Tähän aiheeseen on mukava aina aika-ajoin palata, sillä itselleni se on oikeastaan elämäntapa.

Olen alkanut tunnistaa itseäni niin , että vertaan esim. lähimpiin ihmisiin ja tulkitsen mitä he ovat.

Enimmät ovat käytännön ihmisiä, arjen ihmisiä joille työnteko on parasta mitä tietävät. Töitä tehdään ja niistä puhutaan.

Sitten on harrastaja-ihmisiä, joihin itsenin osittain kuulun. Harrastetaan mitä tahansa, aina harrastukseta jaksetaan puhua.

Mutta hengellisyys ! Onko hengellisiä ihmisiä. On kai. Ainakin luulisi pappien, diakonien, munkkien, nunnien ja luostarien johtajien heitä oleva.

Toisaalta, ei ammatti-uskovainen tarvitse välttämättä on hengellinen, Hengessä elävä ja Hengen ohjaama.

Minulle kaikki on annettua ja yhä rakkaamaksi käyvää yhteyttä meidän Isäämme Taivaassa ja Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Mitään muuta en niin toivo kuin että saisin tässä yhteydessä elää kaikkine vajavaisuuksineni, pelkoineni ja ahdistuksineni. Tämä on tie Kristuksen yhteyteen.

Tämä ei ole hurskastelua, eikä hurskauttakaan.
Maailma ei tätä tunne eikä ymmärrä.

Hengellisyys on Hengen yhteyttä.

Tämä se on syksyä !

Kalamarkkinatuliaiset on kaapissa. Eilen toi tyttärentytär hienon sienisaaliinsa: monta litraa suppiksia ja mustia torvisieniä, sekä muutaman vaalean orakkaan

Torvisienet ovat saunassa kuivumassa, suppikset ryöpätty ja orakkaat paistettu kastiketta varten.

Nyt levätään ja kohta lähdetään torille puolukka-apajalle. Muuta en tänään jaksakaan kuin tyhjentää tiskikoneen ja kunnella dekkaria.

                                               

VK 461 Kiitä Herraa, yö ja päivä

https://www.youtube.com/watch?v=JuNRNh6Kev8

1.
Kiitä Herraa, yö ja päivä,
pimeys ja valokin!
Aurinko ja kuu, myös kiitä,
hän on tehnyt teidätkin.
Taivaan tähdet, hiljaisella
matkallanne kiittäkää.
Lähde, virta, meren laine,
ylistykseen yhtykää.

2.
Maailman te vuoret, laaksot,
Herraa kunnioittakaa!
Aamun kirkkaat kastehelmet,
Luojaa saatte heijastaa.
Kiitä Herraa, pienin kukka
laakson laajan liepeellä.
Metsän puut, te huminoikaa
Herran suurta nimeä.

3.
Kiitä Herraa, sadepilvi,
salama ja ukkonen!
Kiittäkää, te kidetähdet
tuiman talvipakkasen.
Kiitä, lumi, raekuuro,
kiitä, myrsky mahtava,
kiitä, leuto lännen tuuli,
illan rusko hehkuva.

4.
Kiittäkää, te Luojan linnut,
erämaiden eläimet,
retkillänne, loukoissanne,
kesyt, villit, nälkäiset!
Merten, virtain kalaparvet,
valasparvet, laulakaa,
kaikki luodut laadullanne
Herraa kunnioittakaa.

5.
Kiittäkää jo Korkeintanne,
kansat, kansain ruhtinaat,
lapsukaiset, vanhat, nuoret,
pienet, heikot, voimakkaat!
Halleluja, kiitoksenne
nouskoon maasta taivaaseen,
yhtyköön se enkeleitten
taivaalliseen kiitokseen.

6.
Sieluni, nyt kiitä Herraa,
lunastajaa, luojaasi!
Lapsekseen hän sinut osti,
orjuudesta vapaaksi.
Hän on aina auttajasi,
armossaan vie autuuteen.
Kiitä riemuiten siis Herraa
nyt ja aikaan iäiseen!




Lina Sandell psalmin 148 ja apokryfisen Kolmen miehen kiitoslaulun pohjalta 1879. Suom. 1886, 1892. Virsikirjaan 1938. Uud. ja säk. 4 suom. Anna-Maija Raittila 1984. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Felix Mendelssohn 1843.

 
  Hoh-hojjaa. On tämä elämää ja miksi ei olisi. Onhan tämä kuitenkin, etten sanoisi ja sanalla sanoen: elämätä kaikkine puolineen ja muotoineen – sano.

   Mutta! Oltiin lammella ja syötiin makkaraa ja oltiin lähimmäisiä heikommille. Seurakuntaharrastus ainakin minulle enkä usko olevani yksin, on jännää sikäli että siinä saa on lähimmäinen. Saa auttaa, koska lähellä on heikompi, jota on luontevaa palvella. Tämän sain makkaranuotiolla kokea makkaratikkuja ojentaessani. Aivan spontaanisti, kun menin hakemaan tikkua ajattelematta suuntaan tai toiseen yhtäkkiä annoinkin tikun toiselle. Toistin tämän muutaman kerran ja ihmettelin kuinka onnellista! Saa antaa! Kuinka antaminen onkaan elähdyttävää! Ja se on mahdollista vain jos tuntee ylemmyyttä, siis että on mistä antaa. Kun toinen huonommin liikkuva saa ja minä annan. Toteutuu kristillisen rakkauden periaate.
   Vastavuoroisuuden periaate toteutui jo siinä samalla: joku on niin pieni ja vaatimaton, että sallii olemassaolollaan suuren ja korskean pönöttää, antaa tuntea tarpeellisuutta ja merkityksellisyyttä. ”Näin te toteutatte Jumalan rakkauden lain: antaessaan saa, etsiessään löytää.”
   Mutta saa olla myös itse heikko yhdessä heikkojen kanssa. Voi olla. On mahdollisuus.

Siinä kyllä mahdollisesti tulee näkemään, kun katselee jälkeenpäin, etteivät ne jäljet ole niin häävisiä, eivät ole sellaisia, että niillä voisi autuutta omistaa. Mutta sittenkin me tämän katselemisen kautta joudumme, jos me muutoin olemme jotain suurempaa armoa Jumalalta saaneet, painumaan Herran eteen uudestaan ja uudestaan. Ja sentähden Hän vie suureen ahdistukseen ja siitä jälleen ulos. Tulee kysymys todella siitä, saanko minä anteeksi entiset syntini ja jollen saa anteeksi, olen onnettomin ihminen, mitä maanpäällä olla voi. Luulisi, että moni tulee ottamaan ahtaalle Herran sillä tavalla, että "en minä päästä Sinua, ennenkuin siunaat minua". Sitä ei saa tapahtua, että Kristuksen kallis lunastustyö menee minulta hukkaan! Se olisi liika paljon.

Juho Malkamäki