Itse kyllä mieluimmin käyttäisin facebookia Körttifoorumin alustana, kun siellä kaikki ovat nimellään ja naamallaan eikä nimimerkkien taakse piiloutuneena.
Valokuvien ym. median julkaiseminen on myös facessa helppoa.
Ei, ei Facebookiin ikinä!
Eihän siellä voi keskustella.
Ei ole kunnon hakutoimintoa meille vanhojen kaivelijoille. Se käyttöliittymä muuttuu yhtenään (no, aikakin joka toinen vuosi), enkä meinaa oppia uutta.
Mutta ennen muuta siellä ei muodostu selkeää rakennetta, jossa on otsikollisia ketjuja.
Ja parempi vain, ettei tule liikaa kuvia. Ei silti, helppohan valokuvia täälläkin on julkaista, mutta jos se on liian helppoja, niin alusta täyttyy kuvista, eikä muuta sitten enää olekaan.
Ja sitä paitsi se on Jenkkilästä, ja Facebookin omistajafirmalla on oikeus sensuroida sisältöä mielensä mukaan, ja myös ihan mielivaltaisesti poistaa käyttäjätilejä.
Mutta eniten minua riepoo se, että siellä kunnollinen asiapitoinen keskustelu on vaikeaa. Sehän ei ole alun perin edes luotu keskustelualustaksi, vaan kepeään yhteydenpitoon tutun porukan kesken.
Minusta nämä phpBB-foorumit edustavat
keskustelufoorumien kehityksen korkeinta astetta!