Tulipa kristityn elämästä sitten mitä kokemuksia hyvänsä, ne ovat kaikki tarkoitettuja hänen parannuksekseen. Täällä oli äsken puhetta mielialasta, mitä opetuslapsilla oli niinä aikoina, mitkä meillä ovat nyt elettävinä, pitkäperjantain ja pääsiäisen välisenä aikana. Se onkin ihmeellistä, kun sitä ajattelemaan joutuu. Heistä näytti nyt kaikki menneen murskaksi, kaikki toiveet ja suunnitelmat. Onko sitten ihmettä, että heillä oli mieli, mikä oli, seisoessaan Golgatan ristin juurella ja nähdessään, mitä tapahtui Herralle, kun eivät kyenneet edes suutansa avaamaan Hänen puolestansa, puhumattakaan siitä, että olisivat jotakin tehneet Hänen hyväksensä. Voi, voi, kuinka kipeää heihin varmaan otti kaiken sen näkeminen, aivan kuin meihin ottaisi, jos meidän täytyisi joutua näkemään sellaisessa tilassa opettaja, jonka suun kautta Herra on meidät herättänyt uuteen elämään ja joka on meille totuutta kirkastanut, jos meidän täytyisi nähdä häntä ristin puussa verisesti rääkättävän! Tottapa opetuslapset ajattelivat: "Voi, kunpa voisin edes vähän lievittää Herran tuskia, mutta en kykene tekemään mitään, sillä minulta on riistetty kaikki, kaikki! Voi, kun minä olen tämmöinen ja tämmöinen, voi, kun täytyy tällaista kokea!" Ja kun he näkivät, että Herra heitti henkensä, voi kuinka tärkeää he olisivatkaan ottaneet Hänet ristiltä alas ja tehneet Hänelle viimeisen palveluksen, mutta eivät tohtineet. Silloinkin he tekivät parannusta, mutta tekivät sitä murhemielin ja aivan ummen edessä. Tästä olisi meillä paljon opittavaa. He rakastivat silloinkin Herraa yhtä elävästi kuin parempina aikoina, vaikka rakkaus oli silloin murheella peitettyä.
Vilhelmi Malmivaara