Viiden lapsen isä!
Vastasyntynyt ei ryömi vielä vähiin aikoihin. Eikä sillä ole saman tien synnyttyään nälkä. Napanuoran kautta saatu ravinto riittää noin tunnin verran.
Mutta jos jokin on uskomatonta ja unohtumatonta on nähdä lapsen tyyntyminen äidin hyväillessä syntymän jälkeen. Untahan silloin tarvitaan vielä paljon.
Fowlerin ajatuksissa uskon kehityksestä on jotain hienoa. Hän korostaa, että joskin jollain tapaa täytyy kuvailla ilmiöitä, tulee ehdottomasti välttää kaikkea lokerointia. Olkoon, hän on ajatellut kuutta kokonaisuutta, mutta siten, että ihmisen mieli liikkuu, ja taantuu toisinaan vaikka miten varhaisiin vaiheisiin. Taantumat ovat aina myös merkityksellisiä --- mahdollisesti uudenlaiseen uskon ymmärtämiseen tarvitaan tuo levähdys. Monelle on sellainen käsite tuttu, kuin regressio egon palveluksessa ----,siis näennäinen taantuma ja lapsellisempi ajattelu kuin no, normiriemuisen mielestä kai sitten pitäisi. Jonkinlainen esimerkki on, että lukiovuosinani koti tarvitsi minulta hyvin paljon aikuismaista käytöstä, jopa niin että voisin olla tueksi vanhemmille. Otin takaisin seukkarilla, ja nautin siitä että jossain sai olla pentu.
kuhunkin uskon kehityksen vaiheveseen liittyy ymmärryksen lisääntyminen iän myötä. Aikuisenakin u käsitys Jumalasta korjautuu jo, kun yksioikoisia käsityksiä oikaisee joku vähän viisaampi.
Mitä mietin tösdä, on näiden vaiheiden kuvaamisen tapa. Hän kun on itse kuvannut ne monin tavoin, ja jossakin vaiheessa tyytynyt jättämään tavallisen kasvun myötä muuttuvat mielikuvat syrjään. Se on vahinko, mielestäni! Ajattelen lapsen tarvetta saada kuulua seurakuntaan ja saada ravintoa kasvulleen. Joskus pengon vielä ne ensimmäiset jutut esille.
Se hyvä puoli löytyy tästä perustan määrittelystä että tällä kohdin hän kohtaa Hyrckin ajattelun, kuvatessaan sitä jota nimittäisin meihin rakenteellisesti kuuluvaksi kyvyksi uskoa.
Fowler nimeää eriytymättömän vaiheen, (ajan jolloin mieli ja ruumis vielä koetaan yhtenä), uskoa eriytymättömäksi ja ylipäänsä noin ensimmäistä vuotta uskon esivaiheeksi. Luottamuksen, rohkeuden, toivon ja rakkauden siemenet kilpailevat elintilasta hylkäämisen, mielivallan, eristämisen uhkan rikkaruohojen kanssa. Juuri tässä pohjustetaan kaikki myöhempi uskon kehitys. Paljon riippuu siitä kokemuksesta, kuinka maailma ottaa ihmislapsen vastaan. Vauva on vielä kokonaan kokemusta ja subjektia.
Fowler näkee kaksi vaaran paikkaa.
Juuttuuko ihmisen alku olemaan jatkossakin pelkkää kokemusta ja subjektia?
Vai jääkö hän eristetyksi? Kokemaan pelkkää mielivaltaa?
Hyrckin kohdalla ratkaisu kulki simppelimmin, ja oli pakko täydentää hänen jumalakuviaan, varsinkin tietty sitä "parantajaa" koska Docensin Jumala sitä edusti.
(Fowlerista kiinnostavan tekee muuten myös se, että hän uurastaa empiirisen aineiston äärellä, siis tutkii satoja oikeita ihmisiä. Ei ainoastaan yksin vaan tutkimusryhmänsä kanssa). .
Koska pahasti vaikuttaa siltä. että jokainen on vähän valuvikainen ja vielä perustusta myöten, mietiskelen, missä määrin ihmistä voisi auttaa liittämällä psykoterapeuttiseen osaamiseen jumalasuhteen tarkastelua silloin jos ja kun joku tahtoo, ja hetki jona useimmat taitavat haluta, on teodikean kohtaamisen hetki.
Tajuan että kysymykset johdatuksesta tai siitä välittääkö Jumala yksittäisen henkilön kohtalosta, puhumattakaan niistä "miksi juuri minä" -toisteluista ärsyttävät. Kun harkitsin omaa pikku empiriaa soittelin tutuille kirkkoherroille, joita olin joskus silloin tuntenut kun olin koululainen ja he apulaisia. Ne olivat tosi mielenkiintoisia keskusteluja, sillä jokainen näki tuon "miksi minän" taustalla "hirveän itsekeskeisen ja itsekkään jumalakäsityksen.
Entä jos se olisikin tuhannen taalan paikka korjata jotakin, johon kutistaja ei kykene?
Eräs maallikko on tainnut tehdä jotakin sen tapaista.
Elettiin sotavuosia. Nuori vaimo jäi yksin odottamaan toista lasta. Isä oli kaatunut.
Hautausmaan portilla anoppi, siis poikansa menettänyt äiti tarttui miniänsä käteen.
"Haluaisin sanoa sinulle nyt, kuten Jeesus kerran sanoi Pietarille. Sitä, mitä minä nyt sinulle teen, et nyt ymmärrä, mutta kerran olet sen ymmärtävä".
Jossakin Ruotsissa vanhalla hautausmaalla on kaksi takorautaista ristiä.
Kummankin alla nukkuu vuoden vanha tyttö.
Varför? on kaiverrettu toiseen risteistä.
Toisessa lukee: Gud vet, varför.
Kummastakaan en tiedä enempää. Ehkä ensimmäisen ristin alla on pitkään toivotun ainoan lapsen hauta? Ehkä toisessa on taivallettu vastatuuleen. Ehkä joku on ollut läsnä, joku, joka on löytänyt siihen menetykseen ikuisen elämän sanat. En voi enkä halua todeta, ahaa, ensimmäinen kertoo tuosta
Pelkästä kokemuksesta ja subjektista ----- ihmisistä, joiden uskon ydin on jotakin jota Matti H nimittäisi "houkuttajaksi" . Tai toisesta, että siinähän ollaan jo vähintään vaikka kuinka tanakalla portaalla.
Itse tuo ajatus, jos nyt ottaisi sen vain ihan naiivisti, kertoo ensi tarinassa äidistä, joka toivoo vaikka sisimmässään kysyisikin miksi. Ja toisessa tarinassa suuresta turvasta, jollaista ei näiden havaintojen mukaan saavuteta vielä ennen keski-ikää. Sen verran täytyy hypätä nuoren uskon ylitse, että kerronta edes tavoittelee reilua. Ehkä juuri nyt hallitsevampaa on syvää tukea antava, toisiin liittyvä usko, kyky löytää toisissa ihmisissä uutta, ja siten Jumalankin kokeminen persoonana jonka rikkautta ja syvyyttä kukaan ei voi luodata. Jumala, joka on luja ja lämmin, voi tarjota vahvan tuen oman identiteetin, ehkä myös elämän tragiikan hyväksymiselle.
syy sille että tässä yhteydessä kelailen Fowleria on kahtalainen. Toisaalta tuo, ettei kyseessä ole teoreetikkojen ynnäily vaan valtava työ paitsi niiden tutkinnan, ennen muuta ihmisten empiiriseen monipuoliseem tutkimiseen ryhtyminen ilman muuta kiinnostaa. Toisaalta hieman harmittaa, että hän sitten loi oman kehitysteoriansa, se irrottaa uskonkehityksen niin äkkiä ihmisen kokonaisuudesta.
Pian on pääsiäinen. Dietrich Bonhoeffer kirjoitti vankilasta ystävälleen ja sielunhoitajalleen jotakin, jonka taidan jättää juuri kiirastorstaille.
