Jan Ahosen viisasta kirjoitusta kehtaa lukia ja jakaa.

"Nykykörttiläistä puheenpartta, tapaa puhua kristinuskon keskeisistä asioista, on syytetty siitä, että laki ja evankeliumi -kaksikosta unohdettaisiin laki. Jumalan sana lakina merkitsee sääntöjä, kieltoja, käskyjä, syyllisyyttä ja tuomiota. Jumalan sana evankeliumina taas puolestaan syntien anteeksiantamista, vapautta syyllisyydestä, perimmiltään siis Kristusta itseään. Väitän, että uhattuna ei ole suinkaan laki, vaan evankeliumi. Laki tahrii evankeliumia.

Laki tahrii evankeliumia, kun tuhlaajapojalta tivataan sen sijaan, että iloittaisiin paluusta, sitä, miksi sinä ylipäätään palasit.

Laki tahrii evankeliumia, kun helpotuksesta huokaisten toteat, että synti on naapurin tontilla muka omaasi mustempaa."
https://www.nuoriyty.fi/ole-armollinen-itsellesi-jotta-voisit-olla-armollinen-lahimmaisellesi/

Sielu on niin kuin kaiku, joka antaa vastaanotetun huudon samalla tavalla jälleen kaikua. Sanassa, jonka isän, hänen luontonsa mukaisesti, täytyy puhua, hän puhuu minun ja sinun ja joka ainoan ihmisen hengessä yhdenmukaisesti sanan kanssa. Tässä puheessa olet sinä ja minä Jumalan luonnon mukainen, samoin kun tuo sanakin. Isä ei tunnusta mitään muuta, kuin ainoastaan tämän sanan; sillä siinä hän tuntee oman itsensä, koko jumaluutensa luonnon ja kaikki esineet, ja mitä hän siinä tuntee, se on samanlainen kuin sana; hän on luonnoltaan ja totuudessa sen sanan kaltainen. Tässä tuntemisessa antaa Jumala sinulle oman elämänsä, oman olentonsa.

Mestari Eckhart

Lukijoit on enemmä ko koskaa. Mistähä sekkii johtuu.

Lukijoita on paljon, mutta mielestäni lähes kaikki ovat robotteja, eli tietokoneohjelmia, jotka surffailevat kaikkialla internetissä.

Jos olen väärässä, mielelläni otan vastaan opetusta tästä asiasta.

   Kyl miun tarttee jaksaa tätä, tätä kirjoittamista Körttifoorumiin. Ei ole täällä tungosta, ei. Voi hyvän tähe. Missä jengi on?! Olkoon missä on, ei kuulu mulle. Minä pidän osaltani yllä, pönkitän aina seuraaville Herättäjäjuhlille. Ne on rasti. Missä on maali? Ei kiinnosta. Nyt on nyt. Ja tätähän tulee, se on varma, niin varma kuin olla voi. Ei yhtään epävarmempi eikä varmempi. Tasan tarkkaan näin on. Tässä ja nyt. Tällä keinon.

   Huomenna menen tyttäreni kanssa mökille syystalkoisiin. Vaimo ja yksi siskoistani ovat peruuttaneet lähtönsä, vaimoni heikkojen jalkojensa vuoksi, siskoni flunssan. Tietääkseni muita peruutuksia ei ole. Kymmenkunta henkeä tulee paikalle. Emme mekään, tyttäreni ja minä, ole kuin päiväseltään. Klo 12:ksi osutaan ja klo 17 lähdetään tulemaan takaisin, että ehditään saunaan. Useimmat yöpyvät, jotkut kaksikin yötä. Vastuusiskoni, toiseksi nuori on ollut jo viikolla ja on kai ainakin maanantaihin. Hyvä että nuoremmat ovat ottaneet omakseen motivoituneita kun ovat pienten lastensa takia, siis seuraava sukupolvi. Näin se homma etenee. Ja paikka ympäristöineen on mitä mahtavin, ei umpiluonto vaan perinnöltään, joka juontaa alkunsa kirkonkirjojen alkuajasta, ajasta josta tietoa on saatavissa. Kelpaa siinä sukupolvien ketjua jatkaa – ainakin minun mielestäni, joka nyt olen suvun vanhin. Uskon aatteen siirtyvän puhtaana eteenpäin kauan tulevaisuuden hämyiseen valoon.

   Ei täs nyt sitten muuta tämän kummempaa. Ehkä. Mistäpä tuon tietää tai tietäähän tämän kun tietää. Tietää minkä tietää. Tiedossani ei ole muuta kuin että tiedossani ei  n y t  ole muuta. Täytyy vain hetki, kaksi odotella ja kaivaa aivoa, jos jotain … Niin tahtoisin olla läsnä. Niin haluaisin vain olla pyrkimättä yrittämättä. Onko jätettävä tähän ja mentävä kuitenkin eteenpäin, jonnekin tuntemattomaan tai kuitenkin tunnettuun ja toistuvaan: aamulehtiin. Ensin sammutettava tämä (tätä jaaritellessani tuli mieleeni Proust. Kun hän, ehkä minäkin. Näin olen hänen ’Menneen maailman muistelot’ kokenut, että mitä mieleen tulee, että ei sen kummempaa – ja kuitenkin kummaa jostakin käsittämättömästä syystä, tai sitten olen vain toiveikas ja uskottelen itselleni. Tiedän ja tunnenhan minä tämän olevan merkittävää minulle. Eikö sen pitäisi riittää?! Mitä! Mikä on  y l e i s e s t i  k i i n n o s t a v a a?! Myönnän periaatteessa monen lukijan … [] … olevan ”muualla”, ”poissa”. {Nyt alan epäillä. Mutta mitäpä tuosta.}  Sen verran ajattelen mahdollista lukijaa, että …

Mihin minä jäinkään? Istun ja palan. Saa kestää … Sisäisen kommunikaation on läpäistävä puhumattomuuden, kontaktittomuuden muuri, muuten se jää torsoksi.

Mitä on ajankulu? Mitä on ajanvietto? Mikä ei ole ajan kuluttamista? Mikä on elämän tarkoitus? Rakastaa. ”Rakastakaa niin täytätte Jumalan lain.” {Nyt olen kai lopettamassa, koska Hän tuli. Minä yksin en jaksa.} Kuitenkin aika aikaa kutakin. Ei aika lopu. Yksilön aika on rajallinen. Ihmisen aika. Voi kuinka haikeaa on luopua siitä mikä jatkuisi, mennä pois, alkaa muuta. Omine ajatuksineen on niin turvallista. Olla vain tässä nyt. Ettei tarvitse muuta. Jatkuvuus on ihanaa. Kun kaikki on tässä. Kun kaikki jatkuu. Kun mikään ei lopu. Voi hyvän tähe tätä elämää! Tää on niin tätä niin tätä. Ei voisi olla paremmin.

Mutta aika aikaa kutakin, ajatteli kun pässi päänsä oli menettämässä, mutta ei menettänytkään. Menestyi. Edistyi. Jatkoi tehtäväänsä lampaiden miehenä, naisten miehenä. Mies miehenä paikallaan oli ja on. Kunnon mies paikkansa ties. Oli ja on se. Pässi. Uros sarvineen. Sellainen se oli ja on. Pässi mikä pässi, ei sen kummempaa kuin pässien pässi, ehkä. Tai vain yksi pässi monien pässien joukossa tasavertaisena oman arvonsa tuntevana ja itsetietoisena.
   Pässien jumala on Suuri Sarvipää.

Hän saakoon päättää istunnon Hän

PS. Katso! Eikä edes pistettä perään

Varmuuden vuoksi

   Hän


{{Tulihan sitä kuitenkin.}}

Hän

Tämä yhdistyminen tapahtuu henkisen uudestisyntymän kautta. Sen tähden on Jumala luonut sielun, että hänen ainoa poikansa siinä saattaisi syntyä. Siitä syystä ainoastaan ovat kaikki kirjoitukset tulleet kirjoitetuiksi ja Jumala on luonut enkelien lauman, että Jumala voisi syntyä sielussa. Jumala ei tee mitään muuta kuin ainoastaan synnyttää oman poikansa. Tässä toiminnassa hän kuluttaa kaikki voimansa. Isä ei rakasta mitään muuta kuin omaa poikaansa ja sitä mitä hän pojassa löytää; ainoastaan sen tähden että jokainen meistä voi tulla täksi pojaksi on hän meitä iankaikkisuudesta asti rakastanut. Jumalan poika on sielun poika; Jumalalla ja sielulla on samanlainen poika, ja se on Jumala.



Mestari Eckhart