Voimme vaikuttaa kaikkeen niin kamalaan varustautumalla vaikeisiin aikoihin. 
Onnittelen, aiot siis selviytyä. Olin joskus suorastaan varautumisen ruumiillistuma, jos käsitätte ollenkaan --- varauduin vaikeisiin aikoihin ja kuvittelin että vältän ne sillä lailla. Onhän täällä saatu lukea listoja kuinka sitä ja miten tätä.
No, taaksepäin katsellen mikään ei mennyt yhdenkään varautumissuunnitelman mukaisesti.
-----------------
Lopun perin pääsin toteen, etteihän tässä näihin varauduttu mitä tuli. Dietricus Docens sitten, kun törmäiltiin silloin kun sain päähäni opiskella teologiaa, kai vissiin opetti tästä jotakin.
Hänen elämässään joks kaikki meni vituralleen. Osasyy, ja ainut syy kuolemaan kieltämättä olivat natsit, mutta perehtyessäni hänen ainoaan säilyneeseen dosentuuriajan luentoonsa, kirjoihinsa. kelvollisiin biografioihin (ei niihin uskovaisten siirappeihin täydellisistä kristityistä tai aikamme marttyyreista) järkytyin ja itkin kai ensimmäisen kerran elämässäni mutta sitten niin, että piti niistää kylpypyyhkeeseen...
Hän oli vapautumaisillaan.
Hän oli saamaisillaan oikeudenkäynnin.
Kierrettiin Buchenwaldit ja natsien päämajan kellarit.
Hitelr kukistui, Saksa vapautui.
Canariksen vastarintaliike kaikkineen oli jo hyvillään ja kiitollinen vapautumisestaan. Myös Docens. Kun pyysivät, piti ensin toisille joilla oli sama ajatus kun, vastarintamiehetkin varautuivat kaikkeen, jumalanpalveluksen.
Sitten pyydettiin naapuritaloon pitämään sama panttivangeille, ja kun hän oli aloittanut, kaksi siviilipukuista miestä saapuu: Vanki Bonhoeffer, seuratkaa, ja tästä tiesi kaiken varautumisen, kaiken toivon turhaksi.
Tämä on loppu, hän sai sanottua salaa vankitoverille, toimittakaa tieto Canterburyn arkkipiispa Bellille --- Englannin kautta oli ainoa toivo saada tieto välitetyksi omaisille --- Minulle uuden alku.
....................
Ei mihinkään taida pystyä varautumaan. Maan matosista olemme lukeneet riittävästi typerää jaaritusta. Docens oli kaikkea muuta kuin ylpeä mies, viimeinen näky hänestä jäi vartijan muistiin, Flossenbûrgin keskitysleirin kuolemansellissä hirttämistään odottaessaan tämä yhä nuori mies, kaikki unelmat murskana, tavattiin polviltaan, hartaasti rukoilemassa.
Jumala toivoo, niin hän jokseenkin ajatteli meidän kohtaavan kaiken kristittyinä, rohkeasti, suoraselkäisinä. Ainakin hän täytti viimeisen toivomuksensa: Hän näytti vangitsijoilleen, kuinka kristitty kohtaa kuoleman. Häntä ei tarvinnut raahata hirttolavalle, hän käveli sille itse, antoi pyövelin asettaa köyden kaulaansa ja kuoli nopeasti.
Dietricus on erinomaista seuraa, kun purkaa varustuksiaan. Ne murtuvat kaikissa tapauksissa, sillä elämää e i v o i h a l l i t a.
