Omalla kohdalla on ollut vuosikymmeniä suuren pettymyksen ja luottamuksen menettämisen aiheuttama ruhje.
Välillä luulen sen jo haudanneeni uhondukseen, kunnes taas joku nostaa sen iholle.
Se mitä siitä seuraa on eräs sairaskertomus.
Saa nähdä josko se sairaus koskaan tässä ajassa paranee. Lähes päivittäin jätän sen Herralle Kristukselle hoidettavaksi.
Haluanko siis itse pitää siitä kiinni. Ehkä. Koskaan ei ole annettu ymmärrystä miksi niin kävi.
Minullakin, kuten monilla, on siis piikki lihassani.
Taakka :
Trio Niskalaukas ( kopiointi ei nyt onnistu
)
Repun täytää lohkareilla,
mieteillään joka ainoan loukon
Miehen kouran kokoisilla lehtolapsilla alakulon
Katkeran kappaleen kerrallaan hän keräilee
ja jokaisen mukaan saa mahtumaan
Tuskin neuvoja kyselee
Selän päälle nostaa murheen,
kylmän kajon kulmilleen
Vihan ottaa vyötäisilleen, marssitahdin taivallukseen
Käynyt on kaunaansa kuljettamaan
ja omastaan ei irti päästä milloinkaan
Muistoissaan on mielikuvaa monta,
silmitöntä syyllisyyttä,
pahaa mieltä pohjatonta,
petettyä ystävyyttä
minne ikinä ne kantaakaan,
hän luovuta ei aarteitaan,
taakkaa kantaa harteillaan,
kuin rakkaintaan
Kuollessaan kuorman jättää hän lapsilleen
Saavat kolmanteen ja neljänteen sukupolveen
taakan kantaakseen
Koston kierrettä saa kuljettaa,
kuormasta uskonsa ammentaa
He eivät luovuta aarteitaan,
taakaa kantavat harteillaan,
kuin rakkaintaan
