

Aivan samallainen on tänäkin päivänä Herran tarkoitus joka ainoan ihmisen kohdalla, semminkin kristittyjen, joten heidän täytyy olla aina valmiina lähtemään. Olkaa tekin valmiina, sillä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee. Olkaa valmiit, sanotaan sanassa, ja siinä neuvotaan Herran omia rukoilemaan, ettei heidän pakonsa tapahtuisi talvella, jolloin on vaikea päästä kulkemaan, talvella kun on paksu lumi ja kovat pakkaset, huonot tiet, ja ettei se myöskään sattuisi sapatinpäivänä, pyhänä, toisin sanoen, ettei lähtökäsky tulisi heille sopimattomaan aikaan. Sopimaton on aika, jolloin sydän on niin takertunut tähän maailmaan, ettei sitä saa sieltä irti muuten, kuin väkisin repimällä. Silloinhan ei odoteta Herran tulemista.
Mitenkähän nyt ovat meidän asiamme?

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

Koettakaapa tarkata, eikö Herralla ole sellaisia keinoja meitä varten, joilla Hän koettaa varjella tietämme ja asettaa sauvaa käteemme, kenkiä jalkoihimme Herran tulemisen varalta ja joilla Hän varoittaa meitä täällä niin vaeltamaan, kuin olisimme matkalle kiiruhtavaiset!

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

Varmaan soisimme joka ainoa tänä iltana - tottapa me sen soisimme! - että kuolema tulisi meille nyt elävämmästi tutuksi ja että pääsisimme likemmä elämän Herraa, joka on kuoleman voittaja. Siihen on liikuttava esimerkki Simeonissa. Hän odotti Israelin lohdutusta ja Jumalan Henki oli änessä, mutta hän ei ollut saanut tuosta Kristuksesta mitään muuta kuin lupauksen, ettei hänen tarvitse nähdä kuolemaa, ennenkuin on nähnyt Herran voidellun, Kristuksen.

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

Sen lisäksi, mitä on jo puhuttu ja kuultu, lähetti Jumala tähän vielä pienen pojan taarikan pitämään merkillistä seurapuhetta. Poika tepastelee tässä ja katselee kaikkien silmiin, tuli minunkin ääreeni ja sanoi: "Mulla on uudet verhat." Ei vielä kielikään oikein käänny suussa, mutta sen saa sanotuksi: "Mulla on uudet verhat." Pojan vaatteet ovat sitä lajia, että maailma ei niitä yhtään pidä kalliina, eikä niillä voi korskeilla kenenkään edessä. Tuli mieleeni, että muistammekohan me, että meilläkin on uudet verhat, muistammeko sitä jokapäiväisessä elämässämme, vai sitä muistamattomuuttammeko Jumala tuon pojan kautta tahtoi nuhdella sekä herättää meitä huomaamaan, kuinka äärettömän suuri armo siinä meillä on. Ne uudet verhat ovat Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus. Niitä verhoja on myös tapana näytellä toisillensa, kun ne on saatu. Se on semmoista kiiltävää tavaraa, joka ei salassa pysy. Vaikka ihminen olisi kuinka ruma maailman silmissä, ei hän voi olla niitä näyttelemättä. Tiedättekö, miten niitä näytellään? Usein itkeskellen ja alaspainunein päin, köyhällä mielellä, vaivatulla mielellä niitä verhoja näytellään toisillensa. Kun sellaisella mielellä tulee seurapaikkaan, on aivan samallainen kuin tuo poika, joka koettaa huudella.: "Mulla on uudet vaatteet", on niinkun sanoisi: "Katsokaa, ystävät, kuinka Herra minua raukkaa rakastaa, kun Hän ei anna minun suruttomuudessa nukkua eikä sokeana ja tietämättömänä tilastani täällä olla eikä päästä minua siihen valvomattomaan ja kylmään ja kovaan mieleen, jossa mennään kohti kadotusta, mutta seuraa ja taluttaa minua Hengellänsä, pitää kiinni sanallansa, puhdistaa ja pesee Kristuksen verellä niitä vaatteita, joita on kastellut murheitten kyynelillä."

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

On kai teillä nämä uudet verhat, vai kuinka? Ja pidättekö niitä kalliina jokapäiväisessä elämässänne? Miten ne verhat, joista ystävä puhui, mahtavatkaan toisille loistaa, jos perille päästyä soperrellaan: "Minulla on uudet verhat, minä olen saanut uudet vaatteet päälleni", kun ne ovat silloin kaikista tahroista puhtaiksi pestyt!

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

En minä tiedä, oliko se poika elävä olento, vai mitä. Tästä se katosi taas yhtäkkiä, mutta kumminkin se minulle semmoisen saarnan piti, että mekin saimme niitä uusia vaatteita näytellä. Minkä tähden niitä häpeisitte, sillä te olette minun, sanoo Herra.
Raamatussa puhutaan uusista, kiiltävistä vaatteista, joita poismenneet vainajat kantavat. Ne vaatteet ovat valkeat kuin lumi ja niistä loistaa ihmeellinen kirkkaus, joka on Kristuksen kirkkautta, sillä ne on Kristus puhdistanut ja kirkastanut. Niitä vaatteita kantavat jo täällä ne, jotka ovat Kristuksen omat, vaikka ovatkin siihen omasta mielestään aivan mahdottomia. Mitä enemmän se vaate kiiltää, sitä syvemmältä joutuvat sen kantajat silmäilemään omaa surkeaa tilaansa. Mutta juuri tämän näkyminen itsessä on sellaista, että se ahdistaa väkistenkin sotimaan.

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

Tottapa te jaksatte näitä vaatteita nähdä ja huomata sitä kiiltoa toisissanne? Ja eikö silloin herää teissä ikäänkuin kademieli, niin että huokaatte: "Voi, kunpa minäkin raukka saisin ne vaatteet ylleni!" Eikö herää huuto Herran puoleen ja rukous: "Jospa, Herra, minunkin poloisen niihin vaatteisiin pukisit!" Kun se herää, silloin Herra niitä jo pukee yllene.

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

Mihin me lienemme matkalla? Kyllä se paikkansa pitää, mitä nyt on luettu ja puhuttu ja veisattu, mutta kun joutuu sitä itseensä sovittamaan, niin siinä tulee kummia eteen. Sekin vainaja, jonka muistoa nyt vietämme, oli sanonut kerran itsestänsä, että hän on viisi viitan väliä muista jäljessä parannuksenteossa. Muut menivät hänen mielestänsä edelle, olivat likempänä sitä Jeesusta, josta tuossa viimeksi veisattiin, kuin hän oli. Muut kai jaksoivat siitä puhuakin hänen mielestänsä enemmän kuin hän, olivat palavammalla mielellä. Ja ehkäpä hän sai muiltakin kuulla valitusta siitä, että oli liika vähän siitä puhellut.
Jos me joudumme itseämme tarkkaamaan sanan valossa, pääsemmeköhän me sen sanan tasalle vai jäämmekö jälkeen mekin? Ei mahda olla monta tässä joukossa, joka ei ymmärtäisi tämän ukon sanaa. Tottapa se vastaa useimmille aivan elävältä, sopii aivan omalle kohdalle, niinkuin se olisi hänestä sanottu, että hän on aivan jälessä muista niissä asioissa, on vielä hatarampi parannuksenasiassa, vielä enemmän maailmaan kietoutunut, enemmän itseensä ahdistettu, enemmän synnillä ryvetetty, laiskempi sanaan, laiskempi kirkkoon, laiskempi seuroihin, laiskempi rukoukseen kuin muut, laiskempi Herran eteen käymään, ahkerampi siihen, johon pitäisi olla hidas, ja hitaampi siihen, johon pitäisi olla ahkera, kuolematakin muistamaton kaikinpuolin. Sentähden tekee niin raskaan vaikutuksen tuollainen virsi kuin tuokin, itsessään äärimmäisen ihana, mutta kohti käydessään niinkuin kova paino. Meidän asiamme olisivat varmasti huonosti ja kamalaa olisi meidän ajatella eteenpäin pääsyä, jollei Herra katsoisi meitä toisilla silmillä kuin me itse.

Vilhelmi Malmivaara

[Riitta-mummi]

Voi, kuinka meissä kaikissa asuu sitkeästi vertaaminen toinen toisiimme. Kuinka kilvoittelet, kuinka usein käyt kirkossa ja seuroissa, kuinka monta virttä osaat ulkoa, millainen oli lapsuudenkotisi.

Kuitenkin Kristus jätti seuraajansa Pietarille, Kalliolle, vaikka hän oli Galilean syrjäkylän kalastaja joka viimeisenä yönä vielä kielsi Mestarinsa.

Jumalalle kelpaava on särjetty ihminen, kuin murtunut ruoko, rikki poljettu.
Sydämen asenne ratkaisee, ei lakikirja.

[Pena]

Mutta mitähän, jos Herra löysikin siitä vainajasta enemmän kuin hän itse löysi itsestänsä. Sain usein olla sen ukon kanssa yksissä seuroissa, mutta en kuullut sen paljon puhuvan. Siihen se myönsi, jos toinen jotakin sanoi, mutta ei juuri omasta aloitteestaan paljon puhunut. Näin hänessä sittenkin enemmän kuin hän itse näki. Ja Jumala, jolla on monta kertaa tarkempi silmä kuin yhdelläkään ihmisellä, näki varmaan oman käsialansa hänessä paremmin kuin kukaan muu. Näin, että hänelle oli sana rakas, herännyt kansa rakas, rakkaita ne ihmiset, jotka harrastivat Jumalan sanaa. Näin, että hänellä oli asiaa Herran luo siitä saakka, kun hän alkoi antaa kunniaa Herran kutsuvalle äänelle ja ettei hän rakastanut yhtään niitä, jotka olivat Herralle vieraiksi tulleet. Herrahan sanookin opetuslapsensa tunnettavan siitä, että ne rakastavat toisiansa. Heille ovat siis rakkaampia kuin muut ne, joissa he näkevät Herran morsiamia, joiden näkevät olevan matkalla iankaikkista elämää kohden. Niiden perässä he koettavat löntystää elämänsä läpi, vaikka jäävätkin omasta ja ehkä muidenkin mielestä viittä viitan väliä niistä jäljelle parannuksenteossansa.

Vilhelmi Malmivaara

[Riitta-mummi]

Kyllä onkin helpompi ymmärtää hiljainen kirkon tai seurojen penkissä istuva totinen ja hiljainen mies Herran omaksi.Hän vaikuttaa hartaudessaan.

 Mutta, entä vilkas ja puhelias hupakkomainen naisihminen.
Hänkin etsii kuitenkin kaikessa eloisuudessaan Kristusta ystäväkseen. Hän saattaa kokea Hengen johdatuksen voimakkaasti ja toimii ymmärryksensä  mukaan Herran elopellolla.

Pietaria kuulin äskettän Raamatunselityksessä mainittavan suupaltiksi.

[Pena]

Kun koetamme tarkata, minkälaista lienee meidän parannuksemme, näyttää ehkä siltä, että on jääty jälkeen vielä useampia viitan välejä kuin tämä vainaja oli omasta mielestänsä jäänyt? Mutta koettakaapa ajatella, minkälaisia ovat mielestämme Herran ystävät, Yljän ystävät, mitä mieltä heistä kannamme, minkä verran niitä tarvitsemme, miltä tuntuu meistä niiden kanssakäyminen, pidämmekö ilona saadessamme olla niiden ystäviä, jaksammeko panna palveluksemme alttiiksi niiden hyväksi! Jos meissä on sitä mieltä, että luemme Kristuksen vanhurskauden suuremmaksi rikkaudeksemme kuin Egyptin tavarat ja mieluummin kärsimme vaivaa Jumalan kansan kanssa kuin nautimme ajallista hyvyyttä synnissä, niin on aivan varmaa, että Herra näkee meissä työnsä ja käsialansa. Olemme silloin tekemässä matkaamme Herraa ja Ylkää kohden, kun koetamme Hänen kansansa kanssa täällä yhdessä taivalta tehdä niihin häihin, joihin Hän on meitä täällä kihlannut. Huonoa se matka tahtoo olla omalta puolelta, mutta jos siitä tulee murhe ja paha mieli, ajaa se meitä likemmä ja likemmä Herraa. Ja mitä likempänä me olemme niitä raukkoja, jotka itse mielestänsä ovat jääneet muista jälkeen, sitä likempänä olemme Jeesusta Kristusta. Matalalla on Herran morsian, äärettömän matalalla. Useimmin ajoin hänen päänsä painuu itkien Herran jalkain juureen. Ken matalalta menee ystävien luo, hän on likellä Herraa.

Vilhelmi Malmivaara